230. Intohimon uhri

Tänään meillä on vakaana tarkoituksena tempautua mukaan kamarinäytelmään, jonka pyörteet sijoittuvat miltei kokonaisuudessaan yhteen pieneen kerrostaloon – sen rappukäytävään ja eri huoneistoihin. Samalla käsikirjoittaja Reinecker tekee jälleen kunniaa klassiselle suljetun paikan arvoitukselle – talon ulko-oveakin kun pidetään varmuuden vuoksi aina lukossa. Kaikki epäillyt siis odottavat jo kiltisti kauniin vainajan ympärillä eteisaulassa, kun ylitarkastaja saapuu rikospaikalle.

Toteutus on taattua Derrick-tyyliä: persoonallista psykodraamaa, jollaiseen tuskin kukaan muu kuin Reinecker uskaltaisi upottaa käsiään. Puitteet ovat sellaiset, etten pitäisi lainkaan mahdottomana jakson sovittamista jonkin maineikkaan kaupunginteatterin näyttämölle.

Ein Objekt der Begierde (20:12, 17.12.1993) - Es. pe 4.6.2010 klo 12.55
Kuvagalleria
Im Treppenflur eines Mietshauses findet eine Bewohnerin die ermordete 19-jährige Karoline Hecht. Derrick vermutet, dass sie in einer der Wohnungen des Hauses vergewaltigt wurde. Nach und nach tauchen mehrere Mieter am Tatort auf. Der Oberinspektor vermutet, dass einer von ihnen der Mörder ist. (Episodeworld.com/Show/Derrick.)

Alkukuvissa kohtaamme Jeannine Burchin, joka on ihan tahattomaan koomisuuteen asti energisen hurmoitunut ja täynnä pidäkkeetöntä elämänriemua. Hän matkaa avoautossaan yksityiselle englannintunnilleen ja huudattaa stereoistaan 49ersin hittiä ˮTouch Meˮ aivan pellit auki, siihen malliin että ohikulkijat näkevät viisaimmaksi näyttää hänelle kaikenlaisia käsimerkkejä.

Kikkelis-kokkelis ja sull'on mun luonto. (Kuva: ZDF.)

Yksi protestinsa esittävä ohikulkija on jakson ohjaaja Zbynek Brynych (1927 - 1995), joka kävelee neiti Burchin auton editse liikennevaloissa. Tällaiset cameot ovat varsin yleisiä Brynychin 37 jaksoa kattavalla Derrick-uralla.

Ohjaaja Brynych cameona liikennevaloissa. (Kuva: ZDF.)

Vielä irvokkaammaksi meno käy, kun Burch pääsee opettajansa talon pihaan ja nousee autostaan: hän aloittaa etenemisen kohti ulko-ovea tanssahdellen ämyreistä pauhaavan muzakin tahdissa kuin kaikista älyn siteistä itsensä vapaaksi riuhtonut idiootti. Nuori nainen on nähtävästi onnellinen... Minkä Pulttibois-hahmon maailma onkaan Burchissa menettänyt!

Piha-alueelle eksynyt Hans Georg Panczak ei kuitenkaan näytä olevan osalleen langenneesta älyvapaasta yksityisnäytöksestä lainkaan kiusaantunut vaan lähinnä kovasti vaikuttunut. Rene Heinersdorffin (s. 1963) esittämä englanninopettajakin ottaa yksityisoppilaansa vastaan rillit huuruten.

Neiti Burchille on ehtinyt puolen vuoden mittaisen talossa ramppaamisen myötä kehittyä läheinen suhde kaikkiin talon kaksilahkeisiin. Valokuvaaja Sky Dumont on saanut kunnian ottaa nuoresta naisesta jopa alastonkuvia. Kun hän esittelee niitä Panczakille, tämä tahtoisi niin mielellään saada edes yhden valokuvista omaksi, ihan ikiomaksi. Saatuaan tahtonsa läpi hän vetäytyy hartaassa mielentilassa ihailemaan kuvaa oman yksityisen kotilietensä rauhaan.

Ralf Schermuly ja Michael Mendl ovat keski-ikäisiä, arvovaltaisia liikemiehiä, mutta kummasti jalka vain nousee kummallakin, kun he tajuavat, että on tiistai! ja Burch on talossa! ”Söpö lintu visertää englantia”, Mendl lausuu hurmoksellinen virne kasvoillaan yksityisopettaja Heinersdorffin oven edustalla. Schermuly on vähintään yhtä auvoisessa tilassa.

Ihastunutta testosteronia pursuava farssi pienessä kerrostalossa.

Liikemiehet vetäytyvät Mendlin asuntoon laatimaan sotasuunnitelmaa taivaallisen tipun pään menoksi. ”Tytön tunti loppuu kohta. Kutsutaan hänet tänne.” Ja päättyyhän se oppitunti lopulta! Heinersdorff varoittaa lopuksi yksityisoppilastaan: ”Kaikki tietävät tunnin loppuneen. Olkaa varovainen.”

Neiti Burch onkin erityisen varovainen, peräti niin varovainen että kun Mendlin vaimo Jutta Kammann  illan tullen avaa ulko-oven ja astuu rappukäytävään, hän löytää sieltä Burchin hengettömättömäksi käyneenä kalmona lattialta lojumasta.

Kuka on murhannut enkelimme, päiviemme valon, unelmiemme taivaisen keskipisteen?

Joku on lyöty kanveesiin. (Kuva: ZDF.)

Derrickillä ja hänen Harry Kleinillaan on ollut vapaapäivä, minkä kunniaksi he ovat nauttineet keskenään romanttista kynttiläillallista intiimissä ravintolassa. Mutta ei voi mitään, kun käsky käy – ihana ilta on jätettävä kesken ja on rahtauduttava rikospaikalle.

Ylitarkastaja aloittaa epäiltyjen kuulemisen piipahtamalla vuorotellen kunkin epäillyn asunnossa. Hänen herculepoirot-leikkinsä ei kuitenkaan pyri ratkaisevien johtolankojen metsästämiseen vaan seurueen psykologian kartoittamiseen. Se merkittävä ero krimillä aina on agathachristieläiseen dekkariin verrattuna.

Englanninopettaja Heinersdorff osaa kiitettävästi valottaa Burchin persoonaa tämän vapaamielisen välittömyyden taustalla: ”Hän oli mikä oli. Hän ei pohtinut itseään eikä muita. Hän oli viaton.” Nuori nainen siis kärsi tietämättään eräänlaisesta Marilyn Monroe -syndroomasta.

Mendlillä on blondiino Kammann vaimonaan, mutta avioon on ehtinyt Schermulykin. Valitettavasti hänen vaimonsa, tummahiuksinen Christine Merthan (s. 1943) vain on kroonistunut katkeroituneeksi vuodepotilaaksi. Oikein tulee surku Schermuly-raukkaa, kun teräväkielinen Merthan solvaa häntä mustasukkaisuudessaan edesmennyttä Burchia kohtaan.

Herra Schermuly ja vaimo Merthan. (Kuva: ZDF.)

Intohimon uhrin todellinen draamakuningatar on kuitenkin Stefan Wiggerin esittämä pahasti alkoholisoitunut entinen näyttelijä. Hänelle koko maailma on shakespearelainen näyttämö, minkä mukaisesti hän toteuttaakin kokopäiväisesti elämää suurempaa draamaa viinapullojensa keskellä.

Kultturelli herrasmiehemme Derrick onneksi muistaa komeljanttari Wiggerin suuruuden ajan ja hänen roolinsa Kesäyön unen Pyramuksena. Siitä kiitokseksi näyttelijä lausuu hänelle muutaman säkeen tuosta loistoroolistaan, vaikka lievää vaikeutta aluksi tuottaakin muistaa, kummalla puolella kehoa sydän piileksii. Ylitarkastaja käyttää tilannetta taitavasti hyväkseen, sillä Wigger suggeroituu lausuntansa myötä palaamaan parin tunnin takaisen tragedian tunnelmiin.

Bonuksena vanha juoppo antaa oivaltavan pikku oppitunnin näyttelijätyön perusteista ja sen vaikeimmista haasteista.

Liikemiehet Mendl ja Schermuly pyrkivät käyttämään elämänhallintansa menettäneen teatterimiehen korkeakirjallisia lausahduksia hyväkseen lavastaakseen tämän murhaajaksi. ”Me käymme näyttelijän kimppuun, Schermuly.” Valokuvaaja Dumont on mukana juonessa: ”Wigger tunnetaan talossa. Hän on holtiton ihminen. Hän itse sanoi kerran: näyttelijät ovat puolihulluja”, tyylikäs kuvamaakari juoruaa Derrickille. Ylitarkastaja vastaa: ”Kaikkea soopaa sitä kuuleekin.”

Jakson vanhetessa saamme kuulla yhden väärän tunnustuksenkin, josta repeää jälleen kunnon riemu muitten epäiltyjen keskuudessa, mutta Derrick osaa onneksi suhtautua lausuntoon suhteellisuudentajunsa säilyttäen. Tätäkin väärää tunnustusta ylitarkastaja käyttää hyväksi oikean murhaajan saattamiseksi satimeen.

Intohimon uhri on tiivis kamarinäytelmä ja ylistys Derrickin syvänäköiselle viisaudelle. Loppukohtauksessa sovelletaan jälleen loistavasti leikkaustekniikkaa, jossa surmahetki lomittuu takaumana nykyhetkeen ylitarkastajan kasvojen alla. Todella tehokas ja jaksoon soveltuva on lopetusmusiikkina käytetty ”You Are So Beautiful”, Joe Cockerin raspikurkulla tulkittuna tietenkin.

• Kokeile sinäkin elämää riemuntäyteisenä Jeannine Burchina! Vuokraa pariksi tunniksi avoauto, pakkaa mukaan kyytiin tietokone ja kuuntele ämyrit kaakossa YouTubesta ladattavissa olevaa 49ersin kasarihittiä. 
• Jos lopputekstien pikkasen hempeämpi tunnelma kiehtoo enemmän, ratkaisu siihenkin nälkään löytyy YouTubesta: Joe Cocker ja "You Are So Beautiful".

122. Tohtori Prestel on ammuttu

Pari vuotta sitten mietin sellaisia saksalaisia näyttelijöitä, jotka eivät saaneet kiilatuksi itseään yhteenkään Derrickin 281 jaksosta. Mieleeni tuli muutama nimi, joitten erikoisesti olisin toivonut ilmaantuneen edes kerran ylitarkastajan seuraan.

Esimerkiksi ilmiömäinen elokuvaohjaaja Rainer Werner Fassbinder, joka näytteli myös muitten ohjaajien tuotannoissa, olisi varmasti tehnyt ikimuistettavan konnanroolin ennen kuolemaansa vuonna 1982. Muutaman ajatusaskeleen jälkeen esiin nousi nimi Armin Mueller-Stahl (s. 1930) - tuttu muun muassa parista Fassbinderin myöhäisestä elokuvasta, Loistosta (1996) pianistipäähenkilön julmana isänä ja vuosikymmenen takaisesta Mannin perhe -sarjasta, jossa hän näyttelee kiitetyn pääosan Thomas Mannina.

Samassa yhteydessä päätin mietintöjeni kyytipojaksi konsultoida hakukoneita, jotka paljastivat traagisen totuuden: Mueller-Stahl oli kuin olikin esiintynyt Derrickissä, yhden ainoan kerran, jaksossa jonka TV2 oli ajanut ulos vain pari päivää aiemmin.

Tänään onneksi voimme ottaa uusiksi tuon jakson. Mueller-Stahl on kirjankustantaja Alexander Kolberg. Hänen vaimoaan Doraa esittää Ursula Lingen (s. 1928). Vaimossa on sellainen pikku vika, että hän ei ole täysin uskollinen miehelleen vaan heilastelee Peer Augustinskin (s. 1940) esittämän tohtori Gerhard Prestelin kanssa.

Eipä siis mikään ihme, että eräänä katkerana yönä tohtori Prestel löytyy kuoliaaksi ammuttuna...

Stellen Sie sich vor, man hat Doktor Prestel erschossen (11:14, 14.12.1984) - Es. to 9.4.2009 klo 12.50
Kuvagalleria

Kirjankustantaja Kolbergin puoliso Dora on ottanut rakastajakseen tohtori Prestelin. Kun tämä ammutaan, joutuu Derrick pohtimaan, olisiko herra Kolberg kyennyt surmatyöhön. (Yle.fi)

Mutta ei mennä asioitten edelle. Jakson alkukohtauksessa tohtori Prestel nimittäin vielä ripittää kaikessa rauhassa Derrickiä. Prestel on näet ammatiltaan puolustusasianajaja ja syyttää ylitarkastajaa siitä, että tämä käyttäytyi oikeudessa todistajana liian varmasti. Tämän seurauksena hänen päämiehensä sai Prestelin mielestä liian ankaran rangaistuksen.

Mielenkiintoinen, eikä kovinkaan helppotulkintainen, on Derrickin reagointi syytöksiin. Vinoileeko ylitarkastaja asianajajalle vai ilmaiseeko oikeasti vilpittömän pahoittelunsa, kun hän poistuttuaan lakimiehen huoneesta avaa oven vielä uudelleen ja lausuu oven raosta naama peruslukemilla: "Suokaa anteeksi."

Mutta pääosassa toki on triangelidraama Mueller-Stahlin ja kumppaneiden kesken!

Heti kättelyssä selviää, että kirjankustantaja Mueller-Stahlissa jakso on saanut oikean poikkeusyksilöitten poikkeusyksilön. Hän nimittäin on hyvin tietoinen vaimonsa ja tohtorin kielletystä rakkaudesta mutta suhtautuu siihen silti sellaisella tyyneydellä ja ainakin näennäisellä säyseydellä, että vaimo on moisesta ihan hämillään. "Rauhallisuutesi on luonnotonta", rouvakulta kiteyttää.

Mikä parasta, Mueller-Stahlin persoonallinen poikkeusyksilöys on siinä mielessä valioluokkaa, että hän on kyennyt luomaan itselleen sinänsä täysin ehjän, sisäisesti ristiriidattoman poikkeusmaailman.

On kustantaja toki elänytkin elämän, joka on omiaan kasvattamaan kunnon Derrick-poikkeusyksilön. Nimittäin hän on raajarikko, halvaantunut auto-onnettomuudessa, ja käyttää siksi kyynärsauvoja kulkiessaan. Tilanteessa on siis mukana myös ripaus ladychatterleytä. Tohtori Prestel on ilmestynyt avioparin elämään toimimalla kustantajan asianajajana onnettomuutta seuranneessa oikeudenkäynnissä.

Kustantaja M-S evästämässä vaimoa treffeille poikaystävän kanssa. (Kuva: ZDF.)

Tällä henkilökokoonpanolla Tohtori Prestel on ammuttu luo varsin pahaenteisen ilmapiirin. Mueller-Stahlin ja tohtorin kohtaaminen, kun jälkimmäinen tulee hakemaan kirjankustantajan vaimoa treffeille, on tv-draamaa parhaimmillaan. Analysoidaan itsevarmuutta ja sen soveliaita ilmenemismuotoja, ja Mueller-Stahl vielä esittää vaimostaan kylmän analyyttisen luonnekuvan tämän rakastajalle. Katsojalle käy terävän ilmeiseksi, että petetty altavastaaja, rampa aisankannattaja M-S on kolmiodraamassa selvästi ylin kukko tunkiolla. Hänen aikeitaan pelkurimaiset rakastavaiset voivat vain yrittää arvailla.

Petetyn kirjankustantajan henkilö on totisesti inspiroinut käsikirjoittaja Reineckerin huippusaavutukseen. Mueller-Stahlin pirullinen leikki vaimollaan ja tämän rakastajalla voisi olla aikojemme arvostetuimpien näytelmäkirjailijoiden kynästä lähtöisin. Tämän ramman persoonallisuudessa on totisesti yhä uusia tasoja tasojen alla - kuin maatuskassa, aidossa ja käsin valmistetussa.

Rakastavaisten ilta menee ihan kivasti - kutsuilla on mukava ilmapiiri, Hans Questkin kyselee kustantajaparan voinnista, ja rouva Lingen esittelee nuoren rakastajansa seurapiireille -, mutta hellän jäähyväissuukon jälkeen joku menee sitten ampumaan tohtori Prestelin.

Onko laukausten takana Mueller-Stahl? Olisiko hän vammastaan huolimatta tarttunut auton rattiin ja kaasutellut murhapaikalle? Vai peräti houkutellut Klaus Hermin esittämän autonkuljettajan kyyditsemään hänet teloituspaikalle ja takaisin?

Pitkä (ja varmasti tv-yhtiön varoja niellyt) kamera-ajo saattaa meidät ylitarkastajan vanavedessä kustantajan työhuoneeseen, missä arvon herrat kohtaavat toisensa. Kuten Derrick-poikkeusyksilöitten käytökseen luontevasti sopii, M-S alkaa heti tentata ylitarkastajaa tämän uranvalinnan syistä.

 - Miksi ihmeessä ihminen rupeaa poliisiksi?
 - Hyvänen aika, minä... Oikeastaan minä halusin kysyä teiltä jotain.

Mueller-Stahl saa elämää suuremman huvittuneisuuskohtauksen, kun ylitarkastaja kehtaa lausua epäilynsä tapahtumien kulusta ääneen. Joku toinen näyttelijä tulkitsisi kohtauksen stereotyyppisemmin ja latteammin.

Jutta Kammann esiintyy kustantajan lojaalina taloudenhoitajattarena permis ja asteen verran totuttua tummempi tukka päässään. Verena Peterin (s. 1954) pieni rooli Kammannin hiukan tasapainottomana sisarentyttärenä tuo loppusuoralla jaksoon jälleen yhden rikastuttavan säikeen.

Kaikki naiset ovat tri Prestelin sydäntä lähellä. (Kuva: ZDF.)

Jaksossa näyttäytyy muitakin nuoria naisia, joitten tehtävänä on vain osoittaa, että tohtori Prestelin laajaan sydämmeen mahtuu samanaikaisesti jopa kaksi naista, ellei useammmpikin. Ja Prestelin vanha äiti tarkkailee poikansa puuhasteluja hyväntahtoisesti myhäillen vähän etäämpää.

Kaiken kaikkiaan tutustuminen kustantajaan ja hänen lähipiiriinsä tuottaa ylitarkastajalle paljon ajateltavaa. Jaksossa näkyy vahvana Derrickin metodi samastumisen kautta tapahtuvaan asioitten psykologiseen uudelleenläpikäyntiin, mistä on tuloksena kirkas näkemys rikoksen kulusta. Kamarilla orvon pöytälampun loisteessa ylitarkastaja sitten analysoi Harry Kleinille Mueller-Stahlin elinpiiriä kuin kummitus-tv:n meedio riivattua kartanoa: "Siinä talossa on uskomattoman paljon vihaa."

Tohtori Prestel on ammuttu on monisyinen analyysi mustasukkaisuudesta. Jakso toimii tarvittaessa myös malliesimerkkinä siitä, miksi Armin Mueller-Stahl on niin suunnattoman arvostettu näyttelijä. Kun M-S vielä osuu vieraisille Derrickin luo sellaisen jakson merkeissä, jossa on vahva käsikirjoitus, on tuloksena varma laatujakso.

Esimerkiksi Mueller-Stahlin ja Lingenin viipyilevissä kaksinkohtauksissa on parhaimmillaan taide-elokuvan syvää kosketusta. Siksipä haluan erikseen nostaa esiin jakson ohjaajan, Zbynek Brynychin (1927 - 1995). Hänen 37 jakson Derrick-portfoliossaan on monta keskitason yläpuolelle kohoavaa jaksoa.

Jakson jälkipuoliskolla tosin esiintyy myös tyhjäkäyntiä, kun psykodraaman ohella juonenkuljetukseen joudutaan mukaan ymppäämään muutakin, vähemmän oleellista jännityskamaa. Lisäksi moni varmasti pitää ainakin lopullisen ratkaisun vahvistavaa asiantuntijalausuntoa hiukan latteana.

• Vielä on ilmestymättä seitsemän (tai mahdollisesti kahdeksan) jaksoesittelyä. Niistä seuraava näkee päivänvalon ensi torstaina 24.11.2011 ennen iltaseitsemää. Tuossa jaksossa ylitarkastaja ottaa rennosti eli höllää solmiotaan. Jakson helteisten ilmojen voivuttamana minäkin pidän esittelyn pituuden kohtuuden rajoissa.