(Ennakko: 278. Anna Lakowski)

Jakso on liian raaka (K13) esitettäväksi normaalilla ohjelmapaikallaan TV2:n iltapäivässä, joten sen ulostulo siirtyy tarkemmin määrittelemättömään tulevaisuuteen.

Anna Lakowski (25:2, 6.3.1998) - Es. ?
Kuvagalleria
Siivooja Anna Lakowski joutuu työpaikallaan selkkaukseen naamioituneiden miesten kanssa. Myöhemmin Anna löytää työnantajansa murhattuna. (Yle.fi.)

Rouva Lakowski ylitarkastajan ja
poliisipsykologin tentattavana. (Kuva: ZDF.)

Münchenin Länsipuiston (Westpark)
pagodilla on oma roolinsa jaksossa.

Derricks großer Freundin kattava esittely jaksosta Derrick - rikossarja -blogissa

     
Nimiroolissa Anna Lakowskina tänään esiintyvä Heidelinde Weis (s. 1940) on Derrick-konkari. Hänen kolme jaksoa kattavaa ja kolmelle eri vuosikymmenelle siroteltua uraansa voimme kerrata tämän YouTubesta löytyvän koosteen suosiollisella avustuksella.

Weis on ammatiltaan siivooja. Eräänä päivänä hänen puunatessaan erään herra Lauwerkin toimistoa kaksi naamioitunutta tunkeutujaa yllättää hänet. He kolkkaavat naisen, mutta tämä onnistuu sitä ennen vetämään naamion toisen hyökkääjän kasvoilta ja näkemään tämän kasvot.

Toivuttuaan päällekäynnistä Weis löytää työnantajansa toimistosta puukotettuna.

Murhaa selvittämään tulleen Derrickin pettymykseksi järkyttynyt Weis ei pysty muistamaan tunkeutujan kasvoja, vaikka näki ne selvästi. Ylitarkastaja pelkää silti, että siivooja ainoana todistajana on hengenvaarassa, ja ottaa tämän erityissuojelukseensa.

Weis on jakson poikkeusyksilö: hän on elänyt eristäytyneenä omaan yksityiseen maailmaansa. Derrick onnistuu nyt houkuttelemaan hänet pois eristyksistään. Apunaan hänellä tässä projektissa on poliisipsykologimme Sophie Lauer.

Tutkimusten edetessä Derrick vie siivoojan myös tutustumaan kapakkiin, jossa pörrää ainakin kuorma-autolastillinen paljasta naispintaa. Pidän lukemieni keskustelusivukommenttien perusteella mahdollisena, että kohtaukseen on yliannosteltu rintoja jopa jaksoa 259. Tyttö kuunvalossa överimmin. Kapakissa kohtaamme myös Pierre Franckhin, Klaus Höhnen (1927 - 2006) ja Raphael Wilczekin.

Jaksossa törmäämme lisäksi Gabriele Dossiin rouva Lauerina, joka on mahdollisesti Sophie-psykologin rakas äityli, ja Iris Junikiin merkittävässä Nanan roolissa. Musiikkimaailma on laaja ja ulottuu myös päivän hitteihin, kuten Bellinin Samba de Janeiroon.

Derrick-kotisivunpitäjä Tian1806 on rankannut jakson 1990-luvun toiseksi parhaaksi Derrick-jaksoksi.

275. Laulujen aatelia

Das erste aller Lieder (24:9, 7.11.1997) - Es. to 2.12.2010 klo 13.15

Kuvagalleria

Derrick epäilee Bernhard Strobelin tarinaa siitä, miten hän löysi veljensä ruumiin. Eikö hän ollut tietoinen veljensä huumeriippuvuudesta? (Yle.fi.)

Tätä torstaita joka-anoppi on odottanut kieli kammattuna takuulla jo monta viikkoa. Toivevävy Philipp Moog näet astuu jälleen lauteille, tällä kerralla Bernhard Strobelina, joka kertoo löytäneensä veljensä Sebastian Fischerin (s. 1966) kalmon öiseltä kadulta. Joka-anopin riemuun kuitenkin sekoittuu suru ja haikeus, sillä Moog laulaa jaksossa Derrick-joutsenlaulunsa.
 
Aivan aluksi teemme tutustumiskäynnin Klaus Hermin (s. 1925; viimeinen 13 Derrick-roolista) pitämään baariin, jota hän isännöi apunaan poikansa Till Toft (s. 1962). Hiljaista on, ilmoja pitelee.

Klaus Herm baarimikkoilee.
(Kuva: ZDF.)

Huumediilerit Raphael (vas.) ja Franjo hyvin 

ansaitulla virkistäytymistauolla. (Kuva: ZDF.)

On kapakissa sentään kaksi asiakasta: huumekauppiaat Franjo Marincic ja Raphael Wilczek. Aikansa istuskeltuaan ja juomiaan hemingwaylaisessa yhteisymmärryksessä nautiskeltuaan he osoittavat tehokkuutensa kauppamiehinä: Hermin ja pojan baari värvätään alta aikayksikön huumeidenjakelupisteeksi. Vähän lisätienestejä hiljaiselle paikalle, tai alkaa palaa ja tarvitaan palokuntaa.

Hermin ja pojan ensimmäinen asiakas on Fischer – itse Moogin velipoika siis! – , joka noukkii heroiiniannoksensa tiskiltä ja menee kapakin vessaan kuolemaan. Herm ja poika eivät halua poliisia heti kättelyssä riesoikseen, joten he ajavat ruumiin autokyydillä tämän omaan kotiin.

Perillä pappa-Strobel Stefan Wigger, Moog-Strobel ja sisko-Strobel ottavat ruumiin haltuunsa ja päättävät lavastaa toisenlaisen tarinan, jotta Herm ja poika saavat kätensä pestyksi jutusta. Paha juttu vain, että Derrick ei ota tarinaa uskoakseen.

Philip Moog lämmittelee käsiään
sisko-Strobel seuranaan. (Kuva: ZDF.)

Vasta ulkomailta palannut Moog järkyttyy pahasti tiedosta, että veli oli ajautunut sillä välin narkomanian syövereihin. Hän alkaa omatoimisesti selvittää tämän kuolemaa. Selvittelyjen myötä hän tutustuu myös Iris Junikin (1968 - 2009) esittämään nuoreen huumeriippuvaiseen Susanneen. Hän tuntee myötätuntoa velivainajan kohtalonsisarta kohtaan ja kutsuu hänet Strobelien perheeseen perheenjäseneksi. Suhde auttajan ja autetun välillä muun muassa tekee Moogista hetkellisen huumevälittäjän.

Välissä tapahtuu murhakin, kun kauppamatkustajapari Marincic ja Wilczek ammutaan kesken rauhallisen kadulla pasteerauksen. Kuka on veriteon tekijä?

Jakso tarjoaa pikantteja välähdyksiä rikospoliisin ja kapakoitsijan arkeen. Ensin minuutilla 41 Derrick lounastaa Harryineen nakkimakkaroiden äärellä. (Ehkä lisäkiusaksi joka-anopeille, jotka ovat kokeneet juuri viisi minuuttia sitten jotain unohtumatonta, ääretöntä, taivaallista.) Minuutilla 50 Herm puolestaan vetäytyy salaperäisen näköisenä baarinsa naisasiakkaille suunnattuun vessaan.

Derrickin poikkeusyksilöiden kirjoon tuo jakson myötä tervetulleen lisänsä mystinen huilunsoittaja Kokopelli (Georg Preuße, s. 1950), joka harjoittaa melankolista viisautta ja on aina sivustakatsojana seuraamassa, kun jotain tapahtuu. Hänen olemuksensa tuo mieleen Sergio Leonen jotkut lyyrisimmät hahmot. Kokopellin ansiosta jakso saa pahaenteisen runollisen kosketuksen. Moogilta tosin menee hermot minuutilla 33, kun hän ei ymmärrä elämänmystikon pohjatonta syvällisyyttä. Onneksi kohtaamisesta kuitenkin jää toivevävylle tartunta haurasta lyyrisyydentajua.

Monitaito ylitarkastaja ohjaajana.

Ylitarkastaja Derrick on ohjannut Laulujen aatelia itse, viimeisenä yhdestätoista ohjauksestaan. Odotin jaksoa erityisen kiinnostuneena, sillä Derrick-entusiasti Tian1806 on suonut sille matalimman mahdollisen luokituksen rankingissaan: vain yksi vaivainen derrick-piste.

Oma mielipiteeni on melko lailla päinvastainen. Jakso alkaa mielestäni vetävästi ja jatkuu siihen malliin että lopputeksteihin asti edetään kiitettävän sujuvasti. Maneereihin ei sorruta. Poikkeusyksilöt, poikkeussuhteet ja poikkeustilat nivoutuvat luontevasti toisiinsa ja muodostavat tasapainoisen kokonaisuuden, ja huilunsoittaja Kokopelli levittää runollisen varjeluksen koko jakson ylle. Tämä jakso on mielestäni miltei Derrickien aatelia.

PS. Minuutilla 36 Laulujen aatelia tarjoaa kaikille joka-anopeille värisyttävän eroottisen yllätyksen. Njammi-njammi.

270. Yölintujen laulu

Gesang der Nachtvögel (24:4, 18.4.1997) - Es. to 11.11.2010

Kuvagalleria
Liikemies joutuu yliajetuksi ja kuolee. Tapaus osoittautuu tarkoin suunnitelluksi murhaksi, mutta sen motiivi askarruttaa Derrickiä. (Yle.fi.)

Hans Peter Hallwachs joutuu jäähyväisroolissaan rahakkaana yritysjohtaja Rosenfeldinä minuutilla 21 yliajetuksi toimistonsa vieressä olevalla pysäköintialueella. Yliajaja, tarjoilijana työskentelevä mutta nähtävästi palkkamurhaa sivutoimena heittävä Christian Koch (s. 1962), pakenee.

Mutta ennen sitä jakson aloitus vilisee ihmisiä ja tutustutaan nykytaiteeseen. Nykykuvataiteessa asuu kuin kotonaan Roswitha Schreiner, joka osaa taiteen lisäksi analysoida aikalaisuuttakin ynnä sanoittaa lauluja, kuten "Yölintujen laulun". Näitä nuoria, naispuolisia, suorastaan kökköjä multilahjakkuuksiahan sarjassa on riittänyt. Jacques Breuer (s. 1956) on Schreinerin veli; he asuvat yhdessä.

Hallwachsilla on vaimo Gertraud Jesserer (s. 1943) ja ajelehtiva poika: Nikolaus Gröbe (s. 1970), jonka pitäisi opiskella yliopistossa mutta joka viihtyy paremmin diskossa. Hän kuvittelee Schreinerin tyttöystäväkseen, mutta oikeasti Schreiner vain näyttelee sellaista, aikanaan selviävistä ilmeisistä syistä, veljensä suosiollisella avustuksella. Joka tapauksessa kirkasotsa Gröbe ja kirkasotsa Schreiner viihtyvät hyvin sängyssä lakanoitten välissä yhdessä pitkin jaksoa.

Heti jakson alussa kohtaamme autosta käsin tapahtumia tarkkailevan salaperäisen tohtori Rubinin, jota esittää Raphael Wilczek (s. 1951). Hän johtaa eräänlaista "nykyajan tutkimuksen instituutti", lahkoa, jonka toimintaa ja ajatuksia nyky-yhteiskunnasta hän jakson loppupuolella ystävällisimmin esittelee nuorelle Gröbelle.

Jakson viimeisellä kolmanneksella Harry Klein joutuu vihreässä toppatakissa testinukeksi, kun Derrick yrittää ajaa niin täysillä kuin uskaltaa tämän päälle pimeällä parkkipaikalla. Pelkääjän paikalla istuu Gröbe, joka menetti isänsä samassa paikassa 24 tuntia aiemmin. ”Tuo kaveri ei saa unohtaa kauhuaan”, Derrick perustelee jälkikäteen. Tällaiset demonstraatiothan on sarjassa aiemminkin testattu ja toimiviksi havaittu.

Loppuratkaisu tapahtuu Carossa-baarissa, jonka omistaa herra Carossa, Michael Zittel (s. 1951). Siellä hajallaan olleet langat liittyvät vihdoin yhteen, uskottavasti tai mieluummin epäuskottavasti.

Yölintujen laulun mittaan tulin melkoisen innokkaasti odottaneeksi lopputekstien hetkeä, sillä jakso ei mielestäni käsittele idealismin teemaansa kovinkaan loistavasti. Onneksi loppuratkaisun jälkeen on sentään vielä yksi kohtaus, elähdyttävä ja vapauttava hetki korkeassa baarissa, oopperamusiikin saattelemana. Läsnä ovat Derrick ja Gröbe, jota ylitarkastaja isällisesti ja mentorimaisesti kuin Vergilius ohjastaa eteenpäin, portaita ylös taivaan iloa kohti. Ja baarissa - siellä heitä odottaa: Roswitha Schreiner, jumalaisen muodon ottaneena, Beatricena vuosimallia 1997.

Tämä lopetus kuuluu sarjan ehdottomiin huippuihin, jos melodraamasta sattuu tykkäämään. "Luoja teitä varjelkoon kun etsitte tienviittoja", Derrick vielä ajattelee nuorta paria tarkastellessaan.

Roswitha Schreinerin tähän jaksoon päättynyttä matkaa läpi Derrickin kiirastulien on mahdollista muistella tämän YouTubesta löytyvän, italiaksi dubatun koosteen avustuksella.