Siska 3. Noppapelurin kuolema

Tod einer Würfelspielerin (1:3, 11.12.1998) - Es. to 7.10.2010
Kolme ystävätärtä joutuu epäilyttävän noppapelin pauloihin. Yksi heistä löytyy murhattuna ja Siska epäilee, että muutkin pelurit ovat hengenvaarassa.  (Yle.fi.)
 
Jakso alkaa vetävänä psykologisena draamana ravintolasalissa. Kolme yli-ikäistä pissaliisaa - vaalea Michaela Merten, tumma Iris Junik ja korvarengas-Gerti - heittävät pöydässään noppaa siitä, kuka saa baaritiskille parkkeeranneen uroon vieteltäväkseen. Baarimikko on mukana touhussa voitelemassa varteenotettavia uroksia.
 
Tänä iltana noppa määrää nakin luonnollisesti Mertenille, kolmikon upeimmalle mimmille. Baaritiskillä käytävässä vuoropuhelussa on sukulaisuutta film noirin ja Crying Gamen (1992) baaritiskirepliikkeihin.  
 
Merten vie baaritiskiuroon kotiinsa ja makuuhuoneeseensa nauttimaan uskottomuuden iloista. Ja tietenkin aviomies palaa matkalta etuajassa kotiin ja yllättää parin rysän päältä. Hiljaiseksihan se aviomiehen vetää, to-o-osi hiljaiseksi.

Siska järkkyneen aviomiehen lohtuna.

Derrick-jaksossa 269. Tappion paikka vaimonsa kuoleman satuttama Klausjürgen "Herr Professor Vuoristosairaala" Wussow kiikutettiin juoksujalkaa sairaalaan toipumaan. Siksi ei ole mikään ihme, että siipeensä saanut aviomies paketoidaan myös sairaalaan. Wolf Roth reineckerilaisen viisaana psykiatrina yrittää selittää aviomiehen huolestuttavaa tilaa tämän isolleveljelle.
  
Jakson kolme poikkeusyksilöä, kaikki vähän pliisuja tosin, ovat nyt koossa: järkkynyt aviomies, kovasti rakastava isoveli ja yliempaattinen psykiatri Roth.
  
Siska astuu jaksoon vasta neljännestunnin odottelun jälkeen, kun hänen nuori apulaisensa vie hänet katsastamaan vuokra-asuntoa masentuneen täysihoitolahuoneen sijaan. (Siskan vaimon traagisenkömpelöstä kuolemasta on tässä kolmannessa jaksossa vasta hetki aikaa.) Puhelin tuo vuokra-asunnolle tiedon nuoren naisen murhasta.
  
Iris Junik on puukotettu! Kaksi muuta pissaliisaveteraania kipittää paikalle pian Siskan jälkeen.
 
Sitten Siska rientää juttuttamaan kameramies Peter Bertramia, joka on valokuvaillut mielellään poseeraavaa kolmikkoa. Yksin ja yhdessä, baarin vakiopöydässä.
  
Kun ehditään baariin, perin derrickmäinen on Siskan pyyntö baarimikolle: asettakaa tämä jättivalokuva kolmikosta esille kävijöitten ihailtavaksi. Myös puolikataleptista aviomiestä käydään moikkaamassa Rothin sairaalassa.
    
Viimeinen neljännes alkaa jännittyneissä merkeissä, kun murhaaja lähtee tapaamaan kahta elävien kirjoissa vielä olevaa nopanheittäjää. Onneksi nuori poliisi Wiegand on asunnossa naikkosten turvana, tosin jalkaan haavoitettuna. Siska ajaa autollaan lujaa kohti asuntoa, ja pelkääjän paikalla Wolf psyykkaa satimeen jääneitä naisia ja murhaajaa puhelimen avustuksella.
   
Loppuhuipennuksessa murhaaja vaatii kahta naista nakkaamaan noppaa vielä viimeisen kerran... Pahalta näyttää, varsinkin kun pistooli jo osoittaa noppapelin hävinnyttä, kauhun lamaannuttamaa Merteniä. Mutta sitten tapahtuu ihme, Siskan ennakoima ja toimeen panema: poikkeusyksilön poikkeusreaktio poikkeustilanteeseen, mikä purkaa uhan kuin taikaiskusta. Nopat lasipöydällä jäävät kuvittamaan lopputekstejä.
   
Tallensin Noppapelurin kuoleman hyvin aikein kun se lähetettiin lokakuussa. Sitten se jäi kovalevyn perukoille kolmeksi kuukaudeksi lojumaan, kunnes katsoin sen tieltä pois. Alkuneljännes osoittautui niin kiehtovaksi, että päätin kirjoittaa jaksosta blogiinkin, tosin parasta ennen -päivän ohittaneena.
   
Jakso on monine Derrickistä tuttuine ominaispiirteineen, liioitteluineenkin, selvästi Reineckerin käsialaa. Alun psykologisen jännitteen jälkeen jakso tosin vähän taantuu, ja loppupuolen jännitys taitaa olla varsin kulunutta.

Herbert Reineckerin käsikirjoittamat Siska-jaksot:
 1. Uusi mies (1:1)
 2. Malowan tytär (Frau Malowas Töchter, 1:2)
 3. Noppapelurin kuolema (1:3)
 8. Viisi sekuntia, korkeintaan kuusi (2:5)

281. Jäähyväislahja

Das Abschiedsgeschenk (25:5, 16.8.1998) - Es. pe 7.1.2011 klo 13.10 (ensiesitys 7.11.1998)

Kuvagalleria

Derrick kutsutaan poliisivoimista erottuaan päällikkövirkaan, Europolin palvelukseen. Läksiäisiä on tarkoitus viettää koko työtoverijoukon voimalla. (Yle.fi.)

Päätösjakson aloittaa kiivas tohina ja tuiske, reipas kilke ja kalke. Vanha kunnon Derrick nimittäin aikoo jättää murharyhmän, ei vetäytyäkseen eläkkeelle vaan noustakseen tärkeäksi päälliköksi Europoliin Brysseliin. Läksiäisjuhlaa valmistellaan siis kuin joulua Korvatunturilla loppusyksystä. Enää kaksi viikkoa aikaa...

Iloista tohinaa varjostaa ikävä sivujuonne. Nimittäin Derrickin henkeä uhataan, kuten alkukuvan kasvoton puhelindialogi jo antaa ymmärtää. Uwe Friedrichsenin esittämä Albert Kaschonnick näkee ylitarkastajan verivihollisenaan, tämä kun järjesti hänelle 15 vuoden vankilatuomion.

Friedrichsenin tappouhkausten vakavuudesta ei ole epäilystäkään. Siksi kaikki Münchenin poliisivoimat on hälytetty valmiuteen. Harry Kleinkin ilmaisee suunnattoman huolensa siitä, että rakas ylitarkastaja suhtautuu vaaraan turhan huolettomasti. Mutta julkinen pelko ja piiloon rientäminen eivät kuulu Derrickin persoonaan, ei, ei ja vielä kerran ei.

Päätösjakso sukeltaa kiitettävän monisyisesti päähenkilönsä Derrickin persoonaan, vielä kerran ja oikein syvälle. Harry Klein saakin lausua minuutilla 44: "Näiden vuosien jälkeenkään en vielä tunne sinua."

Derrick lähtee murhauhan hälyttämänä kierrokselle: jututtamaan vankilassa istuvaa Friedrichseniä itseään, hänen perhettään ja ystäviään. Joka paikasta näyttää löytyvän sama rakastetun herra Friedrichsenin iso valokuva kehystettynä seinältä... Ja kaikilla tuntuu olevan varsin yksisyinen ja itsekäs moraali toimiaan ohjaamassa.

Derrick uhkaajansa perheenjäsenten seurassa:
wanharouva Becker ja isosilmä Merten. (Kuva: ZDF.) 

Friedrichesenin viehättävään perheeseen kuuluu joukko lempinäyttelijöitäni. Itse jylhänjulma wanharouva Maria Becker on Vera Kaschonnick, Derrickin uhkaajan äiti. Mannekiinina uraa luova Michaela Merten Andrea Kaschonnickina saa näytellä isoja silmiään tänään oikein isoina, kun Pierre Franckh valokuvailee häntä. Dirk Galuba puolestaan on veli Walter, joka on saanut perheen baarin johdettavakseen.

Friederichsenin hiukan epämääräisessä baarissa kohtaamme kaksi vanhaa ja hyvää tuttua. Muistamme Karl Lieffenin sivuroolin 262. Surunmurtamassa naapurissa. Nytkin hän saa olla tekemisissä tanssin kanssa valmentaessaan baarin tanssityttöjä. Günther Kaufmann vaikuttaa samassa baarissa jonkinlaisen yleismiehen vakanssilla.

Tapahtumien edetessä Eleonore Weisgerber (s. 1948) tekee itseään tykö poliisipsykologina, joka haluaa auttaa tapauksen tutkimuksissa. Derrick päättää viedä tämän ja Harry Kleinin uhkaajansa eroottiseen baariin iltaa viettämään.

Baarissa ylitarkastaja kohtaa uudelleen ilkeän ja ilkeästi nauravan wanhanrouvan. Tämä kutsuu Derrickin päiväkahville luokseen... Tänään wanharouva ei saa näytellä monisärmäistä persoonaa ja korkean poikkeusmoraalin kantajaa; hän on vain yksitotisen kaikkien sota kaikkia vastaan -filosofian sävytön julistaja, ikävä ja ilkeä ihminen. Itse asiassa hän osoittautuu loppuminuuteilla pahan ruumiillistumaksi. Moista intensiivistä latausta pahuudelle harva näyttelijä olisi osannut luoda wanhanrouvan lailla. Hän peittoaa kaikki Disneyn hyytävät äitipuolet mennen tullen.

Franjo Marincic hyppää viimeisellä kolmanneksella mukaan tarinaan. Hänellä on rooli syväkurkkuna, joka ilmestyy pimeältä sivukujalta kertomaan Derrickille tärkeitä seikkoja murhahankkeesta, lopulta myös palkkamurhaajan henkilöllisyyden.

Poliisipsykologin kiikkulaudalla (kohta 38 minuuttia) Derrick antaa näkemyksensä urastaan rikostutkijana: "Vuosikaudet elämäni on ollut ainaista työntekoa, taistelua rikollisia ja murhaajia vastaan. Mitä apua siitä on ollut? Ihmiset vain katsovat sivusta. He eivät lainkaan tajua, että katselevat omaa elämäänsä." Samaa teemaa hän käsittelee myöhemmässä juhlapuheessaan.

Läksiäisjuhlan tullen. (Kuva: ZDF.)

Itse juhlatilaisuus alkaa kaikista uhista huolimatta suunnitellusti kohdassa 46 minuuttia. Vankilassa viruvan Friedrichseninkin perhe ja ystävät on tietysti myös kutsuttu mukaan... Salikin on kerrassaan upea! Ehtiikö attentaatin tekijäksi pestattu murhamies väliin?

Ei ehdi - kaikki sujuu suunnitellusti.

"Ensimmäisellä sijalla on aina oma, henkilökohtainen etu", Derrick analysoi puhujapöntöstä ankarana nykyaikaa kuin rienatakseen uhkaajansa lähipiirin moraalia. Sivustakatsojista puhuessaan ylitarkastaja mahdollisesti tarkoittaa meitä televisionkatsojiakin... Puheen voi hyvin kuvitella olevan myös eräänlainen käsikirjoittaja Herbert Reineckerin henkinen testamentti.

Derrickin jäähyväispuhe juhlayleisön edessä on niin lyömätön, että sitä kannattaa varmaan kerrata oheiselta YouTubesta löytyvältä videolta. Samalla voi tarkistaa, ettei yksikään paikalle vaivutuneista, eturiveille parkkeeranneista, muihin saksalaisiin poliisarjoihin kuuluvista kuulijoista jäänyt bongaamatta. Tärkein noista kuulijoista varmaan on itse Kettu Leo Kress. 267. Pienessä, punaisessa luvussa rötöstellyt Pierre Sanoussi-Blisshän teki hetikohta jakson jälkeen parannuksen ja hyppäsi Kettu-jengiin, jotenka hänelläkin on itseoikeutettu istumapaikka lähellä Kressiä. Helmut Ringelmannilla (s. 1926), joka tuotti kaikki sarjan 281 jaksoa, on vuorosanaton rooli poliisipäällikkönä juhlasalissa, eturivissä.

Jakso etenee melko kaavamaisesti Derrickin haastatellessa henkilöä toisensa jälkeen, mikä kuitenkaan ei latista tunnelmaa eikä jännitystä, joka pysyy koko ajan korkeana. Pienin keinoin ja yksinkertaisuudessaan toimivin jännittein Jäähyväislahjasta kehkeytyy hieno finaali hienolle sarjalle. Lisäksi attentaattisuunnitelmaan liittyvät henkilöt ja Derrickin juhlapuheen aihe nivoutuvat loistavasti toisiinsa.

Loppukohtausta varten kannattaa varata nenäliina ulottuville, Harry Kleininkin olisi kannattanut. Ja Derrickin. Helen Schneiderin laulama "Hey Mr. Gentleman" taustamusiikkina Derrick etääntyy työtovereistaan iltaan.

(Ennakko: 276. Pornochio)

Jakso on liian raaka (K13) esitettäväksi normaalilla ohjelmapaikallaan TV2:n iltapäivässä, joten sen ulostulo siirtyy tarkemmin määrittelemättömään tulevaisuuteen.

Pornocchio (24:10, 12.12.1997) - Es. ?

Kuvagalleria

Kun Derrick saapuu Gitta ja Richie Manzerin luo, he olivat osanneet odottaa vierailua. Puhuessaan puhelimessa pornotähden kanssa Richie Manzer kuuli laukauksia jonka jälkeen puhelu katkesi. (Yle.fi.)

Dirk Galuba (oik.) ja vaimo

Michaela Merten. (Kuva: ZDF.)

Derrick, Harry avecinaan, kyläilemässä

Michaelalla ja Dirkillä. (Kuva: ZDF.)

Dirk Galuba ja Michaela Merten ovat onnellisesti naimisissa keskenään. He ovat rikkaita ja omistavat menestyksellisen pornoelokuvastudion. Lisäksi heillä on mukava alivuokralainen, Tobias Hoesl (s. 1961) viimeisessä Derrick-roolissaan. Ammatiltaan alivuokralainen on pornonäyttelijä, joka työskentelee Galuban studiossa. Hän käyttää taiteilijanimeä Pornocchio.

Eräänä kauniina päivänä istuessaan autossaan Hoesl päättää napata nokialaisensa kouraansa ja pirauttaa pomolleen Galuballe. Puhelu päättyy oudosti, sillä pornotuottaja kuulee ensin laukauksia ja sitten yhteys katkeaa kokonaan.


Pornostudiolla on tunnelmaa.

Puhelun järkyttämät Galuba ja Mertens osaavat odottaa ikäviä uutisia, kun Derrick Harryineen ilmestyy heidän kotiovelleen yllätysvierailulle. Hoesl on ammuttu kuoliaaksi! Ylitarkastajan mielestä teko muistuttaa lähinnä teloitusta. Galuba ja Mertens eivät kuitenkaan osaa nimetä ketään, joka haluaisi mitään pahaa heidän kultaiselle alivuokralaiselleen.

Murhatutkimukset vievät muun muassa pornostudiolle, jossa Pierre Franckh saa tekotaiteellisena ohjaajana käskyttää niukkaverhoisia näyttelijöitään. Tapahtumien tiimellyksessä myös pornotuottaja Galuba menettää henkensä.

Juonivyyhteeseen näyttää pahasti sekaantuneen von Landiniuksen perhe. Ernst Jacobi (s. 1933) esittää kostonhimon riivaamaa pappa-von Landiniusta. Johanna Klanten (s. 1976) näyttelemä Anna-tytär on nätti kuin sika pienenä. Mikä oli tytön suhde menehtyneeseen pornonäyttelijään?

Sana pornocchio/pornochio/pornokkio viittaa Carlo Collodin tunnettuun lastenromaaniin vuodelta 1881 ja voi tarkoittaa monia asioita: esimerkiksi marionettia, jonka sukuelin kasvaa aina sen valehdellessa, tai henkilöä, joka liioittelee erotiikan maailmassa tavoittamiaan saavutuksia.

(Jaksolla on Saksassa vaihtoehtoinen nimi Zerbrochene Geige ('särkynyt viulu'). Nimi viitannee jakson runsaaseen psykologiseen sisältöön, jota syvennetään mm. takaumissa. Ehkä Ylessä olisi kannattanut harkita tuota samaa nimeä Särkynyt viulu, varsinainen otsikko kun saattaa nostaa valppaampien piirien karvat pystyyn.)



262. Surunmurtama naapuri

Riekes trauriger Nachbar (23:8, 9.8.1996) - Es. to 14.10.2010
Kuvagalleria
Nuori nainen löytyy ammuttuna müncheniläisestä puistosta. Selvitellessään murhaa Derrick turvautuu uhrin naapurin apuun. Naapuri tuntuu tietävän yllättävän paljon naisen asioista. (Yle.fi.)

Lara-Joy Körner selvisi positiivisuutensa ja vankan perussosiaalisuutensa ansiosta parin viikon takaisessa jaksossa 259. Tyttö kuunvalossa kaikista kovista koettelemuksistaan. Kohtalon ivaa on, että hän sitten heti tämän jakson alussa löytyy ammuttuna puistonpenkiltä.

Onneksi sentään saamme muistella häntä jakson mittaan takaumien merkeissä.

Kuten autioksi jääneen kodin seinät paljastavat, Lara-Joy on jälleen saanut olla mallina, tällä kerralla ei pensseli- vaan valokuvamallina. Eikä siinä vielä kaikki, hän on tälläkin kertaa monipuolisesti lahjakas nuori nainen: hän harrastaa balettia, ja ajattelijan vikaakin hänessä on, kuten osoittavat häntä valokuvanneen nuoren valokuvaajan sanat:  "Tajusin että minulla olisi häneltä paljon opittavaa." Hänestä olisi tullut erinomainen näyttelijäkin, toteaa näyttelijäntyönpedagogi ja lisää vielä: "Sisäinen rikkaus näkyi päälle." Minkä lahjakkuuden maailma Lara-Joyssa menettikään!

Lara-Joyn, joka tässä jaksossa kantaa nimeä Rieke, naapuria esittää Michael Maertens (s. 1963). Hän on sarjaan leimallisesti kuuluva yksityisajattelija, kyynärkepeillä kulkeva nuori invalidi. "Sen tytön murhaaja oli taatusti Jumalan hylkäämä", hän julistaa. Michaelilla ja Lara-Joylla oli mahtava suhde aivotasolla. "Jumala lauloi luodessaan Lara-Joyta", hän jatkaa.

Michaela Merten (s. 1964), joka olisi saattanut jopa pärjätä Maarit Tastula -look-a-like-kilpailussa, jos sellainen Saksassa 1990-luvun puolessavälissä satuttiin järjestämään, näyttelee ensimmäisen kolmesta Derrick-roolistaan. Hän on Lara-Joyn sisar, joka ei ole kohdannut tätä sitten lapsuuden, kun vanhemmat erosivat ja jakoivat tyttäret keskenään.

Monet sarjan laadukkaat erityispiirteet kohtaavat jaksossa. Kaikki osatekijät ovat kunnossa ja tasokkaita, mutta mitään uutta saati edistyksellistä ei kuoriudu esiin. Derrickin loppusanat, joissä hän paljastaa tienneenä totuuden miltei tutkimusten alusta asti mutta jemmanneensa sen itselleen (Harry Klein on tapahtumista viisaasti syrjässä), tuntuu puolestaan miltei antikliimaksilta.

Parasta, ainakin näyttävintä, Surunmurtamassa naapurissa taitaa olla yksi jakson useasta poikkeusyksilöstä: Karl Lieffen (1926 - 1999) tekee Derrick-comebackin 14 vuoden jälkeen professori Johannes Brusiuksena. Hän on baletinopettaja, jyhkeän demonisen ulkokuoren omaava maestro, jolla on trendikkäästi kalju pää ja sinistetyt silmäluomet. Balettimestarina hänen on luonnollista todeta: "Vihaan kuolemaa ja kaikkea siihen liittyvää." Kuolemahan on liikkumattomuutta, vastakohtana baletin liikkeelle.

Pitkässä takaumassa näemme Lara-Joyn pitkän improvisoidun tanssin maestrolle kolme päivää ennen kuolemaansa. "Hän tanssi kuolemansa," professori Lieffen julistaa Derrickille. "Tuo oli hyvin tärkeä tieto", Derrick vastaa.

Sitten tarvitaankin enää tieto aidsia sairastaneesta näyttelijäkollegasta, joka sai houkutelluksi Lara-Joyn tekemään seurassaan tuhmuuksia sängyssä, kuin käärme Eevan Eedenissä, nyt Lara-Joyn multilahjakkaassa paratiisissa.