Näytetään tekstit, joissa on tunniste Weinzierl. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Weinzierl. Näytä kaikki tekstit

torstai 7. lokakuuta 2010

260. Murhan jälkimainingit

Mordecho (23:6, 21.6.1996) - Es. to 7.10.2010
Kuvagalleria
Hugo Dorste on istunut 15 vuotta murhasta. Vapautumisensa jälkeen Dorste saa asianajajaltaan nimettömän rahasumman. Derrickiä kiinnostaa, mistä tuo raha on peräisin. (Yle.fi.)    
  
Murhan jälkimainingit, tai mielestäni paljon osuvammasti alkukielellä Murhan jälkikaiut, on siisti jakso. Tänään nimittäin säästymme veritekojen todistamiselta kokonaan, sillä keskiössä ovat 15 vuoden takainen murha ja sen jälkikaiut. Ainoastaan tyhjä matkalaukku saa maistaa luotisarjan kyljessään loppuminuuttien "toimintakohtauksessa".
 
Jakson alkupuolella Derrick toteaa, että murhatkin ovat melkein normaalia liiketoimintaa nykyaikana. Ajastusta kuvittaa jakson päähenkilö: murhatuomionsa jälkeen vapauteen astunut Martin Benrath (1926 - 2000).

Kolme päivää vapautumisensa jälkeen Benrath kulkee hienossa raatalin neulomassa puvussa, ajaa hienoa autoa, asuu hienossa hotellissa ja etsii hienoa taloa pesäkseen. Kanssarikolliset, kuten Uwe Friedrichsen (s. 1934), mittaavat nyt hänelle palkkiota menetetyistä 15 vuodesta, koska hän ei laverrellut vaan kärsi tuomion yksinään. "Murhaaja viettää ylellisiä eläkepäiviä", Derrick toteaa.

Vaan Benrathpa ei olekaan ihan "tavallinen" rikollinen. Totta puhuen hän on hyvin epäuskottava ex-vanki ja siksi niin sovelias Derrickin tämänpäiväiseksi päähenkilöksi. Toki Benrathilla on kertomukselliset esikuvansa: hän on klassinen parannuksen tehnyt ja vankilassa itsensä sivistyneeksi mieheksi lukenut vanki, joka jakson alussa silmäilee vankilanjohtajan, Kurt Weinzierlin (1931 - 2008), kanssa vankila-aikaista kirjastoaan.

Mutta Benrathin kehitys ei jää tähän: 15 vuoden takaisesta juntista on vankilassa kehkeytynyt paitsi syvällinen ja sivistynyt ihminen, myös täysi herrasmies ja kultivoitunut maailmanmies - hän on siis oikea vankilalaitoksen uudelleensopeuttamistehtävän triumfi.

Benrathin voittokulku juntista syvälliseksi hengeksi on tarkasti dokumentoitu: ennen ja jälkeen. Nimittäin Werner Schnitzer (s. 1942), myöhemmän Siska-sarjan rikostutkija Jacob Hahne, on kriminaalipsykologin ominaisuudessa tallentanut kehityksen tutkimusvideokavalkadiksi, josta suodaan katsojallekin houkuttimiksi valitut palat. Schnitzeriltä tulee jaksoon ajatus, että jokaisella murhalla on kaiku, joka jää elämään murhaajan sieluun.

Jaksossa poiketaan Derrickin normaalista sosiologisesta kuviosta: tänään nimittäin Derrick ei kinua päähenkilön ystäväksi vaan päähenkilö Derrickin ystäväksi. Benrath avaa syvämietteistä maailmaansa ylitarkastajallemme jakson mittaan, samalla kun vie häntä illallisille, esittelee taloaan ja tutustuttaa häntä entisiin tuttaviinsa. Derrick saa olla Benrathin bestis, vaikkei niin innokas bestis olekaan.

Mikä on Benrathin oman murhan jälkikaiku? Hän paljastaa senkin Derrickille: "Sanon 'ei' koko elämälle." Taustalla on takaumissa kuvattu Benrathin syttyminen katumukseen vankilatuomion aikana. Vuosien mittaan hän nimittäin herää eksistentiaaliseen oivallukseen: olen tappanut ihmisen. Mielestäni tämä on jakson vahvinta antia; Sivullisen Meursaultin sietäisi ottaa mallia.

Eksistentialistisesta vahvuudestaan huolimatta Murhan jälkimainingit on varsin rutiininen Derrick-jakso. Mieli tekee useamman kerran tarttua kaukosäätimen nopeutusjaksoon, varsinkaan kun pintatason jännitettä loppuratkaisuaa kohtaan ei välttämättä synny.


Jos säännölliset lähetyksen jatkuvat normaalisti joka torstaina ja perjantaina, sarjan päättävä 281. jakso Jäähyväislahja esitetään jo perjantaina 17.12.2010. 

perjantai 3. syyskuuta 2010

251. Veljesi, murhaaja

Dein Bruder, der Mörder (22:9, 8.9.1995) - Esitetty pe 3.9.2010
Kuvagalleria
Epämääräistä elämää viettäneen tyttären ruumis on ilmestynyt yön aikana vanhempien kotiovelle. Johtolangat viittaavat psykopaattiin, mutta myös uhrin miesystävät joutuvat Derrickin tarkasteluun. (Yle.fi.)

Jälleen Holger Handtke (s. 1968) on joutunut vaikeuksiin. Aloituskohtauksessa hän viruttaa epätoivoisena kasvojaan kylpyhuoneessaan. Ja sitten soittamaan äiti Eva Kotthaus (s. 1932) apuun.

Jaksossa Rakkaus on kummallista (Die seltsame Sache Liebe, 1993) Handtke surmasi järkytyksissään tyttöystävänsä paiskaamalla tämän rappusista alas. Tällä kerralla Handtke on tullut vahingossa tappaneeksi kuristamalla prostituoidun, jonka hän on jostain syystä kutsunut vieraakseen. Siellä hän makaa makuuhuoneessa vuoteella pelkät pikkuhousut ja rintsikat yllään, kun äiti menee tarkistamaan.

Pitkin jaksoa katsoja tuntee tahatonta vahingoniloa nuorta ja lapsenkasvoista Handtkea kohtaan. Sama punastunut epävarmuus kuin aina. Miten hänelle aina voi käydä näin?

Äiti soittaa Handtken isonveljen viemään ruumiin pois. Isoveli kuskaa sen vainajan vanhempien oven eteen, soittaa ovikelloa ja pakenee. Jakson edetessä isostaveljestä kehkeytyy eräänlainen Raskolnikov-hahmo, joka alkaa flirtata vainajan omaisten ja ylikomisario Derrickin kanssa. Flirttiä ei kuitenkaan katsojalle motivoida.

Tässä jaksossa saamme jälleen todistaa ylikomisario Derrickiä charmanttina seuramiehenä. Hän ryhtyy sujuvan kömpelöllä tavallaan isonveljen bestikseksi, joka seuraa tätä luontevasti kotiin ja vierailee sitten siellä yhtenään. Tietenkin punakasvoinen Handtke ja äiti huolestuvat.

Lempihahmokseni nousee Carin C. Tietze (s. 1964), vainajan sihteerinä työskentelevä sisar, jonka kanssa sekä isoveli että Derrick alkavat styylata. Tietze on ihana nainen ja hänellä on ihanat suuret silmät. Harmi, että häntä emme enää Derrickeissä ole tämän jakson jälkeen näkevä.

Taisteluparissa Derrick - Klein tapahtuu odottamaton roolienvaihdos: Klein onkin nyt se fiksumpi kaveri, joka antaa neuvoja esimiehelleen. Handtken ja isonveljen suhde inspiroi Kleinin odottamatta ajattelemaan Raamatun tarinaa Kainista ja Aabelista. Ja tuon odottamattoman inspiraation hetken jälkeen yhtä odottamattomasti ja motivoimattomasti Handtke häpeillen poimii kirjoituspöytänsä laatikosta pistoolin lähtiessään vierailulle isonveljen luo.

Derrick on käsikirjoitettu ylen sivistyneeksi ihmiseksi, mutta kumman pinnallisesti hän pohtii Kainin ja Aabelin myyttiä. Onneksi Klein on edes piirun verran syvällisempi, jotta katsojan ei tarvitse tuntea täyttä myötähäpeää.

Jakso on sarjassaan parempaa sarjaa, kiitos psykologisen pääpainon, vaikka isonveljen Raskolnikov-syndroomaa ei avatakaan. Extraplussana ylimääräistä tahatonta huumoria kovan onnen kaverin Handtken muodossa.