242. Illallinen Brunon seurassa

Derrickin taipaleeseen liittyy jälkeenjääneisiin yksilöihin liittyvä mielenkiintoinen yksityiskohta. Nimittäin sekä 4. Keskiyön bussissa ja 54. Tapaus Brunossa että tämäniltaisessa Illallisessa Brunon seurassa on tavalla tai toisella jälkeenjäänyt henkilö, jonka nimi sattuu olemaan Bruno.

Voi miettiä, mikä on saanut käsikirjoittaja Reineckerin ristimään vammaisensa aina Brunoksi. Eivätkä yhtenevyydet edes tähän lopu. Nimittäin seikan esiin tuonut Derricks großer Freund kertoo lisäksi, että murhaaja sysää syyllisyyden rikoksestaan aina Bruno-raukalle. Niin tänäänkin, kun jälkeenjääneen Brunon kruunua saa kantaa itse joka anopin toivevävy Philipp Moog.

Tämäniltainen Brunomme kuuluu Sassen komeaan perheeseen, joka on vammaista veljeä lukuun ottamatta menestynyt loistavasti, ainakin ulkoisesti. Perheen taattona häärää Ernst Jacobi (s.1933). Philipp-Brunon veljeä esittää ainoassa Derrick-roolissaan Sebastian Koch (s. 1962), joka on myöhemmällä urallaan näytellyt mm. kirjailija Klaus Mannia (2001) ja natsiarkkitehti Albert Speeriä (2005).

Abendessen mit Bruno (21:12, 2.12.1994) - Es. to 5.8.2010

Kuvagalleria 

Als Jürgen Simon von seinem Chef die Kündigung erhält, wird er handgreiflich. Der Bruder des Chefs, Bruno Sasse, schlägt Simon nieder. Dafür wandert der psychisch Kranke in den Knast. Derrick vermutet, dass jemand Bruno Sasse die Tat unterschieben wollte. (Episodeworld.com/Show/Derrick.)

Kun kerran Bruno-Philippillä on vikaa aivotoiminnassa, äveriäs perhe on sysännyt hänet syrjään, kuten luonnollista on. Niinpä hän on viettänyt viime vuotensa viihtyisässä hoitokodissa maaseudulla. Sitten tapahtuu jotain odottamatonta: hoitokodin johtaja, professori Elert Bode (s. 1934), panee hoitokodin oven säppiin, sillä hän haluaa ”kirjoittaa kirjan siitä, millaiset ovat häiriintyneet aivot”.

Professori Bode on jakson ”Derrick-viisas” – viisas omalla vähän nyrjähtäneellä ja vähän pintapuolisella tavallaan, kuten Derrick-viisaat niin usein ovat.

Jälkeenjäänyt toivevävy ja epäuskoinen veli. (Kuva: ZDF.)

Veli-Sebastian on ymmärrettävästi hiukan kärtsynä, kun joutuu noukkimaan häiriintyneen Bruno-Philippin mukaansa kotikartanoon. Vastuullisena veljenä hän tietenkin tiedustelee professorilta veljensä käyttöohjetta: ”Miten kohdellaan jotakuta, joka ei ole normaali?”

Aikansa veljeään töllisteltyään Sebastian sulloo tämän halinalleineen auton takapenkille ja suuntaa kotiin, jossa odottaa sydämellinen jälleennäkeminen taaton kanssa. Taatto kuiskaa paniikissa Sebastianille: ”Eikö hän tunne minua?” Sebastian vastaa: ”En tiedä.”

Sebastianilla on menestyvä firma Wolf Rothin kanssa. Ikävästi vain heidän hämäräperäinen huijauksensa on tullut ilmi. Syyllinen huijauksen paljastumiseen voi olla vain yksi alaisista, Thomas Schücke, joka uskoo nyt saaneensa elämänsä tilaisuuden kiristää pomojaan. Schücken hallussa olevat todisteet kuitenkin saadaan takaisin, ja kun valttikorttien menetys selviää onnettomalle alaiselle, tämä ryntää perheen kartanoon selvittämään asiaa.

Bruno saa taas selittää...

Tunteethan siinä kuumenevat, ja syntyvässä käsirysyssä Sebastian tulee kolkanneeksi Schücken kuoliaaksi kynttilänjalalla. Silminnäkijäksi joutuu koko perhe – myös Bruno-Philipp. Laaditaan kuumeisesti sotasuunnitelma ja päätetään yksissä tuumin lavastaa vähän erilainen veli syylliseksi: ”Meidän Bruno-Philipp on murhaaja.” Derrick vie hänet täten pii-paa-autolla pois.

Tähän mennessä Illallinen Brunon seurassa on sujunut moitteettomasti. Näyttää siltä, että varsin tasokasta ja monella tavalla jännittävää Derrick-jaksoa kehrätään kokoon. Kohdassa 28 minuuttia tapahtuu kuitenkin järkyttävä käänne: korot alkavat kopista ja Derrickin työhuonetta kohti suuntaavat askeleet, joitten synnyttäjä on etäisesti tutun näköinen, hippifarkkuleninkiin sonnustautunut naishenkilö.

Rikospsykologi Sophie Lauerhan (Marion Kracht) se, ensimmäisen vaan ei viimeisen kerran sarjan historiassa. Ylitarkastaja on kutsunut nuoren psykologin, koska epäilee neljän todistajan valehtelevan jälkeenjääneen Philippin tapauksessa.

Psykologi Lauer saa siis tehtäväkseen pehmittää putkassa lusivaa Philippiä parhaaksi katsomallaan tavalla. Hän viettää pitkän rupeaman Bruno-Philippin läsnäoloa aistien, mutta tämä vain vaikenee kaikkien yhteisten tuntien ajan. Siitä huolimatta rikospsykologimme käy vakuuttuneeksi hänen syyttömyydestään. Psykologi myös löytää miehen puhumattomuuden takaa poikkeusyksilöyden, mistä seuraavana aamuna raportoi Derrickille: ”Hän puhui kanssani sanomatta mitään. -- Hän tietää ja ymmärtää kaiken.”

Nuoren psykologiystävättärensä lausunnon innoittamana Derrick sitten lausuu Bruno-Philippin perheelle: ”Veljenne voi olla meitä älykkäämpi. On hän toki sairas. Yliherkkyys saa hänet sulkeutumaan ja vaikuttamaan epänormaalilta, vaikka hän tietää ja ymmärtää kaiken.” En ihmettele, että varsinkin Sebastian-veljellä on vaikeuksia pitää pokkaansa ylitarkastajan vakaumuksellisten sanojen aikana.

Seuraavaksi Derrick virittää psykologisen ansan, jolla saada perhe kohtaamaan väärä todistuksensa silmästä silmään. Kuten ylitarkastajan kaikki viritykset, tämäkin luonnollisesti onnistuu, ja Bruno-Philipp pelastuu murhamiehen leimalta.

Verrattuna myöhempiin esiintymisiinsä sarjassa psykologi Sophie Lauer näyttäytyy tänään melko pienessä roolissa. En ole varma, oliko rikospsykologillemme vielä jakson kuvausten aikaan lainkaan pedattu paikkaa sarjan viimeisten kausien vakiokasvona.Derrick olisi varsin hyvin voinut hoitaa jaksossa psykologille sälytetyn tehtävän, ellei se olisi vaatinut hänen psykologisen silmänsä venyttämistä suurin piirtein yli-inhimillisiin mittoihin. Nuoren psykologin ”naisintuitio” näyttäytyy ehkä hiukan ”uskottavampana”.

Illallinen Brunon seurassa on kovin hidastempoinen, mikä on tavallaan hyvin ymmärrettävää muistaen keskeisen henkilön persoonan hitauden. Jakso on myös kovin asetelmallinen alusta loppuun asti: miltei tyylitellyn räikeä on vastakkainasettelu poikkeavan Bruno-Philippin ja ”normaalin” muun maailman välillä.

Derrick tasapainoilee silloin tällöin tekotaiteellisuuden rajoilla, ja tässä jaksossa ollaan kyllä niin varomattomia, että molskahdetaan veteen väärältä puolelta. Suuri ongelma on se, että Bruno-Philippin syvähenkisestä poikkeusyksilöydestä ei anneta katsojalle mitään muuta näyttöä kuin rikospsykologin lausunto. (Totta tietenkin on, että nuorukainen ei ole syntymästään asti jälkeenjäänyt vaan vammautunut vaikean trauman seurauksena, joka on ajanut hänet yksinäiseen vaikenemiseensa.)

Bruno-Philipp herättää minussa samoja hämmentyneen epäuskoisia ajatuksia kuin vaikkapa jakson 140. Kaiken loppu dementoitunut taatto – käsikirjoittaja Reineckerin näihin kahteen panostama poikkeusyksilöys on tyypiltään sellaista, että se ei oikein kestä. Toisaalta ehkä heidän poikkeusyksilöyttään ei pitäisi lainkaan yrittää lähestyä psykologisen uskottavuuden kannalta vaan joltain muulta pohjalta. Siinäkin tapauksessa epäämätön totuus lienee, että asiaan kuuluvilla syvätaiteellisilla vesillä moni muu elokuvantekijä on saavuttanut käsikirjoittajamme luomuksia kestävämmän lopputuloksen.

280. Laukaus ääninauhalla

Mama Kaputtke (25:4, 1.5.1998) - Es. pe 17.12.2010 klo 13.10

Kuvagalleria

Nuori nainen ammutaan syrjäisellä tiellä. Surmalaukaukset tallentuvat sattumalta lähellä liikkuneen lintututkijan nauhalle. Derrick ryhtyy etsimään motiivia murhaan. (Yle.fi.)

Äiti Rikinkorjaaja ylitarkastajan
turvaisassa huomassa. (Kuva: ZDF.)

Laukaus ääninauhalla on kaikkien aikojen toiseksi viimeinen Derrick-jakso. Kantavana teemana on voimattomaksi osoittautuva äidinrakkaus.

Äidinrakkauden kantaja jaksossa on Sonja Sutterin (s. 1931) esittämä nimihenkilö, Mama Kaputtke (lapsenkielisesti suunnilleen 'rikkiäiti' tai 'äiti rikinkorjaaja'), joka lastensa pieniä ollessa aina korjasi näitten rikki menneet lelut tai rikki menneen elämän. Nyt asiat ovat toisin: "Enää en voi korjata mitään. Rikkiäiti on itse rikki."

Tapahtumat lähtevät liikkeelle, kun Sutterin kuopus, 22-vuotias Elisabeth "Lissy" Kraus, löytyy metsätien reunasta ammuttuna. Lissyn viimeiset sanat ovat sattumalta arkistoituneet nauhalle. Nimittäin ihan jakson alkuminuuteilla tutustumme lintutieteen tutkimustapoihin, kun Isarin rannalla naisystävineen käveleskelevä Christian Koch törmää ornitologi Wolfram A. Guentheriin (s. 1929), joka purkittaa lintujen laulantaa nauhalle. Guenther esittelee laitteistoaan parille ja tulee sattumalta kohdistaneeksi huipputarkan apparaattinsa nuoren naisen viimeisiin, epätoivoisiin sanoihin ennen laukauksia: "Rukoilen teitä! Älkää tehkö sitä. Ei!"

Lintutieteilijän uusi äänitallenne:

kuoleva ilotipunen. (Kuva: ZDF.)

Salamyhkäiset sisarukset

Thomas ja Carolin. (Kuva: ZDF.)

Derrick ottaa yhteyttä vainajan kahteen sisarukseen: veljeen Thomas Schückeen (s. 1955) peräti yhdeksännessä Derrick-roolissaan ja siskoon Carolin Finkiin (s. 1966), joitten kanssa Lissy on asustanut hulppeassa müncheniläislokaalissa. Sisaruksilta Derrick saa selville, että pikkusisko on toiminut prostituoituna hotellin seuralaispalvelussa.

Juureva äiti Sutter sen sijaan joutuu suruviestin saatuaan matkustamaan maaseudulta baijerilaismetropoliin, samalla tavalla kuin Niskavuoren vanha emäntä Niskavuoren leivässä (elokuvaversio Niskavuoren Aarne) matkustaa Hämeen maaseudulta Helsinkiin panemaan lastensa asiat kuntoon. Sutterilta kuitenkin puuttuu niskavuorelaisen matriarkan valta ja voima palauttaa tasapaino lastensa elämään. Äidinrakkaus on menettänyt mahtiaan tultaessa vuoden 1998 Etelä-Saksaan.

Sutterille kolmen lapsen elämä ja elämäntyyli ovat muodostuneet suureksi salaisuudeksi. Lissy oli prostituoitu, oo-kei, mutta millä työllä kaksi muuta lasta rahoittavat kaiken maallisen hyvänsä?

Derrickille äiti Sutter kommentoi nauhalta kuulemiaan tyttärensä viimeisiä sanoja: "Kuulin hänen ensimmäisen ja viimeisen huutonsa. Millainen elämä niiden väliin jäi?" Lapset ovat liiaksi vieraantuneet äitinsä viisaasta, perusasioista nousevasta, yhteisöllisyyteen perustuvasta elämäntavasta, jonka tämä kiteyttää raamatullisin sanankääntein näin: "Olkoon puheenne 'on' tahi 'ei', sillä tavalla että 'on' on selvä eikä 'ei' jää käsittämättä."

Äiti Sutter osallistuu aktiivisesti Derrickin tutkimuksiin. Yhdessä he käyvät tutustumassa kolmeen Lissy-tyttären asiakkaaseen, jotka vähän Citizen Kanen tyyliin auttavat avaamaan sisarusten salaisuutta äidille ja ylitarkastajalle.

Aviopari Susanne Uhlen ja Wolf Roth.
Huomaa Rothin enemmän tai vähemmän
charmantti harmaantuminen. (Kuva: ZDF.)

Werner Siska-Schnitzer (kohta 23 minuuttia) on 60-vuotias leskimies, jolle Lissy antoi pari kertaa lohtua yksinäisyyteen. Henry van Lyck (35 minuuttia) puolestaan pitää tärkeänä, että vaimo ei saanut selville moraalisesti arveluttavaa suhdetta ilolintuun. Tärkeä rooli on kolmannella asiakkaalla Wolf Rothilla (kohta 31 minuuttia), jonka vaimoa Susanne Uhlenia tieto miehen uskottomuudesta vieläkin korpeaa.

Paljastuvaa totuutta ei Äiti Rikinkorjaajakaan pysty selvin päin nieleksimään.

Merkityksellinen ihminen Lissyn elämässä on ollut Volker Lechtenbrinkin esittämä surumielinen ravintolapianisti, todellinen ystävä. Pianisti tarjoaa Derrickille tiedonmurusia nuoresta naisesta kuitenkin säästeliäästi, pihtaavana syväkurkkuna. (Koko jakson jännitysmomenttihan murenisi, jos hän kertoisi kaiken oleelliseksi tietämänsä heti kättelyssä.) Hän antaa silti avaimen Lissyn kauppatavaraksi muuntuneen seksuaalisuuden vieraantuneisuuteen: "Hän oli viehättävä, neuvoton huora. Minun kanssani hän ei suostunut makaamaan, koska piti minusta." Günther Kaufmannilla on pieni rooli hotellin vastaanottovirkailijana.

Laukaus ääninauhalla tuo esiin luontevasti ja syvällisesti monia teemoja: materialistinen elämäntapa, seksin esineellistyminen, lasten erkaantuminen äidistään. Sen sijaan yksinäisyyden ja pelon käsittelyjä pidän melkoisen Derrick-kliseisinä, kuluneina. Jakso on Derrick-entusiastien suosiossa, ei suotta, joskaan juonenkulun tasolla en näkisi sen yltävän ihan yhtä korkealle kuin teemojensa käsittelyssä.

Tämän YouTubesta löytyvän videon avulla voi vielä uudelleen nauttia jakson atmosfääristä ja samalla ottaa rouva Sutterilta mallia tavasta, jolla asioida Münchenin rikospoliisin ylitarkastajan kanssa.

269. Tappion paikka

Verlorener Platz (24:3, 14.3.1997) - Es. pe 5.11.2010
Kuvagalleria
Rouva lähtee viemään liikkeen viikon kassaa säilytyslokeroon eikä palaa sovitusti noutamaan miestään. Vaimo löytyy murhattuna autoonsa. Umpimähkäinen ryöstö vai harkittu murha? (Yle.fi.)

Tänään näemme traagisen tarinan Lenaun vaatekauppiassukua kohtaavasta vastoinkäymisestä. Herta Lenauta esittävä Irina Wanka (s. 1961) nimittäin kokee ankean kohtalon autonsa ääreen kuristettuna, viimeisessä Derrick-roolissaan. Mikä pahinta, murhaajankin sukunimi alkaa ällällä niin kuin Lenau, kuten tulemme näkemään.

Mutta ennen vastoinkäymisiä Wanka on ylen onnellisesti naimisissa Klausjürgen "Herr Professor Vuoristosairaala" Wussowin (1929 - 2007) kanssa. Tämä on Wussowin toinen avioliitto, ensimmäinen oli saksalaisen teatterin nykyisen Grand Old Ladyn Christiane Hörbigerin (s. 1938) kanssa.

Ensin Wussow pyrkii kieltämään vaimonsa kuoleman, mikä on suorastaan tragikoomisen hienosti kuvattu. Sitten kun totuutta enää ei voi kiistää, hän joutuu sairaalaan vuodelepoon massiivista lamaannusta potien. Derrickin puhuttaessa Wussowia ensimmäinen rouva Lenau eli Hörbiger tulee yllätyskäynnille sairasvuoteen ääreen ja suhtautuu Wussowiin yhä varsin omistavasti.

Lempinäyttelijöitteni Wussowin ja Hörbigerin avioliitosta ei voi siitä ja syntyä kuin jotain aivan spesiaalia, eli tässä tapauksessa joka-paikan-punastuja Holger Handtke, lempinäyttelijöitteni aatelia hänkin. Hänen estradille astumistaan saamme kuitenkin jännittää kiusaannuttavan kauan, aina minuutille 29. Sitä ennen katsojalle esitellään pariskunnan kaksi muuta lasta: tytär Natali Seelig (s. 1970) ja toinen poika.

Handtkekin työskentelee perheensä vaatehtimossa ja reagoi Derrickin puhutteluihin eleettömän apeasti. Jakson mittaan katsojakin käy apeaksi, sillä niin pieneksi on tämän poikakullan rooli kirjoitettu, vaikka kyseessä on sentään hänen jäähyväisroolinsa sarjassa. Lohdullista kuitenkin on, että tällä kerralla Handtke ei tyri raskaasti surmaamalla silkkaa kömpelyyttään rakastettuaan tai muuta naikkosta, vastoin kuin rutiiniksi ehti jo muodostua.
 
Tappion paikka kertoo tarinan Hörbigerin epätoivoisesta yrityksestä saattaa Lenautten särkynyt perheidylli takaisin kokoon. Ymmärrettävästi hän on Derrickin ykkösepäilty läpi jakson, ja yhteisinä joutohetkinä Derrick vie hänet tutustumaan oikeustaloon ja kertomaan syväajatuksiaan puolustautumisesta ja syyllisyydestä. Tutustumiskäynnistä riittää jälkipuitavaa Harryn kanssa kamarilla.

Loppukohtauksen on tarkoitus sijoittua Lenautten päivällispöytään, johon Gabriele Dossi (s. 1947) tarjoilee taloudenhoitajattarena. Miltei koko perhe - äiti, isä, kaksi lasta ja Derrick - on paikalla, mutta Handtke uupuu.  Niinpä Hörbiger lähtee Derrickin kanssa etsimään Handtkea ja uutta loppukohtauspaikkaa, jossa kaikki selviää, hiukan latteasti mielestäni tosin.

Tämä on jotenkin rutiininen jakso... Jos Tappion paikkaa ei olisi kirkastettu peräti kolmella lempinäyttelijälläni, olisin voinut vailla tunnontuskia jättää jakson väliin.

Niille, jotka kaipaavat vielä jakson huippukohtien läpikäyntiä, on suunnattu oheinen YouTubesta löytyvä 10-minuuttinen video jaksosta.

264. Pimeä valo

Das dunkle Licht (23:10, 11.10.1996) - Es. to 21.10.2010
Kuvagalleria
Kymmenen vuotta sitten tapahtunut murha nousee uudelleen tarkastelun kohteeksi. Derrick muistaa tapahtumat liiankin hyvin ja varautuu pahan päivän varalle. (Yle.fi.)
 
Jakson alussa Derrick ja Klein muistelevat kymmenen vuoden takaista rahankuljetusauton ryöstöä, jonka yhteydessä auton kaksi kuljettaa saivat raa'asti surmansa. Vain yksi kolmesta syyllisestä, Hans Peter Hallwachs (s. 1938), saatiin kiinni ja tuomittiin.

Tapaus käy uudelleen akuutiksi, kun elinkautistuomion saanut Hallwachs vapautuu vakavan silmäsairauden vuoksi, mihin jakson nimikin Pimeä valo viittaa. Hänellä on vahva tahto saada rikostoverinsakin edesvastuuseen. Aikooko hän surmata heidätkin?

Derrick kehii Kleineineen juonen: he panevat peitetarinan turvin nuoren naispoliisin Anja Klingin (s. 1970) vastaamaan Hallwachsin lehti-ilmoitukseen, jolla tämä etsii avustajaa itselleen. Pesti onnistuu, mutta huippuälykäs Hallwachs tajuaa nopeasti Klingin olevan Derrickin lähettämä. Työsuhdetta jatketaan silti vielä pari päivää, jotta Hallwachs saa availla sydäntään Klingille. Terävä kaveri mutta keskinkertainen Derrick-filosofi, näkörajoitteen tuoman tajunnanlaajennuksen koettuaankin.

Derrickillä on tiedot kahdesta Hallwachsin hämäräkaverista: veljeksistä Franjo Marincic ja Mario Marincic, jotka ovat siirtyneet harjoittamaan menestyvää ravitsemustoimintaa. Hallwachs yrittää ottaa heihin yhteyttä, turhan väkivaltaisin seurauksin.

Pimeä valo kulkee melkoisen rutiinisesti ilman kiehtovia persoonia tai elähdyttäviä kohokohtia. Tämän jakson olisin mielelläni jättänyt katsomatta.

256. Hyvää päivänjatkoa, murhaaja!

Einen schönen Tag noch, Mörder (23:2, 2.2.1996) - Es. to 23.9.2010
Kuvagalleria
Työnsikö rikas rakennusurakoitsija alaisensa monttuun vai yrittikö vain auttaa häntä? Silminnäkijöiden lausunnot menevät niin ristiin, että Derrick apureineen on aluksi aivan ymmällään. (Yle.fi.)

Alussa näytetään, miten rakennusurakoitsija Volker Lechtenbrink (s. 1944) syöksee raivoissaan kirjanpitäjänsä rakennustyömaan monttuun, kun tämä on kieltänyt jatkamasta lukujen peukalointia ja ehdottanut rehellisempää konkurssia. Murhan jälkeen Lechtenbrink väittää yrittänensä vain estää tapaturmaa, kun kirjanpitäjää alkoi huimata montun ääressä.

Avaintodistajia ovat isä ja poika Stefan Wigger (s. 1932) ja Stefan Kolosko, jotka toimivat rakennusfirmassa isä nosturinkäyttäjänä ja poika autonkuljettajana. Wigger on nähnyt, miten Lechtenbrink yritti pelastaa kirjanpitäjänsä, sillä Wiggerin elämänfilosofia on, jakson loppupuolella omin sanoin lausuttuna: "Hyvää on kaikki mikä hyödyttää minua." Poika Kolosko puolestaan on nähnyt, miten Lechtenbrink syöksi onnettoman kirjanpitäjän syvyyksiin. Muut työntekijät eivät ole nähneet mitään, eivät yhtään mitään.

Koloskon todistanjanlausunto on jo allekirjoitusta vaille puhtaaksikirjoitettu Derrickin konttorissa, mutta onneksi Wigger saa poikansa painostetuksi vaihtamaan lausuntonsa. Kolosko-paralla on huono näkö, hän on saattanut erehtyä. Kirjanpitäjän tapauksesta on se hyvä seuraus, että pojan heikkonäköisyys lopulta tajutaan ylimmässä johdossakin ja hänet siirretään kuorma-auton pallilta muihin hommiin yrityksessä. Derrick saa todistaa, kun pojalle opetetaan tietotekniikan alkeita mikromikon ääressä.

Kirjanpitäjän poika kuitenkin haistaa salaliiton murhan pimittämiseksi ja tarttuu toimeen: käy työmaalla, löytää johtolankoja, peesaa Derrickiä. Onneksi Derrickkin on yhtä epäileväinen. Tutkimusten edetessä hän näyttää kirjanpitäjävainajan keittiössä tämän pojalle, miten keitetään charmantisti suodatinkahvia.

Tapahtumat ja tutkimukset kulkevat rutiinilla. Jakson olisi hyvällä omallatunnolla voinut jättää katsomattakin.

253. Nuhteeton herra Widanje

Herr Widanje träumt schlecht (22:11, 17.11.1995) - Es. pe 10.9.2010
Kuvagalleria
Rouva Widanjea odottaa järkyttävä yllätys kotiovellaan, kun hän palaa terapiaistunnostaan. Derrickin tutkimuksissa selviää, että monet ovat olleet tietoisia herra Widanjen kaksoiselämästä. (Yle.fi.)

Herra Widanje eli Henry van Lyck (s. 1941) on nuhteeton vain ironisessa merkityksessä. Lähipiiri tuntee hänet seksimaanikkona, joka fantasioittensa ajamana ei epäröi raiskata 18-vuotiasta talouskoululaista. Koska hän on äveriäs, välttää hän syytteen pestaamalla talouskoululaisen isän, Edwin Noelin (1944 - 2004) Derrick-jäähyväisroolissaan, yritykseensä konttoristiksi. Mutta tämä on vain taustaa ja menneisyyttä. Jakso alkaa sillä, että Widanje löytyy ammuttuna asuntonsa edestä.

Jakson psykologinen keskus on raiskatun tytön perheessä: tytär ei anna isälleen ja veljelleen anteeksi, että nämä ovat myyneet hänen oikeutensa konttoristin paikasta ja hienosta vaihdepyörästä. Lopulta isä tyttärensä anteeksiannon saadakseen tunnustautuu Widanjen ampujaksi, ja tunnustus saa rutkasti lisävakuuttavuutta siitä, että oikeat murhaajat osaavat viskata pyssyn isän mainitsemaan paikkaan, kun Derrick on paikan heille tuottamuksellisena virkavirheenä tullut paljastaneeksi.

Juttuun liittyy loppua kohti yhä elimellisemmin rouva Widanje-raukan terapeutti Gudrun Landgrebe (s. 1950), Derrickin ystävä jotakin kautta, jonka ikääntyvää klassista kauneutta emme enää viimeisissä Derrickeissä ole tapaava. Kirkasotsaista syyttäjää esittää Philipp Moog (s. 1961), ja tähän joka-anopin toivevävyyn törmäämme vielä kahdesti. Dirk Galuba (s. 1940) nuhteetooman herra Widanjen melkein yhtä nuhteettomana yhtiökumppanina ilahduttaa meitä jälleen jo tulevana perjantaina (jakso 255).

Jakso on teknisesti moitteeton, mutta ei tuo mitään uutta. Siksi katsoin jaksosta suurimman osan pikakelaus päälle asetettuna.

250. Vieras sydän

Eines Mannes Herz (22:8, 18.8.1995) - Esitetty to 2.9.2010
Kuvagalleria
Menestyvä liikemies löydetään kuolleena rautatiekiskoilta. Kukaan läheisistä ei voi uskoa, että kyseessä olisi itsemurha. Derrickin 250. juttu osoittautuu arvoituksellisen traagiseksi tapaukseksi. (Esittely yle.fi-sivustossa.)

Ikääntyvä liikemies Walter Schmidinger (s. 1933) vierailee odottamatta perheessä, jonka tytär on kadonnut pari vuotta sitten. Tämä perin vakavamielinen muukalainen kertoo olevansa kiinnostunut tyttären tapauksesta. Vierailun jälkeen hän käy makuulle rautatiekiskoille odottamaan junaa tulevaksi, kuitenkin niin, että kallisarvoinen sydän ei törmäyksessä vahingoitu.

Odottamaton vieras Walter Schmidinger (selin).

Varsin kiehtova alkuasetelma. Vyyhteen avautuessa käy ilmi, että suomenkielisen nimen "vieras sydän" on varsin konkreettisesti vieras sydän sydämensiirron muodossa. Kadonnut tytär on kadottuaan joutunut elinryöstän kohteeksi, ja ikääntyvä liikemies kantaa nyt hänen sydäntään rinnassaan. Ja kun totuus sydämen tarinasta on hänelle paljastettu, pyhiinvaellus ja raiteille asettuminen ovat looginen päätös.