56. Kolkko talo

Minulla on varastossa muutama varhaisempi Derrick-jakso, joita aion kommentoida tänään alkavassa retrosarjassani. Pääsiäisen aikaan on tiedossa kaksi ensimmäistä tekstiä, ja sarja saa jatkoa viimeistään adventin tullen.
 
Varhaisin säilötty derrickini on kuudennelta tuotantokaudelta, synkeitä salaisuuksia kätkevän täysihoitolan mysteeriä aukova Kolkko talo vuodelta 1979:

Ein unheimliches Haus (6:4, 30.3.1979) - Es. to 10.4.2008 klo 15.50
Kuvagalleria
Perhelääkärillä on syytä epäillä, että hänen iäkäs potilaansa ei kuollutkaan luonnollisella tavalla. Paikalle saapuva Derrick on lääkärin kanssa samaa mieltä. (Yle.fi.)

Derrickin uusintakierros päättyi TV2:ssa tammikuussa, joten on hyvä kääntää katsetta sarjan varhaisiin vaiheisiin.

Olen ollut huomaavinani, että jotkin sarjaan alkuaan kuuluneet tyylitekijät kuluivat pois tuotantokausien karttuessa. Tällainen tekijä on esimerkiksi kuvauksen arkisuus, jota joku voisi luonnehtia viehättäväksi tai ainakin pikantiksi. Tätä minun ainakin kaipaamaani arkisuutta edustaa tämän päivän Kolkko talo, ja vielä paremmin eräs toinen varhainen jakso, jota kommentoin parin päivän kuluttua.

Kolkko talo on poikkeuksellinen jakso siinäkin mielessä, että se flirttaa agathachristieläisen klassisen dekkarin  kanssa. Tarina voisi olla Dame Agathan aivoituksen tulosta - jakson kolkko talo on tavallaan väärän vänkyrä talo. Juonikuvioon kuuluu todellisen mysteerin tuntu, ja miljöökin on anakronistisen goottilainen. Tähän ympäristöön Derrick Harryineen saapuu ratkomaan arvoitusta modernin Isä Brownin lailla.

Sairaanhoitajatar, perhelääkäri ja dekkareista innoitusta ammentava
täysihoitolavieras. (Hieno kuvakompositio!) (Kuva: ZDF.)

Jakson alkukuvassa Alf Marholmin (1918 - 2006) esittämä perhelääkäri kurvaa suuren, eteläsaksalaisittain koristellun arvotalon pihaan. Hänen käyttämänsä saksalaisauto, suuri punainen bensasyöppö, kohottaa heti ajatukset 1970-luvulle ja nostalgisiin sfääreihin.

Talossa pitää täysihoitolaa rikas rouva Ambach, joka nyt on kuollut. Eva Kotthausin (s. 1932, 2./8) esittämä taloudenhoitajatar on kutsunut tohtori Marholmin katsastamaan ruumiin. Ja tohtori Marholm haistaa... karvasmantelin! Sinihapon pahaenteinen aromi.

Kuka on myrkyttänyt rouva Ambachin?

Epäillyt marssitetaan Derrickin eteen kuin klassisessa murhamysteerissä ikään: palvelusväki, täysihoitolan vieraat, muualta tulevat sukulaiset. Hoitolan varsinaiset asukkaat ovat kultakausidekkarityyliin enemmän tai vähemmän originelleja karikatyyreja, kaikki vanhempaa herrasväkeä.

Taloudenhoitajatar Eva Kotthaus melodramaattisena.
(Kuva: ZDF.)

Kolkko talo on täynnään perinteisen salapoliisitarinan kuvastoa ja motiiveja. "Dekkarimelodraaman" ominaispiirteet hallitsevat kerrontaa: Luodaan salavihkaisia katseita ovenraosta tai korkean nojatuolin takaa. Salakuunnellaan oven toisella puolella. Pyörtyillään suurieleisesti ja yllätetään taloudenhoitajatar huoneestaan itkemästä. Väijytään pimeässä kirjastossa yöllistä hiipijää. Paljastetaan salarakastavaiset.

Merkille pantavaa on myös, miten antaumuksellisesti Derrick heittäytyy nojatuolidetektiivin rooliinsa. Hän kokoaa epäillyt lappusiksi kirjoituspöydälleen kuin paperinuket, joihin tekee merkintöjään. Samoin hänellä on klassiseen dekkariin elimellisesti kuuluva pohjapiirustus täysihoitolan alueesta pöydällään.

Murhapaikkaan tutustumisen jälkeen Harry Klein jää Derrickin tohtoriwatsonina viettämään iltaa täysihoitolaan. Hän saa siis suoritettavakseen alempiarvoisen kenttätyön, kun Derrick vetäytyy poliisiasemalle toimistonsa ylhäiseen yksinäisyyteen. Harry Klein pitää Derrickin ajan tasalla puhelimitse; Holmesin ja Watsonin aikoihin sama tapahtui vähän verkkaisemmassa tahdissa postin välityksellä. Ja lopulta Derrick tietenkin ratkaisee mysteerin nojatuolissaan istuen Harry Kleinin kenttäraporttien pohjalta päättelemällä.

Sherlock Holmesilla oli piippunsa, ja Derrick tupakoi, kuten trendikästä oli vielä 1970-luvun lopussa. Milloin ylitarkastaja muuten lopetti sauhuttelunsa?

Tyylilajiin sopivasti myös täysihoitolavieraat ovat pikkasen hassahtaneesti viehtyneet salapoliisiromaaneihin. Varsinkin Wolfgang Büttnerin (1912 - 1990) esittämä eläkkeelle vetäytynyt oikeudenpalvelija saa niistä runsain mitoin inspiraatiota omille nojatuoliaivoituksilleen. Hän muun muassa päättelee, että murhaaja pani sinihappoa rouva Ambachin teekuppiin jossain vaiheessa kello 15.10:n ja 15.13:n välissä. Büttner erittelee myös mahdollisia murhamotiiveja ylitarkastajalle asiantuntevin äänenpainoin. Omassa luokituksessaan hän jakaa ihmiset synnynnäisiin rikoksentekijöihin ja synnynnäisiin uhreihin, mikä karsii osan epäillyistä.

Jakson nuorempi näyttelijäkunta edustaa 1980-luvun taitteen vakiovieraita sarjassa. Vuoristosairaalan myöhempi sydäntenmurskaaja Sascha Hehn (s. 1954) esittää ensimmäisessä Derrick-roolissaan taloudenhoitajatar Kotthausin uskollista poikaa. Vuoristosairaala onkin jaksossa hyvin edustettuna, sillä alkukohtausten jälkeen tarinasta kaikonneella tohtori Marholmillahan oli rooli samassa sarjassa sairaalanjohtajana.

Lisa Kreuzer ylitarkastajan
kovisteltavana. (Kuva: ZDF.)

Lisa Kreuzerille (s. 1945) sairaanhoitajatar Annie Feindlin osa on kolmas kymmenestä osasta sarjassa. Kreuzer on ehdottomia Derrick-lempinäyttelijöitäni; häntähän olemme saaneet ihailla viime aikoina Yle Teemalla pariinkin kertaa uusitussa Wim Wendersin loistavassa Amerikkalaisessa ystävässä (1977). Ute Willingillä (s. 1958, 2./9) on rooli Anita Ambachina, rikkaan isoäidin huikentelevaisena perijättärenä, hemmoteltuna nahkahousupimuna.

Kolkon talon vahvuus ja viehätys ei ole psykologiassa vaan yksityiskohdissa ja niitten rikkaudessa. Derrick esimerkiksi panee herculepoirot-tyyliin sairaanhoitajatar-Lizan pikkutarkasti näyttämään, miten tämä valmisti emäntänsä kohtaloksi muodostuneen kamomillateen ja kantoi sen yläkertaan. Tällä tavalla saadaan aikaan monta herkullista minuuttia tarinaan - maittavaa arkiruokaa parhaimmillaan.

Kohdassa 41 minuuttia watson-Klein yllättää salaseuran pitämästä kokoustaan iltaöisessä keittiössä. Kuvion hämähäkinseitti paljastuu hiljalleen ja paljastaa, että kaikki epäillyt ovat siinä tavalla tai toisella osallisina.

Lopusta löytyy sentään toimintajakso, kun murhaaja tajuaa joutuneensa satimeen ja heittäytyy epätoivoiseksi pyssynsä kanssa. Samanlainen syyllisen panikointihan on ominainen monille Christien loppuratkaisuille. Murhaaja ryntää ullakolle ja uhkaa pyssyllään Derrickiäkin. Ylitarkastaja toteaa tyynesti: "Myrkyttäjät ovat pelkureita. Ette te ammu."

Siitä kun näin Kolkon talon ensimmäisen kerran on kolmisen vuotta. Uudella näkemällä tajusin sekoittaneeni sen toiseen Derrick-tarinaan, joka on valmistunut samoihin aikoihin. Tuo toinen tarina on 42. Iltarauha sarjan edelliseltä tuotantokaudelta, kuten Derricks großer Freund kommenttialueella osasi heti osoittaa.

Jaksojen ympäristössä ja henkilöissä on paljon samaa, mutta Iltarauhassa harhautuskuvio on vielä monin verroin agathamaisempi. Harmillisesti jakso vain ei päätynyt vhs-nauhalleni tai kovalevylleni.

• Iltarauha (Abendfrieden, 1978) on lisätty huhtikuussa 2012 kokonaisuudessaan YouTubeen. Tätä tietä, olkaa hyvät. [Lisäys 6.6.2012.]

Horst Tappert (1923 - 2008)

Horst Tappert, 26.5.1923 - 13.12.2008.

Näyttelijä Horst Tappertin jälkimaine nojaa miltei täysin rikosylitarkastaja Derrickiin, jota hän esitti 281 jakson verran vuosina 1973 - 1998. Siksi lienee paikallaan tarjota muitakin kiintopisteitä hänen elämäänsä ja uraansa.

Tappert syntyi virkamiesperheeseen toukokuussa 1923 Elberfeldin teollisuuskaupungissa läntisessä Saksassa, melko lähellä Hollannin rajaa. Hän oli 16-vuotias toisen maailmansodan alkaessa, joten hän osallistui siihen vuodesta 1940 lähtien itsekin Saksan armeijan sotilaana. Sodan kuluessa hän joutui amerikkalaisten sotavangiksi.

Sodan jälkeen Tappert sai pestin kirjanpitäjäksi Stendalin kaupunginteatteriin, jonka suojissa hän lopulta opiskeli näyttelijäksi 1946 - 47. Hän teki näyttämödebyyttinsäkin samassa teatterissa. Sittemmin hän esiintyi useissa merkittävissä länsisaksalaisissa teattereissa, kunnes päätyi baijerilaisten suurkaupunkiin Müncheniin, jossa pysytteli kiinnitettynä peräti 11 vuoden ajaksi ennen ryhtymistään vapaaksi näyttelijäksi 1967. Parhaana teatteriroolityönään Tappert piti pääosaa nykyamerikkalaisklassikossa Kauppamatkustajan kuolema.

Müncheniin asetuttuaan Tappert alkoi 1950-luvun jälkipuoliskolla siirtyä näyttämöltä yhä enemmän televisio- ja elokuvarooleihin.

Kameran eteen

Läpimurto herrasmiesryöstäjänä 1966.

Läpimurron suuren yleisön tietoisuuteen Tappert teki 42-vuotiaana helmikuussa 1966, kun kolmiosainen televisiosarja  Die Gentlemen bitten zur Kasse sai ensi-iltansa Saksan liittotasavallan televiossa. Sarja lyhennettiin myös elokuvateatterimuotoon, jota esitettiin nimellä Englannin suuri junaryöstö Suomessakin seuraavana vuonna. Televisioesityksen elokuva sai Suomessa 1971.

Englannin suuri junaryöstö perustuu lähellä Lontoota elokuussa 1963 tehtyyn junaryöstöön, joka on saaliiltaan Britannian historian suurimpia. Puolidokumentaariset draamatuotannot olivat suosiossa 1960-luvun Saksassa, ja sarja kuuluu luontevasti tuohon genreen. Tappert on pääosassa jengin herrasmiehisenä johtohahmona Michael Doneganina, joka perustuu ryöstäjä Bruce Reynoldsin (s. 1931) henkilöhahmoon.

Englannin suuressa junaryöstössä Tappert sai esittää konnaa, mutta hän kokeili siipiään lain hyveellisemmälläkin puolella muun muassa elokuvassa Der Gorilla von Soho (1968), joka perustuu Edgar Wallacen dekkariiin The Dark Eyes of London (1924). Tappert esitti Scotland Yardissa työskentelevää rikostutkija David Perkinsiä vielä uudelleen seuraavana vuonna elokuvassa Der Mann mit dem Glasauge.

=> Trailereita Tappertin tunnetuista varhaisista elokuvista.

Krimisarjojen kutsu

Ursula-vaimon seurassa 1983.

Ennen astumistaan ylitarkastaja Stephan Derrickin puolikenkiin Tappert ehti jo näytellä muutamassa tuottaja Helmut Ringelmannin krimisarjassa, kuten Rikosmuseo kertoo -jaksossa 1968 ja Komissaarissa ensimmäisen kerran 1970.

Tuottaja Ringelmann ja käsikirjoittaja Herbert Reinecker suunnittelivat uutta tytärsarjaa Komissaarille ja päättivät pyytää Tappertia siihen pääosaan. Syksyllä 1974, kun Tappert oli 51-vuotias, sai televisioensi-iltansa ihka ensimmäinen Derrick-jakso Metsätie.

Tappert kuvasi tapaansa lähestyä ylitarkastajan henkilöhahmoa toteamalla, että Derrickiä ei pysty näyttelemään, vaan Derrickin roolissa täytyy yksinkertaisesti olla Derrick. Eräässä lehtihaastattelussa ennen ensimmäisenkään jakson kuvauksia Tappert vertasi tulevaa ylitarkastajaa Humphrey Bogartiin ja hahmotti tämän edustavan "ehdotonta maskuliinisuutta - hän on melankolinen kuin Bogart ja pidättyväinen ja kyyninen kuin Humphrey".
 

Derrick ja sen päähenkilö nousivat vuosien myötä kulttimaineeseen yli sadassa maassa ympäri maailman ja tuottivat monia palkintoja Tappertille. Vuonna 1988 Saksan liittotasavalta myönsi hänelle ensimmäisen luokan ansioristin työstä Liittotasavallan imagon hyväksi.
 
Saksalaisittain harvinaisesti Derrick nousi maailmantähdeksi, eikä hänen julkista kuvaansa riepotellut ainoakaan skandaali vuosikymmenien aikana. Kiistanalaisen elokuvan Heißer Sand auf Syltinkin (1967) nudistirantakohtauksissa hän oli aina kunnollisesti pukeissa. Paavi Johannes Paavali II:kin tunnustautui sarjan seuraajaksi. 

Animaatiotribuutti 2004.

Derrick-neljännesvuosisadan aikana Tappert luonnollisesti ikääntyi, mikä näkyy muun muassa hiuslisäkkeen ilmaantumisena sekä välttämättömyytenä käyttää istumista hankaloittavaa tukikorsettia, mutta nämä tekijät lähinnä vain lisäsivät hahmon charmia katsojien silmissä.

Sarjan viimeisen jakson Jäähyväislahja (1998) aikoihin Tappert oli jo 75-vuotias, mutta silti ylitarkastaja ei haikaile eläkepäiviä vaan päinvastoin siirtyy jaksossa päälliköksi Europoliin.

Näyttelijä Tappert sen sijaan esiintyi kameran edessä enää kolmisen kertaa Derrickin jälkeen. Jäähyväisroolinsa hän teki animaatioelokuvassa Derrick - Die Pflicht ruft! (2004) dubbaamalla ylitarkastaja Derrickin vuorosanat. Kyseessä on kulttisarjan kunniaksi tehty humoristinen piirroselokuva, joka ei ole saanut kovin mairittelevia kritiikkejä.

Tappert esiintyi vuosikymmenien varrella myös useissa kuunnelmissa. Hän ohjasi itse 11 Derrick-jaksoa 1986 - 1997.

Yksityiselämä

Horst Tappertin hauta.

Tappertin kaksi ensimmäistä avioliittoa päättyivät eroon. Kolmas, Ursula Pistorin kanssa solmittu liitto sen sijaan kesti yli puoli vuosisataa vuodesta 1957 Tappertin kuolemaan asti. Kahdesta ensimmäisestä avioliitosta hänellä oli kolme lasta: Karin, Ralph ja Gary. Arkkitehtina työskennellyt kuopus Gary kuoli 52-vuotiaana 2001, esikoinen Karin 2010.

Vapaa-ajallaan Tappert harrasti luonnossa liikkumista, kalastusta ja metsästystä. Norjassa Derrick oli niin suosittu, että hänelle lahjoitettiin sieltä hyvien kalastusvesien ääreltä pala maata, jolle näyttelijä pystytti oman talon. Hän sai myös Norjan kunniakansalaisuuden 1993.

Horst Tappertin viimeiset ajat olivat melko tuskalliset. Hän kuoli pitkään sairastettuaan diabeteksen aiheuttamiin komplikaatiohin müncheniläisessä sairaalassa 85-vuotiaana joulukuussa 2008.

Kirjallisuutta

• Horst Tappert, Derrick und ich. Meine zwei Leben (1998).
• Katrin Hampel, Das Derrick-Buch. Alles über die erfolgreichste deutsche Krimiserie (1998).

Olen aiemmin jossain yhteydessä maininnut aikeeni kirjoittaa puolivakava teksti Derrickin "esihistoriasta". Se saa vielä odottaa, ja tämä on puhtaasti lyhyt elämäkerta Horst Tappertista.

Tänään valmistunut tekstini perustuu varsin pintapuolisiin lähteisiin, lähinnä erikielisiin lehtiartikkeleihin, joitten sisältämistä tiedoista löytyy jopa ristiriitaisuuksia. Mahdollisesti jonain päivänä tartun jompaan kumpaan 1998 valmistuneeseen Derrick-kirjaan.

Derrick seikkailee Norjassakin

Norjan yleisradioyhtiö uusii parhaillaan Derrick-sarjaa, ja vielä Suomeakin kiireisempään tahtiin: viiden jakson viikkovauhdilla. Parhaillaan ovat juoksussa 18. tuotantokauden jaksot vuodelta 1991.

Derrick-sarjan esittely NRK:n kotisivulla. (Kouluruotsin avulla norjaa pystyy hallitsemaan yllättävän hyvin.)

Esitysaika NRK2-kanavalla on kohdeyleisönsä kannalta miltei yhtä onnistunut kuin Suomessa: klo 17.00 iltapäivällä. NRK kuitenkin tarjoaa mahdollisuuden nähdä jaksot nettitelevision kautta viikon verran esityspäivän jälkeen (ks. esityksessä parhaillaan olevat jaksot).

Nyt kaikki kynnelle kykenevät opiskelemaan norjan luetunymmärrystä! Hyvällä lykyllä Norjan yleisradio esittää Pornocchion ja Anna Lakowskin suunnilleen neljän kuukauden kuluttua. Tiettävästi nettikatseluoikeus on rajoitettu Norjan sisäisiin tietoyhteyksiin, joten emme pääse Pornocchion ja Anna Lakowskin seuraan tätäkään hätätietä, ellei joku neuvokas järjestä Derrick-seuramatkaa niille tulevan kesän päiville, kun nuo järjestyksessä miltei peräkkäiset jaksot tulevat ulos. (Testasin pääsyn nettilähetyksiin, ja ainakaan itse en onnistunut.)

Norjalainen Espen Jakobsen kertoo blogitekstissään "Derfor liker jeg 'Derrick'" suhteestaan Derrick-sarjaan.

Tämän sivun keskusteluosiosta löytyy kommentteja, jotka antavat lisätietoja Derrickin ja norjalaisten välisestä suhteesta. [Päivitetty 27.2.2011.]

Derrick-tuottaja Ringelmann kuollut

Helmut Ringelmann, saksalainen televisiotuottaja, kuoli kotonaan lähellä Müncheniä sunnuntai-iltana 20. helmikuuta 84-vuotiaana.

Helmut Ringelmann, 4.9.1926 - 20.2.2011. (Kuva: DPA.)

Ringelmann, "tuhannen murhan mies", loi Derrick-sarjan yhdessä käsikirjoittaja Herbert Reineckerin kanssa ja tuotti sen kaikki 281 jaksoa. Hän oli vuodesta 1986 naimisissa näyttelijä Evelyn Opelan (s. 1945) kanssa, joka on tuttu mm. monista hienostorouvan rooleistaan Derrickissä vuosina 1984 - 1994.

Ringelmannin ura televisiotuottajana alkoi 1963 rikossarjalla Rikosmuseo kertoo (Das Kriminalmuseum), jota Suomen televisio esitti vuodesta 1964 lähtien luultavasti ensimmäisenä saksalaistyyppisenä krimisarjana maassamme.

Tuottaja Ringelmann oli merkittävimpiä krimin (< kriminal 'rikokseen liittyvä') kehittäjiä. Krimillä tarkoitetaan suunnilleen tunnin mittaista, rikosarvoituksen ratkaisuun keskittyvää televisiofilmatisointia, jossa psykologinen taso on merkittävässä roolissa. Ringelmannilainen krimi korostaa toiminnallisuuden sijaan tunteitten, kuten rakkauden, vihan ja myötätunnon, käsittelyä. (Ks. lisätietoja Ylen kuolinuutisesta.)

Derrickin lisäksi Ringelmann tunnetaan erityisesti Vanhasta ketusta, jota hän tuotti vuosina 1977 - 2010 yhteensä 340 jakson verran, Suomessakin 1970-luvun alkupuolella pyörineestä Derrickin edeltäjästä Komisariosta / Komissaarista (Der Kommissar, 1969 - 1976) sekä Siskasta (1998 - 2008). (Ks. lisätietoja Ylen Muistikuvaputki-sivustosta.)

Kuolinuutinen Die Weltin verkkosivuilla.

Derrickin neljä keskeistä tekijää: Fritz Wepper, käsikirjoittaja Reinecker (kuollut 2007),
tuottaja Ringelmann (k. 2011) ja Horst Tappert (k. 2008).

Siska 3. Noppapelurin kuolema

Tod einer Würfelspielerin (1:3, 11.12.1998) - Es. to 7.10.2010
Kolme ystävätärtä joutuu epäilyttävän noppapelin pauloihin. Yksi heistä löytyy murhattuna ja Siska epäilee, että muutkin pelurit ovat hengenvaarassa.  (Yle.fi.)
 
Jakso alkaa vetävänä psykologisena draamana ravintolasalissa. Kolme yli-ikäistä pissaliisaa - vaalea Michaela Merten, tumma Iris Junik ja korvarengas-Gerti - heittävät pöydässään noppaa siitä, kuka saa baaritiskille parkkeeranneen uroon vieteltäväkseen. Baarimikko on mukana touhussa voitelemassa varteenotettavia uroksia.
 
Tänä iltana noppa määrää nakin luonnollisesti Mertenille, kolmikon upeimmalle mimmille. Baaritiskillä käytävässä vuoropuhelussa on sukulaisuutta film noirin ja Crying Gamen (1992) baaritiskirepliikkeihin.  
 
Merten vie baaritiskiuroon kotiinsa ja makuuhuoneeseensa nauttimaan uskottomuuden iloista. Ja tietenkin aviomies palaa matkalta etuajassa kotiin ja yllättää parin rysän päältä. Hiljaiseksihan se aviomiehen vetää, to-o-osi hiljaiseksi.

Siska järkkyneen aviomiehen lohtuna.

Derrick-jaksossa 269. Tappion paikka vaimonsa kuoleman satuttama Klausjürgen "Herr Professor Vuoristosairaala" Wussow kiikutettiin juoksujalkaa sairaalaan toipumaan. Siksi ei ole mikään ihme, että siipeensä saanut aviomies paketoidaan myös sairaalaan. Wolf Roth reineckerilaisen viisaana psykiatrina yrittää selittää aviomiehen huolestuttavaa tilaa tämän isolleveljelle.
  
Jakson kolme poikkeusyksilöä, kaikki vähän pliisuja tosin, ovat nyt koossa: järkkynyt aviomies, kovasti rakastava isoveli ja yliempaattinen psykiatri Roth.
  
Siska astuu jaksoon vasta neljännestunnin odottelun jälkeen, kun hänen nuori apulaisensa vie hänet katsastamaan vuokra-asuntoa masentuneen täysihoitolahuoneen sijaan. (Siskan vaimon traagisenkömpelöstä kuolemasta on tässä kolmannessa jaksossa vasta hetki aikaa.) Puhelin tuo vuokra-asunnolle tiedon nuoren naisen murhasta.
  
Iris Junik on puukotettu! Kaksi muuta pissaliisaveteraania kipittää paikalle pian Siskan jälkeen.
 
Sitten Siska rientää juttuttamaan kameramies Peter Bertramia, joka on valokuvaillut mielellään poseeraavaa kolmikkoa. Yksin ja yhdessä, baarin vakiopöydässä.
  
Kun ehditään baariin, perin derrickmäinen on Siskan pyyntö baarimikolle: asettakaa tämä jättivalokuva kolmikosta esille kävijöitten ihailtavaksi. Myös puolikataleptista aviomiestä käydään moikkaamassa Rothin sairaalassa.
    
Viimeinen neljännes alkaa jännittyneissä merkeissä, kun murhaaja lähtee tapaamaan kahta elävien kirjoissa vielä olevaa nopanheittäjää. Onneksi nuori poliisi Wiegand on asunnossa naikkosten turvana, tosin jalkaan haavoitettuna. Siska ajaa autollaan lujaa kohti asuntoa, ja pelkääjän paikalla Wolf psyykkaa satimeen jääneitä naisia ja murhaajaa puhelimen avustuksella.
   
Loppuhuipennuksessa murhaaja vaatii kahta naista nakkaamaan noppaa vielä viimeisen kerran... Pahalta näyttää, varsinkin kun pistooli jo osoittaa noppapelin hävinnyttä, kauhun lamaannuttamaa Merteniä. Mutta sitten tapahtuu ihme, Siskan ennakoima ja toimeen panema: poikkeusyksilön poikkeusreaktio poikkeustilanteeseen, mikä purkaa uhan kuin taikaiskusta. Nopat lasipöydällä jäävät kuvittamaan lopputekstejä.
   
Tallensin Noppapelurin kuoleman hyvin aikein kun se lähetettiin lokakuussa. Sitten se jäi kovalevyn perukoille kolmeksi kuukaudeksi lojumaan, kunnes katsoin sen tieltä pois. Alkuneljännes osoittautui niin kiehtovaksi, että päätin kirjoittaa jaksosta blogiinkin, tosin parasta ennen -päivän ohittaneena.
   
Jakso on monine Derrickistä tuttuine ominaispiirteineen, liioitteluineenkin, selvästi Reineckerin käsialaa. Alun psykologisen jännitteen jälkeen jakso tosin vähän taantuu, ja loppupuolen jännitys taitaa olla varsin kulunutta.

Herbert Reineckerin käsikirjoittamat Siska-jaksot:
 1. Uusi mies (1:1)
 2. Malowan tytär (Frau Malowas Töchter, 1:2)
 3. Noppapelurin kuolema (1:3)
 8. Viisi sekuntia, korkeintaan kuusi (2:5)

Pornocchion ja Anna Lakowskin kohtalosta

Mitä on tapahtunut tähän mennessä?

Marraskuuhun asti kaikki näytti olevan kunnossa: Yle TV2 esittäisi kaikki Derrick-sarjan viimeiset jaksot seuraavien kahden kuukauden kuluessa. Esitysaikataulu löytyi sarjan ennakkosivulta. Sitten kuukauden puolivälin tietämissä jaksot 276. Pornocchio ja 278. Anna Lakowski vedettiin pois ilmoitetuilta esitysajankohdiltaan.

Päätös tuntuu siinä mielessä ehdottoman luonnolliselta, että Yle oli saanut Viestintävirastolta huomautuksen jaksosta 259. Tyttö kuunvalossa, joka K13-sisältöiseksi luokiteltavien kohtauksiensa vuoksi ei oikein sovellu esitettäväksi ennen klo 19:ää. Tästä syystä Yle oli uudelleenarvioinut Derrickin loppupään jaksoja ja päätynyt vetämään kaksi osaa alkuiltapäivän esityspaikaltaan K13-leiman saaneina.

Tuossa vaiheessa ainakin minä pidin vielä selvänä, että TV2 etsisi Pornocchiolle ja Anna Lakowskille uudet esitysajat lähitulevaisuudesta myöhäisemmällä kellonajalla. Tammikuun 7. päivänä Yleisradio kuitenkin lähetti sähköpostiviestin, josta ilmeni, että jaksot aiotaan jättää kokonaan esittämättä.

Ratkaisusta tiedotti Yle TV2:n ohjelmapäällikkö Timo Järvi. Eräs sarjan katsoja, joka uskoakseni haluaa pysyä anonyymina, on nimittäin käynyt aktiivista kirjeenvaihtoa Ylen ja sen päälliköitten kanssa jo vanhan vuoden puolella pyrkien estämään esittämättäjättämispäätöksen. Ilman hänen panostaan ei meillä olisi käytettävissämme näin laajaa tietoa päätöksestä ja sen taustoista.

Miksi Yle kieltäytyy esittämästä jaksot?

Pornocchion ja Anna Lakowskin esittäminen luonnollisesti vaatisi ohjelmapaikkojen löytämisen niille, eli ne tulisi "irtisijoittaa ja esittää irrallisina". Ohjelmapäällikkö Järvi toteaa viestissään: "Se sotkisi ohjelmakarttamme eikä noudattaisi lainkaan ohjelmakaaviointimme periaatteita."

Vaikka näkökulmani Yleen toki on ulkopuolisen maallikon, käsityksekseni jää, että tuo peruste nojaa ensisijaisesti laitoksen omaan sisäiseen byrokratiaan ja sen mukavuuteen, ei katsojien palveluun. Meneväthän ohjelmakartta ja ohjelmakaaviointi nimenomaan TV2:lla usein täysin uusiksi monien urheilutapahtumien yhteydessä.

Järven edeltäjä kanavapäällikkönä, Ilkka Saari, perusteli marraskuussa verkkotoimittaja Miika Jalosen välityksellä lähettämättä jättämistä myös sillä, että katsojat eivät välttämättä löytäisi kahta poikkeavalle paikalle sijoitettua irtojaksoa ohjelmatiedoista katsottavakseen.

Verkkotoimittaja Jalonen on esittänyt myöhemmin lisää perusteluita sille, miksi TV2 päätti jättää kaksi jaksoa kokonaan esittämättä. On selvää, että kahden derrickin esittäminen erillislähetyksinä nielisi rahaa - minkä verran? Jalonen toteaa, että lisätyöpanosta vaadittaisiin useilta henkilöiltä ja osastoilta. Kun Derrick muutama vuosi sitten tilattiin esitettäväksi Kakkosella, hanke budjetoitiin sillä odotuksella, että kaikki jaksot voitaisiin esittää valitulla ohjelmapaikalla iltapäivässä. Kuten muista asiakirjoista selviää, joittenkin jaksojen sopimattomuus tuohon vuorokaudenaikaan tuli yllätyksenä viime syksynä.

Katsojan näkökulma

Yle TV2 esitti syksystä 2007 alkaen kaikki 281-osaisen Derrick-sarjan jaksot lukuun ottamatta kahta loppupään jaksoa, jotka sijoittuvat laadukkaisiin 24. ja 25. tuotantokauteen. Nuo kaksi pois jätettyä jaksoa ovat saaneet huomioitteni mukaan myös kiittäviä arvosteluita.

Moni sarjaa uskollisesti seurannut katsoja tuntee tulleensa epätasapuolisesti kohdelluksi, kun loppusuoralla vedetään matto tällä tavalla jalkojen alta. Joillain on ollut tavoitteena nähdä koko sarja koko 281-jaksoisessa mitassaan. Tämä siitä huolimatta, että sarja esitettiin kohderyhmänsä kannalta varsin epäedullisella paikalla arki-iltapäivässä.

Epätarkoituksenmukainen esitysaika varmasti vaikutti katsojalukuihin, jotka tilastoissa nähtävästi ovat melko vähäiset. Suuri osa tästä vähäisestä katsojajoukosta kuitenkin oli voimakkaasti sitoutunut sarjaan; Derrick on muodostunut kulttisarjaksi monessa muussakin maassa kuin Suomessa. Uskollisimmille faneille Derrick ei siis ole pelkkä sarja sarjojen joukossa. Siksikin sarjan esittäminen ehyesti kokonaisuudessaan olisi erityisen tärkeää. Tästä näkökulmasta ei riittävä peruste esittämättömyydelle ole se, että muita saksalaisdekkareita tulee viikoittain runsain mitoin, ne kun eivät voi korvata kahta puuttuvaa derrickiä.

Yksi Ylen perusteluista jättää jaksot esittämättä on se, että katsojat eivät välttämättä löytäisi irtosijoitettuja jaksoja. Tämä ei kuitenkaan koituisi ainakaan kaikkien katsojien kohtaloksi, varsinkin jos Yle tiedottaisi esittämisestä kohtuullisesti. (Monet ovat käyneet parin viime kuukauden aikana useita kertoja, silmät ruvella ja sielu vereslihalla, Ylen Derrick-ennakkosivulla tarkistamassa, joko tieto kahden jakson esitysajasta on selvillä.)

Lisäksi esittäminen - ohjelmapaikalla millä hyvänsä - antaisi konkreettisen todisteen, että Yle todella haluaa palvella katsojiaan.

Myöhäisillasta käsittääkseni löytyy melko helposti ohjelmapaikkoja, joihin jaksot sijoittaa. Esimerkiksi kuluneen viikon tiistaina varsinainen ohjelmisto ennen piilosanoja ja tietovisoja päättyi jo klo 0.05 ja huomenna perjantaina klo 0.00.

Jos halutaan pysyä ohjelmakartoissa ja ohjelmakaavioissa, löytyy niistäkin looginen paikka kahdelle derrickille. Torstaisin TV2 esittää klo 20.00 - 21.00 Siskaa, joka on paljossa sukua Derrickille. Tuo ratkaisu ei kuitenkaan olisi välttämättä paras mahdollinen, sillä Siska-uusintojen sarja päättynee vasta parin vuoden kuluttua, eikä taitaisi olla tyylikästä kiilata paria toisen sarjan jaksoa väliin.

Sen sijaan huomattavasti parempi, mielestäni suorastaan loistava esityspaikka jaksoille löytyisi lauantai-illasta klo 20.50 - 21.50. Tuohan on saksalaisdekkarien perinteinen esitysaika, ja paikalla esitetään suloisesti sekaisin eri sarjoja - Kettua, Syyttäjää ja Kahden keikkaa ainakin. Olisi mitä luonnollisinta sijoittaa pariin lauantaihin kaksi Derrickin puuttuvaa jaksoa esimerkkeinä klassikon 1990-luvun valiojaksoista. Ohjelmakaaviot, juoksutukset ja niitten logiikka ei varmastikaan kokisi tuossa ratkaisussa mitään vahinkoa, vaan paremminkin ehkä päinvastoin.

Vielä ainakin marraskuussa Ylellä oli esitysoikeudet koko sarjaan. En pidä mahdottomana, että Yle on luovuttanut oikeutensa pientä korvausta vastaan takaisin noitten kahden jakson osalta. Siinäkään tapauksessa uudelleenosto saksalaiselta veljesyhtiöltä ei varmaan olisi kovin vaikeaa.

Miten toimia?

Miten lopullinen Ylen päätös esittämättä jättämisestä on? Tammikuun puolivälissä keskustelu on jatkunut muun muassa Yle TV2:n kevättervehdykseen liittyvissä kommenttipuheenvuoroissa. Tuon keskustelun tuloksena verkkotoimittaja Jalonen lupasi ottaa päätöksen uudelleen esiin Yle TV2:n päättävissä elimissä. Tämän blogitekstin näkökulmat olivat mukana tuossa päätöksenteossa, mutta päätös ei muuttunut: kaksi jaksoa jäävät uudenkin kierroksen jälkeen esittämättä.

Keskustelu on jatkunut  yllä mainitussa TV2:n kevättervehdyksen keskusteluosiossa ja sittemmin TV2:n saksalaisdekkariesittelysivun keskusteluosiossa.

Miten tästä eteenpäin? [Sivu päivitetty 13.1.2011, 19.1.2011, 24.1.2011 ja 8.5.2011.]

• Minulle tulee kyselyitä myös muista saksalaisista poliisisarjoista kuin Derrickistä. Noita muita saksalaisdekkareita en kuitenkaan ole seurannut lainkaan (poikkeuksena kolme Siska-jaksoa), eikä minulla ole niihin liittyvää erikoistietämystä (esimerkiksi uusinta-aikataulujen suhteen). Tässä linkki TV2:n esittelyyn kevään saksalaisdekkaritarjonnasta (julkaistu tammikuun puolivälissä).

281. Jäähyväislahja

Das Abschiedsgeschenk (25:5, 16.8.1998) - Es. pe 7.1.2011 klo 13.10 (ensiesitys 7.11.1998)

Kuvagalleria

Derrick kutsutaan poliisivoimista erottuaan päällikkövirkaan, Europolin palvelukseen. Läksiäisiä on tarkoitus viettää koko työtoverijoukon voimalla. (Yle.fi.)

Päätösjakson aloittaa kiivas tohina ja tuiske, reipas kilke ja kalke. Vanha kunnon Derrick nimittäin aikoo jättää murharyhmän, ei vetäytyäkseen eläkkeelle vaan noustakseen tärkeäksi päälliköksi Europoliin Brysseliin. Läksiäisjuhlaa valmistellaan siis kuin joulua Korvatunturilla loppusyksystä. Enää kaksi viikkoa aikaa...

Iloista tohinaa varjostaa ikävä sivujuonne. Nimittäin Derrickin henkeä uhataan, kuten alkukuvan kasvoton puhelindialogi jo antaa ymmärtää. Uwe Friedrichsenin esittämä Albert Kaschonnick näkee ylitarkastajan verivihollisenaan, tämä kun järjesti hänelle 15 vuoden vankilatuomion.

Friedrichsenin tappouhkausten vakavuudesta ei ole epäilystäkään. Siksi kaikki Münchenin poliisivoimat on hälytetty valmiuteen. Harry Kleinkin ilmaisee suunnattoman huolensa siitä, että rakas ylitarkastaja suhtautuu vaaraan turhan huolettomasti. Mutta julkinen pelko ja piiloon rientäminen eivät kuulu Derrickin persoonaan, ei, ei ja vielä kerran ei.

Päätösjakso sukeltaa kiitettävän monisyisesti päähenkilönsä Derrickin persoonaan, vielä kerran ja oikein syvälle. Harry Klein saakin lausua minuutilla 44: "Näiden vuosien jälkeenkään en vielä tunne sinua."

Derrick lähtee murhauhan hälyttämänä kierrokselle: jututtamaan vankilassa istuvaa Friedrichseniä itseään, hänen perhettään ja ystäviään. Joka paikasta näyttää löytyvän sama rakastetun herra Friedrichsenin iso valokuva kehystettynä seinältä... Ja kaikilla tuntuu olevan varsin yksisyinen ja itsekäs moraali toimiaan ohjaamassa.

Derrick uhkaajansa perheenjäsenten seurassa:
wanharouva Becker ja isosilmä Merten. (Kuva: ZDF.) 

Friedrichesenin viehättävään perheeseen kuuluu joukko lempinäyttelijöitäni. Itse jylhänjulma wanharouva Maria Becker on Vera Kaschonnick, Derrickin uhkaajan äiti. Mannekiinina uraa luova Michaela Merten Andrea Kaschonnickina saa näytellä isoja silmiään tänään oikein isoina, kun Pierre Franckh valokuvailee häntä. Dirk Galuba puolestaan on veli Walter, joka on saanut perheen baarin johdettavakseen.

Friederichsenin hiukan epämääräisessä baarissa kohtaamme kaksi vanhaa ja hyvää tuttua. Muistamme Karl Lieffenin sivuroolin 262. Surunmurtamassa naapurissa. Nytkin hän saa olla tekemisissä tanssin kanssa valmentaessaan baarin tanssityttöjä. Günther Kaufmann vaikuttaa samassa baarissa jonkinlaisen yleismiehen vakanssilla.

Tapahtumien edetessä Eleonore Weisgerber (s. 1948) tekee itseään tykö poliisipsykologina, joka haluaa auttaa tapauksen tutkimuksissa. Derrick päättää viedä tämän ja Harry Kleinin uhkaajansa eroottiseen baariin iltaa viettämään.

Baarissa ylitarkastaja kohtaa uudelleen ilkeän ja ilkeästi nauravan wanhanrouvan. Tämä kutsuu Derrickin päiväkahville luokseen... Tänään wanharouva ei saa näytellä monisärmäistä persoonaa ja korkean poikkeusmoraalin kantajaa; hän on vain yksitotisen kaikkien sota kaikkia vastaan -filosofian sävytön julistaja, ikävä ja ilkeä ihminen. Itse asiassa hän osoittautuu loppuminuuteilla pahan ruumiillistumaksi. Moista intensiivistä latausta pahuudelle harva näyttelijä olisi osannut luoda wanhanrouvan lailla. Hän peittoaa kaikki Disneyn hyytävät äitipuolet mennen tullen.

Franjo Marincic hyppää viimeisellä kolmanneksella mukaan tarinaan. Hänellä on rooli syväkurkkuna, joka ilmestyy pimeältä sivukujalta kertomaan Derrickille tärkeitä seikkoja murhahankkeesta, lopulta myös palkkamurhaajan henkilöllisyyden.

Poliisipsykologin kiikkulaudalla (kohta 38 minuuttia) Derrick antaa näkemyksensä urastaan rikostutkijana: "Vuosikaudet elämäni on ollut ainaista työntekoa, taistelua rikollisia ja murhaajia vastaan. Mitä apua siitä on ollut? Ihmiset vain katsovat sivusta. He eivät lainkaan tajua, että katselevat omaa elämäänsä." Samaa teemaa hän käsittelee myöhemmässä juhlapuheessaan.

Läksiäisjuhlan tullen. (Kuva: ZDF.)

Itse juhlatilaisuus alkaa kaikista uhista huolimatta suunnitellusti kohdassa 46 minuuttia. Vankilassa viruvan Friedrichseninkin perhe ja ystävät on tietysti myös kutsuttu mukaan... Salikin on kerrassaan upea! Ehtiikö attentaatin tekijäksi pestattu murhamies väliin?

Ei ehdi - kaikki sujuu suunnitellusti.

"Ensimmäisellä sijalla on aina oma, henkilökohtainen etu", Derrick analysoi puhujapöntöstä ankarana nykyaikaa kuin rienatakseen uhkaajansa lähipiirin moraalia. Sivustakatsojista puhuessaan ylitarkastaja mahdollisesti tarkoittaa meitä televisionkatsojiakin... Puheen voi hyvin kuvitella olevan myös eräänlainen käsikirjoittaja Herbert Reineckerin henkinen testamentti.

Derrickin jäähyväispuhe juhlayleisön edessä on niin lyömätön, että sitä kannattaa varmaan kerrata oheiselta YouTubesta löytyvältä videolta. Samalla voi tarkistaa, ettei yksikään paikalle vaivutuneista, eturiveille parkkeeranneista, muihin saksalaisiin poliisarjoihin kuuluvista kuulijoista jäänyt bongaamatta. Tärkein noista kuulijoista varmaan on itse Kettu Leo Kress. 267. Pienessä, punaisessa luvussa rötöstellyt Pierre Sanoussi-Blisshän teki hetikohta jakson jälkeen parannuksen ja hyppäsi Kettu-jengiin, jotenka hänelläkin on itseoikeutettu istumapaikka lähellä Kressiä. Helmut Ringelmannilla (s. 1926), joka tuotti kaikki sarjan 281 jaksoa, on vuorosanaton rooli poliisipäällikkönä juhlasalissa, eturivissä.

Jakso etenee melko kaavamaisesti Derrickin haastatellessa henkilöä toisensa jälkeen, mikä kuitenkaan ei latista tunnelmaa eikä jännitystä, joka pysyy koko ajan korkeana. Pienin keinoin ja yksinkertaisuudessaan toimivin jännittein Jäähyväislahjasta kehkeytyy hieno finaali hienolle sarjalle. Lisäksi attentaattisuunnitelmaan liittyvät henkilöt ja Derrickin juhlapuheen aihe nivoutuvat loistavasti toisiinsa.

Loppukohtausta varten kannattaa varata nenäliina ulottuville, Harry Kleininkin olisi kannattanut. Ja Derrickin. Helen Schneiderin laulama "Hey Mr. Gentleman" taustamusiikkina Derrick etääntyy työtovereistaan iltaan.