Alku-Derrick saapuu keskiyön bussilla

Heinäkuun 30. päivänä vuonna 1973 aloitettiin Derrick-sarjan ensimmäisen jakson kuvaukset, mutta kyseessä ei suinkaan ollut seuraavan vuoden lokakuussa ensijaksona esitetty Metsätie vaan jokin aivan muu jakso...

Kolme ensimmäistä tuotantokautta, siis vuosina 1974 - 76 ensiesitetyt 29 jaksoa, kuvattiin melkoisen erilaisessa järjestyksessä kuin mikä esitysjärjestys lopulta oli. Jaksot lähetettiin alkuperäisestä niin poikkeavassa järjestyksessä, että ensimmäisten esityskausien suhteen on hieman hassua puhua "tuotanto"kausista:

Ensimmäinen järjestysluku kertoo sijoittumisen esitysjärjestyksessä, jälkimmäinen kuvausjärjestyksessä. (Esimerkiksi ensimmäisenä esitetty Metsätie siis kuvattiin järjestyksessä neljäntenä jaksona; seitsemäntenä kuvattu Synkkä sunnuntai puolestaan esitettiin vasta kolmannessa tuotantokaudessa 22:ntena.)

Tuotantokausi 1 (1974):

•  1. / 4. Metsätie
•  2. / 8. Johanna
•  3. / 2. Vuosijuhla

Tuotantokausi 2 (1975):

•  4. / 1. Keskiyön bussi
•  5. / 12. Kuolema kiskoilla
•  6. / 10. Kunnian hinta
•  7. / 6. Madeira
•  8. / 14. Väkivallan merkit
•  9. / 5. Ei nimi miestä pahenna?
• 10. / 9. Kiirastuli
• 11. / 3. Panttilainaamo
• 12. / 16. Tavaralähetys
• 13. / 17. Uusi ystävä
• 14. / 13. Murhan jälkeen
• 15. / 20. Viekkaat vorot

Tuotantokausi 3 (1976):

• 16. / 18. Kolibrien kuolema
• 17. / 22. Trumpetistin kuolema
• 18. / 11. Pelko
• 19. / 23. Kuolleet linnut eivät laula
• 20. / 24. Autovarkauksien arvoitus
• 21. / 15. Kalkutta
• 22. / 7. Synkkä sunnuntai
• 23. / 25. Omin päin
• 24. / 19. Uskomaton tyyppi
• 25. / 26. Mies yli laidan
• 26. / 27. Huippujuttu
• 27. / 28. Hasardia
• 28. / 29. Vaikeneva todistaja
• 29. / 21. Italialainen yhteys

Neljännen tuotantokauden alusta lähtien kuvaus- ja esitysjärjestys poikkeavat toisistaan vain vähäisessä määrin.

Eläimellisen raakalaismainen alku-Derrick. (Kuva: ZDF.)

Syitä näin radikaalille järjestysmyllerykselle on useampia.


Ensinnäkin käsikirjoittaja Herbert Reineckerin aloittaessa uuden poliisihahmon varaan rakentuvan krimi-sarjan hän ei vielä ollut luonnostellut Derrickin hahmoa kovinkaan pitkälle. Meidän kaikkien tuntema herrasmies-Derrick oli alkujaksoissa vielä pahasti hakusessa. Itse asiassa ensimmäisenä filmatussa tarinassa ylitarkastajamme näyttäytyy varsin väkivaltaisena kaverina - oikeana paukkunyrkki-Stepinä, jonka rinnalla itse Likainen Harrykin kalpenisi. Esitysjärjestystä oli siis tarpeen sekoittaa, jotta katsojat eivät liian selvästi näkisi raakile-Derrickin kypsymistä kokonaisemmaksi persoonakseen.


Toiseksi sarjan konsepti koki heti ensimetreillä muutoksen, jonka selkeyttämiseksi tarvittiin jälleen esityspakan järjestelyä. Reineckerin tarkoituksena oli alkuaan keskittyä sarjassa rikoksentekijän psykologiaan ja siihen logiikkaan, jolla tämä päätyy tekoonsa. Tuohon konseptiin kuului elimellisenä osana rikollisen paljastaminen katsojalle heti jakson alussa. Pian kuitenkin palattin turvallisempaan perinteiseen formaattiin, jossa katsoja joutuu jännittämään loppukohtaukseen asti rikollisen henkilöllisyyttä.


Lähteet:

• Die Krimihomepage: Derrick.
• "Wege ins Verbrechen", artikkeli Der Spiegelissä 11.6.1973.

Mieleni minun tekevi tutustua tarkemmin vasta kuoriutuneeseen Derrickiin. Ensimmäisenä kuvattu Keskiyön bussi ei kuitenkaan ole katsottavissa esimerkiksi YouTubesta kahta lyhyttä katkelmaa lukuun ottamatta, mutta kyllä kertyneistä aineksista vähintään ennakkoesittely syntyy:

Ennakko: 4. Keskiyön bussi

Mitternachtsbus (2:1, 12.1.1975) - Es. pe 14.9.2007 klo 15.50

Kuvagalleria

Yöbussissa istuu apeana tarjoilijatar, joka oli kuullut lääkäriltään odottavansa lasta. Lapsen isä ei naimisiin halua, mutta tarinan julma jälkinäytös yllättää kaikki.  (Yle.fi.)

Christiane Schröder punaisine puseroineen. (Kuva: ZDF.)

Keskiyön bussi tuo Münchenistä illan tarinan kannalta arvokamaa: Christiane Schröderin (1942 - 1980), joka toimii tarjoilijattarena Werner Kreindlin (1927 - 1992) omistamassa majatalossa keskellä baijerilaista maalaisidylliä.

Christiane on saanut kaupunkikäynnillään kuulla lääkäriltä odottavansa lasta, mistä hän on hiukan suruissaan. Lapsen isä on nimittäin Hartmut Becker (s. 1938), majatalonisäntä Kreindlin poika, joka ei varmasti suostu avioon Christianen kanssa.

Rakastavaiset kohtaavat öisen lammen rannalla, jossa käy ilmeisen selväksi, että isä ei halua syntyvää lasta. Christiane torjuu ajatuksen abortista, ja sananvaihdon lopputuloksena Hartmut hukuttaa tarjoilijattaren lampeen. (Christiane Schröder muuten itse menetti henkensä seitsemän vuotta myöhemmin heittäytymällä San Franciscon Golden Gate Bridgeltä ja hukkumalla.)

Derrick tutustuu surmatyön jälkiin, joitten raakuus tyrmistyttää hänet. Ylitarkastaja alkaa hetikohta epäillä Hartmutia, mutta ennen pidätystä täytyy toki kerätä todistusaineistoa...

Tapaukseen liittyy myös jälkeenjäänyt nuorukainen, Notre Damen kellonsoittaja, joka kiemurtelee ujon ihastuneesti Christianen ympärillä. Tätä poikarukkaa esittää itse Lambert Hamel - 1990-luvun derrickien vakaa ja mahtava yritysjohtaja ja perheenpää. Hänen kömpelön varsamaista jolkotustaan jaksossa on mahdollista todistaa tältä YouTube-videolta, italiaksi dubattuna varmuuden vuoksi.

Lambert-rukka on saanut ristikseen juopottelevan isukin, mutta eivät hänen vastuksensa siihen lopu: majatalonisäntä Kreindl yrittää sälyttää vastuun tarjoilijattarensa kuolemasta hänen harteilleen!

Nuoret ja onnelliset: Derrick ja Harry Klein. (Kuva: ZDF.)

Tutkimusten edetessä ajaudutaan lopulta majatalon biljardihuoneeseen, missä Derrick näkyy painostavan Hartmutia melkoisen röyhkeästi. Tämä YouTube-video näyttää, miten ylitarkastaja kerää vähin erin raivoa sisäänsä ja lopulta hyökkää murhaajan kauluksiin ja mopottaa tätä monin tavoin, kunnes kaiken huipennukseksi kastaa tämän pään tasan tarkkaan samaan lampeen, jossa Christiane joutui kohtaamaan matkansa pään.

Kuka olisi uskonut, että jo pian tästä huligaanista sukeutuu kaikkien arvostama pidättyväisyyden ruumiillistuma, herrasmies kiireestä kantapäähän?

Luulen, että ylitarkastajan pöyristyttävä käytös jakson lopussa on selitettävissä psykologisesti varsin tyydyttävällä tavalla. Nimittäin varmasti Derrick tunsi epävarmuutta jouduttuaan ihan uuteen rooliin ihan uudessa sarjassa. Tämä sielua jäytävä neuvottomuus sitten purkautui hallitsemattomasti aggressiona viatonta näyttelijäkollegaa kohtaan. Toisaalta voisi kuvitella myös, että tuossa vaiheessa sarjan kuvauksia ylitarkastajaa rassasi tieto tulevasta; ehkä hän tunsi jopa vihaa tuottaja Ringelmannia kohtaan, joka oli saanut narratuksi hänet allekirjoittamaan näyttelijäsopimuksen. Ei hitsi! - vielä 24 vuotta ja 280 jaksoa tätä yhtä ja samaa. Becker osui epäonnekseen väärään aikaan väärään paikkaan ja joutui tuottajaa kohtaan tunnetun raivon sijaiskärsijäksi.

Keskiyön bussin heinäkuun lopussa 1973 alkaneet kuvaukset saatiin valmiiksi jo elokuussa. Musiikkiraidan kannalta on kiintoisaa, että Les Humphriesin esittämä Derrickin tunnusmusiikki kuullaan jakson aikana myös vaihtoehtoisena versiona.

• Keskiyön bussi on tätä nykyä katsottavissa kokonaisena myös YouTubessa (ei tekstityksiä, lataaja Lockenbenny 28.7.2012). Jaksossa kuultava vaihtoehtoien versio tunnusmusiikista löytyy kohdasta 11.05 alkaen (ja uudelleen kohdasta 56.45); ero tuntemaamme versioon on melkoinen.

279. Miljoonalunnaat

Herr Kordes braucht eine Million (25:3, 17.4.1998) - Es. to 9.12.2010 klo 13.20

Kuvagalleria

Liikemiehen tytär on kidnapattu ja hänestä vaaditaan miljoonan lunnaita. Liikemies suostuu maksamaan, mutta Derrick ja Klein lähtevät virittelemään kiristäjälle ansaa. (Yle.fi.)

Miljoonalunnaat alkaa idyllisillä kuvilla Kordesien varakkaasta kotikartanosta, jossa perheen tytär Johanna Klante valmistautuu taidehistorian tenttiin, lakia opiskeleva poika Leopold kannustaa siskoaan, isä Lambert Hamel on lähdössä töihin luotsaamaansa perheyritykseen ja... itse wanharouva  Maria Becker on hurjan sydämellisenä isoäitinä perheen viisas ja kaikkinäkevä dynamo. Inge Schulzilla on pikkurooli perheen taloudenhoitajattarena Paulana.

Herra Hamel (oik.)

tarvitsee miljoonan.

Liikeneuvottelussa Hamelille selviää, että pankilta ei enää heru lisäluottoa; herra Hamel tarvitsee siis miljoonan. Mistä rahat? Synkästi hän katsoo isänsä ja isoisänsä valokuvia firman seinällä (yhdennäköisyys miespolvien välillä pistää silmään, varmaan ihan tarkoituksella): minäkö ajan isoisäni perustaman yrityksen konkurssiin? Hamelin mietteliäs ja alakuloinen kertojanääni leimaa alun kerrontaa vanhanaikaisella charmilla.

Siis mistä rahat? Kuvalehdessä paistatteleva liikemies Heimeran taitaa olla varoissaan... Ja hänellä on tytär Charlotte (Melanie Bianca Jung, s. 1972), jonka voisi...

... kidnapata. Tuumasta toimeen. Hamel kätkee tainnuttamansa tyttären syrjäiseen varastorakennukseen ja soittaa vaimennetulla ja epäselvällä äänellä tytön isälle: miljoona D-markkaa. Heimeranin vaimo Christiane Hammacher (s. 1939) viimeisessä yhdestätoista roolistaan on yhtä äimistynyt kuin miehensä. Hamelin amatöörimäinen kömpelöys rikollisena tuo tapahtumiin lisäkiehtovuutta.

Lunnasrahat on määrä luovuttaa Münchenin päärautatieasemalla asiakirjasalkussa. Liikemies Heimeranin avuksi hälyttämä Derrick Harryineen tarkkailee, kun Hamel tarttuu laukkuun. Derrickin pysäytettyä kiristäjän tämä kertoo ottaneensa yksinään jätetyn laukun vain toimittaakseen sen löytötavaratoimistoon. - Tässä vaiheessa katsoja huomaa epävarman rikollisen Hamelin muuttuneen sulavan itsevarmaksi ja pelkäämättömäksi.

Derrick pui tilannetta herra Heimeranin kanssa poliisiasemalla. Ehkä Hamel sittenkin on kaiken takana ja löytötavaratoimistoselitys on vain nerokas keksintö selustan turvaksi.

Syyllinen vai syytön? Charlotte-tytär täytyy joka tapauksessa saada pelastetuksi. Derrick keksii psykologiaan vahvasti nojaavan juonen ja saa kidnapatun vanhemmatkin onneksi yhtymään siihen. Ensin siis vapautetaan Hamel, joka suunnasta virtaavin vuolain anteeksipyynnöin. Ja rahasalkkukin saa suunnitelmassa uuden tehtävän.

Miljoonalunnaat on kolmanneksi viimeinen Derrick. Alkavatko Derrickin ja Harryn välit rakoilla loppusuoralla, pahastikin? Muistamme, miten jo Palkkamurhaajan tyttäressä ylitarkastajalla oli vaikeuksia kestää apulaisensa yllättävää passiivisuutta lopun kahvipöytäkohtauksessa. Tällä kerralla Derrick käyttäytyy epäsosiaalisesti. Parasta raportoida kamarilla käyty huolestusta herättävä sananvaihto kohdasta 42 minuuttia sellaisenaan:

Derrick (siemaistuaan kahvia kukin koristellusta mukista): Yäk! Hyi helkkari.

Klein (asiallisesti): Ei maistu vai? Arvasin sen.

Derrick (purnaamista jatkaen): Kamala mukikin.

Klein: Lämmitin vanhaa.

Derrick (katkerana mouruten): Sinun kahvisi on kaupungin kamalinta.

(Klein elehtii kuin murkkuikäisen vanhempi epätoivon rajalla.)

Jaksossa joukko yksityiskohtia herättää kysymyksiä: kidnapatun Charlotten vanhemmat eivät vaikuta missään vaiheessa äärimmäisen huolestuneilta, mitä kyllä voisi pitää oletettavana. Ikävänä pidän myös joittenkin mahdollisuuksien hyödyntämättömyyttä: alussa kuvataan äärimmäisen kiehtovasti Hamelin kotikutoinen kidnappausoperaatio, mutta sitten liikemies muuttuu roolinsa ammattimaisen virheettömästi hoitavaksi koneeksi. Eikö hän esimerkiksi käy kertaakaan ruokkimassa tyttöä varastossa, vaikka poliisiseurannan uhallakin?

Loppuratkaisussa Hamelin kahdella lapsella on merkittävä rooli, kun liikemies lähettää heidät toimittamaan erästä asiaansa. "Oman maailmani ääreen", kuten hän toteaa äidilleen. Viimeisessä kohtauksessa Hamel lopulta saa kohdata ajattelemattoman rikoksensa seuraukset miltei silmästä silmään. Hän on vihdoin valmis lähtemään Derrickin kanssa.

Derrick-kotisivunpitäjä Tian1806 on rankannut jakson 1990-luvun parhaaksi Derrick-jaksoksi. Ei valinta varmaan hakoteille osunut ole; riippuu sitä mitä katsomisessa painottaa. Jakso alkaa jännittävästi ja vetäväkerrontaisesti, mutta jälkipuolisko ei mielestäni ihan jaksa vetää samalla intensiteetillä, vaikka Hamelin maailman taas kerran keikauttava puhelu liikemies Heimeranilta hyvin tehokas käänne onkin.

• Myös paavi Johannes Paavali II oli Derrick-fani - 13 valokuvaksi tiivistetty historiikki Derrickin urasta ZDF:n kotisivuilla (saksankielinen tekstitys).

255. Toinen luoti

Die zweite Kugel (23:1, 5.1.1996) - Es. pe 17.9.2010
Kuvagalleria
Olutkapakan omistaja ammutaan puolenyön aikaan. Derrick joukkoineen saa pian selville, että mafia on kiristänyt italialaista uhria. (Yle.fi.)

Niille joka-anopeille, jotka ovat odottaneet vesi kielellä saadakseen taas kohdata toivevävynsä Philipp Moogin, jakso luultavimmin tuottaa pettymyksen. Moog on nimittäin tänään katolinen pappi, täysin ulkona vävykaavailuista.

Moogin lisäksi meillä on ilo kohdata monta muuta vanhaa tuttua. Toivottavasti pidätte tai mieluummin rakastatte Dirk Galubaa, sillä hänen mittava Derrick-uransa ei ole vielä lähelläkään loppua. Galuba esittää tällä kerralla mafiapomoa, joka kerää Baijerin italialaisilta suojelurahoja miestensä avulla. Oliver Hasenfratz (1966 - 2001) on Galuban samanaikaisesti nynny ja paha poika, joka tahtoo välttämättä seurata isänsä palkollista tämän yölliselle pelottelukäynnille ”Veronan miehenä” tunnetun ravintoloitsijan oluttupaan. Myöhemmin kuvioihin astuu myös yksi omista suosikeistani, Lambert Hamel (s. 1940), jykevänä maalaistohtorina, joka joutuu vastentahtoisesti paikkailemaan nynnyn Hasenfratzin käsivartta, johon on osunut ilkeä luoti.

Toinen luoti on hieno moraalitarina, ja loistavasti käsikirjoitettu. Pienet epärealistisuudet, kuten tutkimusten äärimmäisen nopea eteneminen rikosyönä, eivät saa antaa häiritä, sillä Derrick-sarjan loisto piilee jossain aivan muualla kuin saivartelevissa yksityiskohdissa.

Hasenfratz siis lähtee isänsä palkollisen mukana pelottelukäynnille Veronan miehen kapakkaan. Ravintoloitsija kuitenkin yllättää sisään murtautuneet nuorukaiset, ja Hasenfratz ampuu tämän. Nuorukaisen odottamaton pahuutta huokuva ilme ratkaisevalla hetkellä ennen liipasimen painamista on mieleen jäävä.

Nynny-paha Hasenfratz keksii oivan keinon saada apua mahdollisesti kuolettavaan käsivarsiosumaan, jonka Veronan mies häneen ampui: hän menee ripittäytymään katoliselle papille, mutta perimmäinen motiivi ei ole saada sielulle pelastusta vaan papin välityksellä lääkärinapua, joka olisi yhtä vaikenevaista.

Moog ja Hamel ovat melko mainio pari katolisen opin kahlitsemana pappina ja kyynisempänä lääkärinä. Moogin hahmo popularisoi hienosti Derrickille katolisen ripin periaatetta. Sen sijaan Derrickin hautuumaalla Moogille esittämä luento yhteiskuntamoraalista ei ole yhtä vakuuttava. Harmillista, että Derrickin syvemmät ajatukset tuntuvat aina olevan jotenkin latteita.

Muutoin jakso kyllä on Derrickin karisman juhlaa. Loppumetreillä hän järjestää Hasenfratzille hienon hamletlainen näytelmän näytelmässä, Veronan mieskin kaksoisolentona paikalla, ja freskomaalarin huolettomuudella toteutettu psykodraama huipentuu Moogin kotikirkkoon, jossa Hasenfratz vihdoin on valmis tunnustamaan syntinsä. Päätös on sielunhoidollisestikin mitä motivoitunein; jakso ei turhaan pääty sakraaliseen musiikkiin.

Jakso aloittaa 23. tuotantokauden tasokkaasti, ja ylitarkastaja Derrick on sen itse ohjannut. Derrickillä on 281 jakson joukossa itsellään yhteensä noin 11 ohjausta, ja niistä vielä kaksi on odottamassa ennen sarjan päättymistä.