265. Todistaja

Zeuge Karuhn (23:11, 8.11.1996) - Es. pe 22.10.2010
Kuvagalleria
Ravintolassa tapahtuneen ampumavälikohtauksen ainut todistaja vaikenee. Uhrin omaiset ja liikekumppanit ovat ymmällään tapahtuneesta. Derrickin ainoaksi vaihtoehdoksi jää taivutella todistaja puhumaan. (Yle.fi.)

Jakso alkaa München-kuvilla, joissa toisaalla asunnoton Paul Karuhn harhailee mykkänä puistoissa ja toisaalla kikkarapää vanhempi liikemies astuu taksiin. Kikkarapää liikemies tulee Zürichistä asti aikomuksenaan kohdata paikallisen yhteistyöfirman pää, johtaja Konrad Paulus. Hänellä on ikäviä uutisia: yhteistyö on ollut rahakasta kummallekin osapuolelle mutta valitettavasti perustunut petokseen.

Johtaja Paulus järkyttyy oikein kunnolla ja jättää työpäivän kesken. Kotona häntä odottavat aurinkoinen tytär Anette Hellwig, tuttu vampyyrijaksosta 258. Aamiainen murhaajan kanssa?, ja vaimo Christine Buchegger.

Illalla Paulus lähtee illalliselle yhtiökumppaninsa, tyylityyppi Sky Dumontin (1947, Buenos Aires) kanssa, joka tekee tänään viimeisen Derrick-roolinsa. Kun Dumont kuulee Pauluksen aikeista ilmoittaa petoksesta poliisille, hän ampuu kumppaninsa. Asunnottommana harhaileva Karuhn näkee ampumisen, muttei kuulustelujen tullen suostu vastaamaan sanallakaan Derrickin kysymyksiin. Nähtävästi hän on unohtanut puhetaidon, mikä onkin mitä sopivimmin Derrick-sarjaan istuva originaliteetti. Hän ei ole koskaan osannut puolustautua, Derrick diagnosoi.

Seuraavana päivänä Derrick vie Dumontin Karuhnin luo, joka nyökkäyksellä ilmaisee tunnistaneensa Dumontin ampujaksi. Murhaaja on selvillä, Dumont pidätetään, ikävä vain että todistaja ei kelpaisi millekään oikeudelle.

Isäänsä sureva Hellwig vie tärkeän todistajan turvaan äveriääseen kotipesäänsä. Derrickläinen poikkeussuhde luodaan nyt kahdesta eri maailmasta olevien näyttelijäopiskelija Hellwigin ja mykän Karuhnin välille. Tätä kahden maailman yhteenosumista ei kuitenkaan käytetä käsikirjoituksessa nähdäkseni loppuun asti hyväksi. Toisaalla Derrick ja Klein pohtivat, miten Karuhn menestyisi todistajana gentlemaniksi naamioituna.

Viimein kohdassa 39 minuuttia Karuhn puhuu! Hän on palannut takaisin maailmaan! Siitä ilosta Hellwig kapsahtaa Karuhnin kaulaan. Sitten Karuhn suitaan ja puetaan edesmenneen johtaja Pauluksen pukuihin. Nyt hän menee jo melkein täydestä! Epävarma ryhti kaipaisi enää korjausta ja rento solmio kiristystä. Derrickkin saa olla todistamassa tätä televisioitua muuntumisleikkiä.

Sitten sparrataan Karuhn vakuuttavaksi todistajaksi. Ja jakson loppuminuutteja lähestyttäessä hän erittelee jo varsin kultivoituneesti itsekin syrjään ajautumisensa taustoja.

Ei Todistaja parasta Derrickin a-sarjaa edusta, mutta syrjäytyneen muotokuvana, mitä jakso ensisijaisesti on, se lunastaa melko hyvin paikkansa.

259. Tyttö kuunvalossa

Mädchen im Mondlicht (23:5, 10.5.1996) - Es. pe 1.10.2010
Kuvagalleria
Vihattu ja pelätty yökerhon omistaja löytyy murhattuna. Epäiltyjen joukko on suuri. Mutta mitä tietää maalauksen tyttö kuunvalossa, sen Derrick haluaa saada selville. (Yle.fi.)

---Varoitus paljaitten rintojen yliannostuksesta!---Varoitus paljaitten rintojen yliann

Tyttö kuunvalossa alkaa kuvilla saksalaisen suttuisesta strippiklubista yläosattomine tanssijattarineen, jotka ketkuttavat itseään koomisen tuskaisesti. Tutut ovat kerääntyneet henkilökunnaksi: Udo Vioff (s. 1932) soittaa hammond-urkuja, Peter Bertram (s. 1943) on baarimikkona ja Henry van Lyck (s. 1941) omistaa paikan.  Lisäksi hän on universuminsa keskipiste, ja heittääpä hän strippibaarin omistamisen ohessa keikkaa tyttö- ja huumekauppassakin.

Mutta ihan jakson alussa hän on heittänyt henkensä puukon iskuun ja palaa enää takaumissa luoksemme. Maksaneet asiakkaat saavat halutessaan poistua, vaikka paikalleolijoille, kuten katsojalle, Susie riisuu vielä kerran itsensä nakupelleksi.

Derrickille selviää heti kättelyssä, että van Lyck oli pelätty. Muu henkilökunta esittelee itsensä pelkääjiksi. Erityisesti pelkääminen näyttää sujuvan Vioffilta.

Derrick vie suruviestin tuoreelle leskelle Christine Bucheggerille (s. 1942), joka on alusta loppuun suorapuheinen: "Pahuus on osa joidenkin ihmisten olemusta." Kuten rouvan miesvainajan. Ja rouvakin tykkää alastomista naisvartaloista: hän maalaa niitä kotiateljeessaan. Hänen miltei valmis maalauksensa "Tyttö kuunvalossa" jää askarruttamaan Derrickin mieltä, niin että hän palaa seuraavana päivänä ihailemaan sitä. Harry Kleinkin on nähnyt unta maalauksen aatamiasuisesta tytöstä.

Maalaus esittää Lara-Joy Körneriä (s. 1978), ja totta puhuen rouva Bucheggerin töherrys ei tee hänelle parasta oikeutta: Körnerin rinnat ovat paljon kauniimmat, kun hän paljastaa ne katsojalle jakson lopussa ihan sellaisenaan ilman taiteellisen näkemyksen sensuuria.

Alastonmalliuden lisäksi Körner on siviilisäädyltään vainajan naulakkovahdin (roolissa oma äiti Diana Körner viimeisessä Derrick-roolissaan) tytär, statukseltaan taideopiskelijatar, ja autteleepa hän iltapuhteinaan sosiaaliviranomaisiakin teetuvassa, äärimmäisen sosiaalinen ihminen kun on. Derrick osuu tarkkailemaan häntä, kun hän harjoittelee naislentopalloa nähtävästi harrasteenaan, onneksi ei kiusallisen niukassa asussa. Lyhyestä virsi kaunis: Derrick on saanut uuden ystävän.

Jakso vyöryttää paljaita rintoja oikein olan takaa; niitä riittäisi ihan koko loppusyksyn tarpeisiin. Muutoin jakso on melko tyypillinen esitys viattomuudesta (à la Körner), joka pahuudenkaan (à la van Lyck) kohdattuaan ei menetä vilpitöntä hyvyyttään ynnä raikkauttaan.