140. Kaiken loppu

Das absolute Ende (13:5, 25.4.1986) - Es. pe 12.6.2009 klo 13.00
Kuvagalleria
Kitaransoittoa opiskeleva Herta Kolka löytyy ammuttuna autonsa vierestä. Derrick ja Klein ryhtyvät etsimään syyllistä uhrin tuttavapiiristä. Sitten tapahtuu toinen murha. (Yle.fi.)

Soita se "Vähän ennen kuolemaa", jooko. (Kuva: ZDF.)

Hippioloasuun pukeutunut Marion Kracht (s. 1962) haluaa oppia soittamaan kitaraa. Jakson alkukuvissa hän on juuri päättelemässä soittotuntiaan leppoisan soitonopettajansa lämminhenkisessä huomassa.

Krachtin lähtiessä opettaja vielä toivottaa: ”Turvallista kotimatkaa”, mistä voimme melkoisen ilmeisesti ennakoida, että nuori nainen tulee ammutuksi ennen kuin on ehtinyt edes istahtaa autoonsa.

Vainaja

”Ystävällinen, sydämellinen, rakastettava”, järkyttynyt kitaranopettaja luonnehtii menehtynyttä oppilastaan Derrickille, joten katsoja osaa jo ainakin pikkasen pelätä pahinta: ei kai taas yksi Reineckerin kirjoituskoneesta ulos putkahtanut huippulahjakas nuori nainen, joka ei elää saanut? Hirveän sympaattinenkin hän oli, kuten tuskaisa opettaja vielä muistaa peräkaneettina lisätä.

Siirrytään nuoren vainajan perhepiiriin. Leski-isä vaivaa kuumeisesti käsiään: ainut lapsi lähti. Järkkynyt isä ei kestä ilman pientä huilaustaukoa, mikä lienee tässä tilanteessa ihan ymmärrettävää. Niinpä Derrick saa turinakumppanikseen perheen taloudenhoitajattaren, Enzi Fuchsin, joka näkyy viime jaksoesittelyn jälkeen löytäneen uuden työpaikan, kun entinen isäntä Asmy tuupertui ammuttuna iljanteiselle nurmelle muuten ihan onnistuneen saunareissun päätteeksi.

Sitten Derrick päästää suustaan maagiset, katsojan kauhulla odottamat sanat: ”Kuvailkaa Marion Krachtia minulle.”

Taloudenhoitajatar ojentaa vainajan kuvan Derrickille oikein käteen sääliteltäväksi ja alkaa lausua litaniaansa kuin sarjatulella: ”Herttainen, hyväntahtoinen, eläväinen ja lahjakas kaikessa mahdollisessa. Hän maalasi, kirjoitti runoja, rakasti musiikkia, halusi soittaa kitaraa ja oli firmassa töissä.”

Ystäviäkin oli aivan jumalattomasti!

Onneksi isä on jo toipunut, niin että hän voi jatkaa siitä mihin taloudenhoitajatar hengästyksissään joutui lopettamaan: ”Hän oli hyvin avoin ihminen. Kaikki pitivät hänestä.” Sitten isä jatkaa raottamalla Derrickille ovea tyttären valaistuneeseen käsitykseen rakkauden perimmäisestä olemuksesta.

Suku ja ystävät

Vainajan serkku J. Vilén ja tämän tiukka argentiinalaisvaimo. (Kuva: ZDF.)

Seuraavaksi Derrick alkaa käydä läpi muuta lähipiiriä: äveriäitä sukulaisia, joita yhteinen paperitarviketehdas kiinteästi sitoo yhteen, ja toinen toistaan hulppeammin eläviä ystäviä, joista vain yhtenä esimerkkinä ”miljonääri jonka raha tekee surulliseksi”.

Kun näitten yksilöitten pintaa vähän raaputtaa, kaikista heistä tuntuu paljastuvan epäuskottava yhdistelmä äärimmäistä pinnallisuutta ja äärimmäistä syvällisyyttä. Juuri tuollaisia ihmisiä sairaalloisen täydellinen Marion Kracht ihan takuulla ympärilleen ansaitsikin!

Vainajan serkku on kuin Vilénin Juhana, joka on väkisin raahattu perheen huoltoasemalta ja puettu tweedkankaiseen puvuntakkiin ja solmioon. Derrick kysyy Harry Kleinilta mielipidettä serkusta, ja tämä toteaa: ”Hän ei käyttäydy kuin normaali ihminen.”

Katsoja voi vain levottomana uumoilla, millainen olio mahtaa olla vainajan setä, jota oma velikin luonnehtii ”henkisesti sairaaksi”. Piinaavan odotuksen jälkeen minuutilla 27 lukot - aivan välttämätön varotoimi - viimein avataan ja Derrick päästetään tuon nojatuolissaan nuokkuvan mielipuolen (Konrad Georg; 1914 - 1987) ylelliseen selliin.

Vainajan ekstramielisairasta setää yritetään epätoivoisesti saada aisoihin. (Kuva: ZDF.)

Viimeistään tästä kohdasta lähtien suurin piirtein kaikki menee jaksossa pieleen, valitettavasti; katsojan on pakko kieltäytyä uskomasta tapahtumien ja yhteyksien logiikkaa. Herättäkää minut tästä painajaisesta sitten kun lopputekstit alkavat!

Sairaanhoitajana toimiva miniä on raivoissaan Derrickille, kun tämän yleissivistykseen ei kuulu katatonisen, puheeseen reagoimattoman, hauraan ukkelin tilan tajuaminen: ”Hän kuulee kaiken, mutta aivot eivät ota mitään vastaan.”

Derrick ja Harry Klein ovat silti edelleen sitä mieltä, että hermostunut Juhana-poika ja jäätävä miniä ovat vielä hämärämpiä kuin yläkertaan teljetty, puhekykynsä menettänyt mielipuoli. Tässä perhepiirissä taitaa jokin olla pahasti pielessä…

Mielipuolen hoituriminiää muuten näyttelee Reinhild Solf (s. 1940) ja tämän tarjoilijana työskentelevää veljeä Wolfgang Müller (s. 1953). Sisaruspari on tullut pakolaisina Argentiinasta, jossa vietetyt yltäkylläiset nuoruusvuodet he ovat joutuneet sotilasvallankumouksen myötä jättämään taakseen.

Derrick-kaavaa rikkoen jakso tarjoaa katsojalle bonuksena toisenkin surmatyön: Minuutilla 39 ammutaan uudet laukaukset, jotka Derrickkin kuulee suorana lähetyksenä avoimeksi jätetyn puhelinlinjan kautta. Viikate on jälleen heilunut Marion Krachtin perhepiirissä.

Tuomio

Kaiken loppu on haalittu täyteen epäuskottavuuksia: toinen toistaan tasapainottomampia ihmisparkoja, kaikkein pahimpia Derrick-kliseitä, silkkaa järjettömyyttä. Lopulta kaikki tahaton komiikkakaan ei kerta kaikkiaan enää jaksa naurattaa.

Pahinta on, että Derrick itsekin yltyy mukaan jakson kyllästämään psykoottiseen ajatuskarkeloon ja kehtaa epäillä ullakolle vangittua dementis-seniiliä setää sattuneista veriteoista. Onneksi jaksossa on Harry Kleinin lisäksi edes yksi täysipäinen hahmo – ullakkovangin lääkäri, joka torppaa ylitarkastajan spekulaatiot.

Jakso kiikkuu epätoivoisen farssin ja Ed Wood -tyylisen suhteellisuudentajuttoman melodraaman välillä. Kysyä sopii: entä jos Reinecker onkin luonut tarinan parodiaksi painajaismaisimmista maneereistaan? Sehän natsaisi jälkiviisauden näkökulmasta vallan mainiosti, sillä Kaiken loppu sijoittuu sarjan lineaarilla jokseenkin tarkalleen 281 jakson puoliväliin. Toisaalta parodianakin kooste ampuu ehdottomasti yli.

Jakson pahimpana kompastuskivenä pidän uskottavuusrakennelman täysin romuttavaa yläkertaan salvattua mielisairasta. Katsojan silmissä hän näyttää vain pahasti dementoituneelta vanhukselta. Eikö muka 1980-luvun Länsi-Saksassa tunnettu muistisairauksia, vaikka niitä on sentään esiintynyt vuosisatojen ajan, kun sairaasta pitää suvun ajatusrakennelmissa vääntää kammottava mielipuoli?

Pelastusyritys

Käsillä taitaa olla murskaavin kaikista Derrick-arvioinneistani, ja siksi yritän epätoivoisesti löytää jaksolle mieltä. Löytyykö vapauttavaa tulkintaa?

Jospa siis hullu setä ullakolla (+ kaikki muut jakson älyvapaat vipeltäjät) onkin hahmo Reineckerin kauhusirkuksessa ja Kaiken loppu kauhutarina vallitsevasta lopun aikojen rappiosta? Tätä tulkintaa jopa tukee jakson nimeen liittyvä analyysi, jonka Derrick tekee Harry Kleinille. Tai jospa hullu setä ullakolla sittenkin on äärimmäinen Derrick-poikkeusyksilö, jonka perimmäistä persoonaa en katsojana pysty tavoittamaan dementisen ilmiasun takaa?

Onneksi edes jakson perimmäinen filosofia on kestävä: kun moraali ei enää sanele tekojen logiikkaa, on päädytty kaiken loppuun, ehdottomaan loppuun. Silti hiukan jää harmittamaan, kun loppukohtauksen yllättävä itsemurha panee sekin epäröimään, ettei vain arvon ylitarkastaja olisi erehtynyt henkilöstä murhaajan nimetessään...

Lohdullista on edes se, että kamarille käsiraudoissa talutetaan sentään joku muu kuin yläkerran hullu.

Lisäys: Kameroitten sammuttua

Kaiken lopun ohjannut Alfred Vohrer (1914 - 1986) kuoli pari kuukautta ennen kuin jakso sai ensi-iltansa Saksan televisiossa. Hänen uraansa sisältyy kaikkiaan 28 derrickiä.

Kuten hyvin tiedetään, jakson jälkeen Marion Kracht tekee näyttävän kuolleista heräämisen, hakeutuu yliopistoon opiskelemaan psykologiaa ja taistelee itsensä takaisin Derrickin kelkkaan enemmän tai vähemmän vakuuttavan rikospsykologi Sophie Lauerin ominaisuudessa.

• Niin uskomattomalta kuin se saattaakin kuulostaa, olen kopioinut Kaiken lopun repliikkisitaatit sellaisenaan ja liioittelematta jakson suomennostekstityksestä.
• Tämä ja kolme aiempaa jaksoesittelyä olen kirjoittanut vuonna 2005 ilmestyneen Derrick-dvd-julkaisun avulla (ks. lisätietoja julkaisusta DVDPlazan sivuilta). Julkaisu sisältää kuusi jaksoa, joista ainoastaan yhden esittely puuttuu enää Derrickeriasta. Se ilmestyy tammikuussa, kun on ensin ehtinyt tulla ulos kolme jaksoesittelyä, jotka teen itse varastoimistani jaksoista.
• Seuraava esittely ilmestyy jälleen viikon kuluttua, torstaina 15. joulukuuta ennen iltaviittä. Sen myötä teemme huikean hypyn ajassa eteenpäin, kauas 1990-luvun puolelle. Käsittelyssä olevassa jaksossa ”nuorelle, viattomalle ihmiselle näytetään maailman saasta", kuten eräs traaginen hahmo tarinassa toteaa. Itse pidän jaksoa yhtenä kaikkein upeimmista sarjan historiassa.
• Derricks großer Freundin uudessa Derrick-blogissa on ilmestynyt viimeksi jaksoesittely Anna Lakowskista (1998). Blogi on ehdottomasti tutustumisen arvoinen! 
• (Olen julkaissut jaksoesittelyiden ja vastaavien yhteydessä jo lähes 200 linkkiä Tian1806:n Derrick-blogin kuvakoosteisiin, joita olen nimittänyt "kuvagallerioiksi", vaikka oikeellisempi nimitys taitaisi olla kuvakollaasi. Rupesin miettimään asiaa vasta eilen.)

76. Tapaus Pricker

Eilisessä tekstissäni haikailin alkukausien Derrickin arkisuuden perään. Tässä tekstissä täydennän arkisuuden haikailua haikailulla tavallisten ihmisten tavallisen arjen kuvaukseen.

Jaksossa Tapaus Pricker polttopiste ja jännite eivät rakennu rikoksen ja sen kehittymisen ympärille vaan keskitetysti realistiseen arkeen, jossa sattuma muuttaa kolmen ihmisen todellisuutta odottamattomalla tavalla.

Pricker (7:11, 17.10.1980) - Es.to 18.9.2008 klo 15.55
Kuvagalleria
Vankeinkuljetusauto joutuu hyökkäyksen kohteeksi eikä uhreilta vältytä. Tutkintavanki Alfred Pricker pääsee pakoon. Mutta oliko mittava operaatio tehty vain pikkurikollisen vapauttamiseksi? (Yle.fi.)

Dirk Galuba (s. 1940) ja Klaus Schwarzkopf (1922 - 1991) ovat pekka ja pätkä, Hamann ja Pricker, ammattirikollinen ja ressukka, joita jakson alussa piristää tieto pienestä vaihtelusta ankean puuduttavaan vankilaelämään: heidät aiotaan kärrätä vankeinkuljetusautolla oikeudenistuntoon Müncheniin.

Paitsi että Galuban virkistysmatka peruuntuu. Hän on syystä äärimmäisen pettynyt, sillä rikoskumppanit ovat tarkkaan suunnitelleet, miten kuljetusautoon isketään ja Galuba vapautetaan. Sitten iskijät löytävät kuljetussellistä vain Schwarzkopfin... Voi kurja, turhaan ammuttiin kaksi autonkuljettajaa, eli pakoon vain ja äkkiä.

Schwarzkopfin häkin ovi jää auki, joten hänkin päättää liueta ulos ja pötkiä pakosalle. Eikä yhtään liian aikaisin, sillä iskijät tajuavat pian palata eliminoidakseen silminnäkijän.

Paikallinen heinähattu osuu traktorillaan rikospaikalle ja hälyttää poliisit paikalle.

Meidän uusi isä? (Kuva: ZDF.)

Samaan aikaan toisaalla Schwarzkopf kompuroi pyhäpuvussaan paikallisessa metsässä. Ja toisaalla leskirouva Ruth Drexel (1930 - 2009) tiskailee keittiössään astioita ja kuulee etsintäkuulutuksen vankikarkurista. Ammattikoulua käyvä tytär Ute Willing istuu pöydässä, särpii keittoa ja kärsii tupakantuskasta.

Kuten odottaa saattaa, vankikarkuri ja pikku perhe joutuvat kosketukseen keskenään. Reissussa rähjääntynyt Schwarzkopf kutsutaan sisään, tarjotaan tupakkia ja keittoa. Hän saa peseytyä ammeessa, ja isäntävainaan vaatteetkin istuvat tismalleen. "Kuin ilmetty isäpappa", leskirouva Drexel toteaa lopputuloksen nähtyään.

Vankikarkuri löytää paikkansa perheessä ja keittiöpöydän ääressä joutuisaan.

Tytär Willing: Tämä on ihan kuin silloin.
Äiti Drexel: Mikä?
Tytär Willing: Isä istui tuossa. Silloin minä en saanut viiniä.
Äiti Drexel: Olit niin pieni. Hän lauloi! Isällä oli kaunis ääni.

"Tämä onnea on, eikä muuksi muuttua voi."

Käydään yhdessä uimassa. Ja pyöräilemässä. Voi kun elämä on ihanaa! Yhteistä naurua, yhteistä iloittelua. Ainoan pilven taivaalle piirtää Maria Singerin (1914 - 2003) esittämä naapurustokyttääjä.

Tapaus Prickerissä saamme ilon kohdata myös Siska-poliisi Werner Schnitzerin nuorna neitona. Hän on radikaaliparran kasvattanut karkurin pikkuveli, tiukan hyveellinen pienyrittäjä.

Poliisiasemarakennuksen tapettina mittavan uran tehnyt Willi Berger muuten kunnostautuu jaksossa: hän astelee rikollisten suosimaan kapakkiin, jossa hänet hakataan kevyesti. Ylpeänä hän esittelee Derrickille ja Harry Kleinille repeytynyttä kostyymiaan.

Schwarzkopfia yrittävät jäljittää sekä poliisit että kuljetusautoiskijät. Poliisien kiikarissa ovat myös iskijät, ja siinä tehtävässä Derrick ottaa kynsiinsä jengin heikoimpana lenkkinä pitämänsä Galuban vaimon, Gaby Herbstin (s. 1948) esittämän mannekiinin. Lopun toimintakohtaus laukauksineen uusperheen katon alla liittyy tähän jatkumoon.

Loppukuvassa tietenkin käsi kädessä, hennon hapuilevasti, epävarmasti. Arvatkaa, kuka ja kenen kädessä.

56. Kolkko talo

Minulla on varastossa muutama varhaisempi Derrick-jakso, joita aion kommentoida tänään alkavassa retrosarjassani. Pääsiäisen aikaan on tiedossa kaksi ensimmäistä tekstiä, ja sarja saa jatkoa viimeistään adventin tullen.
 
Varhaisin säilötty derrickini on kuudennelta tuotantokaudelta, synkeitä salaisuuksia kätkevän täysihoitolan mysteeriä aukova Kolkko talo vuodelta 1979:

Ein unheimliches Haus (6:4, 30.3.1979) - Es. to 10.4.2008 klo 15.50
Kuvagalleria
Perhelääkärillä on syytä epäillä, että hänen iäkäs potilaansa ei kuollutkaan luonnollisella tavalla. Paikalle saapuva Derrick on lääkärin kanssa samaa mieltä. (Yle.fi.)

Derrickin uusintakierros päättyi TV2:ssa tammikuussa, joten on hyvä kääntää katsetta sarjan varhaisiin vaiheisiin.

Olen ollut huomaavinani, että jotkin sarjaan alkuaan kuuluneet tyylitekijät kuluivat pois tuotantokausien karttuessa. Tällainen tekijä on esimerkiksi kuvauksen arkisuus, jota joku voisi luonnehtia viehättäväksi tai ainakin pikantiksi. Tätä minun ainakin kaipaamaani arkisuutta edustaa tämän päivän Kolkko talo, ja vielä paremmin eräs toinen varhainen jakso, jota kommentoin parin päivän kuluttua.

Kolkko talo on poikkeuksellinen jakso siinäkin mielessä, että se flirttaa agathachristieläisen klassisen dekkarin  kanssa. Tarina voisi olla Dame Agathan aivoituksen tulosta - jakson kolkko talo on tavallaan väärän vänkyrä talo. Juonikuvioon kuuluu todellisen mysteerin tuntu, ja miljöökin on anakronistisen goottilainen. Tähän ympäristöön Derrick Harryineen saapuu ratkomaan arvoitusta modernin Isä Brownin lailla.

Sairaanhoitajatar, perhelääkäri ja dekkareista innoitusta ammentava
täysihoitolavieras. (Hieno kuvakompositio!) (Kuva: ZDF.)

Jakson alkukuvassa Alf Marholmin (1918 - 2006) esittämä perhelääkäri kurvaa suuren, eteläsaksalaisittain koristellun arvotalon pihaan. Hänen käyttämänsä saksalaisauto, suuri punainen bensasyöppö, kohottaa heti ajatukset 1970-luvulle ja nostalgisiin sfääreihin.

Talossa pitää täysihoitolaa rikas rouva Ambach, joka nyt on kuollut. Eva Kotthausin (s. 1932, 2./8) esittämä taloudenhoitajatar on kutsunut tohtori Marholmin katsastamaan ruumiin. Ja tohtori Marholm haistaa... karvasmantelin! Sinihapon pahaenteinen aromi.

Kuka on myrkyttänyt rouva Ambachin?

Epäillyt marssitetaan Derrickin eteen kuin klassisessa murhamysteerissä ikään: palvelusväki, täysihoitolan vieraat, muualta tulevat sukulaiset. Hoitolan varsinaiset asukkaat ovat kultakausidekkarityyliin enemmän tai vähemmän originelleja karikatyyreja, kaikki vanhempaa herrasväkeä.

Taloudenhoitajatar Eva Kotthaus melodramaattisena.
(Kuva: ZDF.)

Kolkko talo on täynnään perinteisen salapoliisitarinan kuvastoa ja motiiveja. "Dekkarimelodraaman" ominaispiirteet hallitsevat kerrontaa: Luodaan salavihkaisia katseita ovenraosta tai korkean nojatuolin takaa. Salakuunnellaan oven toisella puolella. Pyörtyillään suurieleisesti ja yllätetään taloudenhoitajatar huoneestaan itkemästä. Väijytään pimeässä kirjastossa yöllistä hiipijää. Paljastetaan salarakastavaiset.

Merkille pantavaa on myös, miten antaumuksellisesti Derrick heittäytyy nojatuolidetektiivin rooliinsa. Hän kokoaa epäillyt lappusiksi kirjoituspöydälleen kuin paperinuket, joihin tekee merkintöjään. Samoin hänellä on klassiseen dekkariin elimellisesti kuuluva pohjapiirustus täysihoitolan alueesta pöydällään.

Murhapaikkaan tutustumisen jälkeen Harry Klein jää Derrickin tohtoriwatsonina viettämään iltaa täysihoitolaan. Hän saa siis suoritettavakseen alempiarvoisen kenttätyön, kun Derrick vetäytyy poliisiasemalle toimistonsa ylhäiseen yksinäisyyteen. Harry Klein pitää Derrickin ajan tasalla puhelimitse; Holmesin ja Watsonin aikoihin sama tapahtui vähän verkkaisemmassa tahdissa postin välityksellä. Ja lopulta Derrick tietenkin ratkaisee mysteerin nojatuolissaan istuen Harry Kleinin kenttäraporttien pohjalta päättelemällä.

Sherlock Holmesilla oli piippunsa, ja Derrick tupakoi, kuten trendikästä oli vielä 1970-luvun lopussa. Milloin ylitarkastaja muuten lopetti sauhuttelunsa?

Tyylilajiin sopivasti myös täysihoitolavieraat ovat pikkasen hassahtaneesti viehtyneet salapoliisiromaaneihin. Varsinkin Wolfgang Büttnerin (1912 - 1990) esittämä eläkkeelle vetäytynyt oikeudenpalvelija saa niistä runsain mitoin inspiraatiota omille nojatuoliaivoituksilleen. Hän muun muassa päättelee, että murhaaja pani sinihappoa rouva Ambachin teekuppiin jossain vaiheessa kello 15.10:n ja 15.13:n välissä. Büttner erittelee myös mahdollisia murhamotiiveja ylitarkastajalle asiantuntevin äänenpainoin. Omassa luokituksessaan hän jakaa ihmiset synnynnäisiin rikoksentekijöihin ja synnynnäisiin uhreihin, mikä karsii osan epäillyistä.

Jakson nuorempi näyttelijäkunta edustaa 1980-luvun taitteen vakiovieraita sarjassa. Vuoristosairaalan myöhempi sydäntenmurskaaja Sascha Hehn (s. 1954) esittää ensimmäisessä Derrick-roolissaan taloudenhoitajatar Kotthausin uskollista poikaa. Vuoristosairaala onkin jaksossa hyvin edustettuna, sillä alkukohtausten jälkeen tarinasta kaikonneella tohtori Marholmillahan oli rooli samassa sarjassa sairaalanjohtajana.

Lisa Kreuzer ylitarkastajan
kovisteltavana. (Kuva: ZDF.)

Lisa Kreuzerille (s. 1945) sairaanhoitajatar Annie Feindlin osa on kolmas kymmenestä osasta sarjassa. Kreuzer on ehdottomia Derrick-lempinäyttelijöitäni; häntähän olemme saaneet ihailla viime aikoina Yle Teemalla pariinkin kertaa uusitussa Wim Wendersin loistavassa Amerikkalaisessa ystävässä (1977). Ute Willingillä (s. 1958, 2./9) on rooli Anita Ambachina, rikkaan isoäidin huikentelevaisena perijättärenä, hemmoteltuna nahkahousupimuna.

Kolkon talon vahvuus ja viehätys ei ole psykologiassa vaan yksityiskohdissa ja niitten rikkaudessa. Derrick esimerkiksi panee herculepoirot-tyyliin sairaanhoitajatar-Lizan pikkutarkasti näyttämään, miten tämä valmisti emäntänsä kohtaloksi muodostuneen kamomillateen ja kantoi sen yläkertaan. Tällä tavalla saadaan aikaan monta herkullista minuuttia tarinaan - maittavaa arkiruokaa parhaimmillaan.

Kohdassa 41 minuuttia watson-Klein yllättää salaseuran pitämästä kokoustaan iltaöisessä keittiössä. Kuvion hämähäkinseitti paljastuu hiljalleen ja paljastaa, että kaikki epäillyt ovat siinä tavalla tai toisella osallisina.

Lopusta löytyy sentään toimintajakso, kun murhaaja tajuaa joutuneensa satimeen ja heittäytyy epätoivoiseksi pyssynsä kanssa. Samanlainen syyllisen panikointihan on ominainen monille Christien loppuratkaisuille. Murhaaja ryntää ullakolle ja uhkaa pyssyllään Derrickiäkin. Ylitarkastaja toteaa tyynesti: "Myrkyttäjät ovat pelkureita. Ette te ammu."

Siitä kun näin Kolkon talon ensimmäisen kerran on kolmisen vuotta. Uudella näkemällä tajusin sekoittaneeni sen toiseen Derrick-tarinaan, joka on valmistunut samoihin aikoihin. Tuo toinen tarina on 42. Iltarauha sarjan edelliseltä tuotantokaudelta, kuten Derricks großer Freund kommenttialueella osasi heti osoittaa.

Jaksojen ympäristössä ja henkilöissä on paljon samaa, mutta Iltarauhassa harhautuskuvio on vielä monin verroin agathamaisempi. Harmillisesti jakso vain ei päätynyt vhs-nauhalleni tai kovalevylleni.

• Iltarauha (Abendfrieden, 1978) on lisätty huhtikuussa 2012 kokonaisuudessaan YouTubeen. Tätä tietä, olkaa hyvät. [Lisäys 6.6.2012.]