242. Illallinen Brunon seurassa

Derrickin taipaleeseen liittyy jälkeenjääneisiin yksilöihin liittyvä mielenkiintoinen yksityiskohta. Nimittäin sekä 4. Keskiyön bussissa ja 54. Tapaus Brunossa että tämäniltaisessa Illallisessa Brunon seurassa on tavalla tai toisella jälkeenjäänyt henkilö, jonka nimi sattuu olemaan Bruno.

Voi miettiä, mikä on saanut käsikirjoittaja Reineckerin ristimään vammaisensa aina Brunoksi. Eivätkä yhtenevyydet edes tähän lopu. Nimittäin seikan esiin tuonut Derricks großer Freund kertoo lisäksi, että murhaaja sysää syyllisyyden rikoksestaan aina Bruno-raukalle. Niin tänäänkin, kun jälkeenjääneen Brunon kruunua saa kantaa itse joka anopin toivevävy Philipp Moog.

Tämäniltainen Brunomme kuuluu Sassen komeaan perheeseen, joka on vammaista veljeä lukuun ottamatta menestynyt loistavasti, ainakin ulkoisesti. Perheen taattona häärää Ernst Jacobi (s.1933). Philipp-Brunon veljeä esittää ainoassa Derrick-roolissaan Sebastian Koch (s. 1962), joka on myöhemmällä urallaan näytellyt mm. kirjailija Klaus Mannia (2001) ja natsiarkkitehti Albert Speeriä (2005).

Abendessen mit Bruno (21:12, 2.12.1994) - Es. to 5.8.2010

Kuvagalleria 

Als Jürgen Simon von seinem Chef die Kündigung erhält, wird er handgreiflich. Der Bruder des Chefs, Bruno Sasse, schlägt Simon nieder. Dafür wandert der psychisch Kranke in den Knast. Derrick vermutet, dass jemand Bruno Sasse die Tat unterschieben wollte. (Episodeworld.com/Show/Derrick.)

Kun kerran Bruno-Philippillä on vikaa aivotoiminnassa, äveriäs perhe on sysännyt hänet syrjään, kuten luonnollista on. Niinpä hän on viettänyt viime vuotensa viihtyisässä hoitokodissa maaseudulla. Sitten tapahtuu jotain odottamatonta: hoitokodin johtaja, professori Elert Bode (s. 1934), panee hoitokodin oven säppiin, sillä hän haluaa ”kirjoittaa kirjan siitä, millaiset ovat häiriintyneet aivot”.

Professori Bode on jakson ”Derrick-viisas” – viisas omalla vähän nyrjähtäneellä ja vähän pintapuolisella tavallaan, kuten Derrick-viisaat niin usein ovat.

Jälkeenjäänyt toivevävy ja epäuskoinen veli. (Kuva: ZDF.)

Veli-Sebastian on ymmärrettävästi hiukan kärtsynä, kun joutuu noukkimaan häiriintyneen Bruno-Philippin mukaansa kotikartanoon. Vastuullisena veljenä hän tietenkin tiedustelee professorilta veljensä käyttöohjetta: ”Miten kohdellaan jotakuta, joka ei ole normaali?”

Aikansa veljeään töllisteltyään Sebastian sulloo tämän halinalleineen auton takapenkille ja suuntaa kotiin, jossa odottaa sydämellinen jälleennäkeminen taaton kanssa. Taatto kuiskaa paniikissa Sebastianille: ”Eikö hän tunne minua?” Sebastian vastaa: ”En tiedä.”

Sebastianilla on menestyvä firma Wolf Rothin kanssa. Ikävästi vain heidän hämäräperäinen huijauksensa on tullut ilmi. Syyllinen huijauksen paljastumiseen voi olla vain yksi alaisista, Thomas Schücke, joka uskoo nyt saaneensa elämänsä tilaisuuden kiristää pomojaan. Schücken hallussa olevat todisteet kuitenkin saadaan takaisin, ja kun valttikorttien menetys selviää onnettomalle alaiselle, tämä ryntää perheen kartanoon selvittämään asiaa.

Bruno saa taas selittää...

Tunteethan siinä kuumenevat, ja syntyvässä käsirysyssä Sebastian tulee kolkanneeksi Schücken kuoliaaksi kynttilänjalalla. Silminnäkijäksi joutuu koko perhe – myös Bruno-Philipp. Laaditaan kuumeisesti sotasuunnitelma ja päätetään yksissä tuumin lavastaa vähän erilainen veli syylliseksi: ”Meidän Bruno-Philipp on murhaaja.” Derrick vie hänet täten pii-paa-autolla pois.

Tähän mennessä Illallinen Brunon seurassa on sujunut moitteettomasti. Näyttää siltä, että varsin tasokasta ja monella tavalla jännittävää Derrick-jaksoa kehrätään kokoon. Kohdassa 28 minuuttia tapahtuu kuitenkin järkyttävä käänne: korot alkavat kopista ja Derrickin työhuonetta kohti suuntaavat askeleet, joitten synnyttäjä on etäisesti tutun näköinen, hippifarkkuleninkiin sonnustautunut naishenkilö.

Rikospsykologi Sophie Lauerhan (Marion Kracht) se, ensimmäisen vaan ei viimeisen kerran sarjan historiassa. Ylitarkastaja on kutsunut nuoren psykologin, koska epäilee neljän todistajan valehtelevan jälkeenjääneen Philippin tapauksessa.

Psykologi Lauer saa siis tehtäväkseen pehmittää putkassa lusivaa Philippiä parhaaksi katsomallaan tavalla. Hän viettää pitkän rupeaman Bruno-Philippin läsnäoloa aistien, mutta tämä vain vaikenee kaikkien yhteisten tuntien ajan. Siitä huolimatta rikospsykologimme käy vakuuttuneeksi hänen syyttömyydestään. Psykologi myös löytää miehen puhumattomuuden takaa poikkeusyksilöyden, mistä seuraavana aamuna raportoi Derrickille: ”Hän puhui kanssani sanomatta mitään. -- Hän tietää ja ymmärtää kaiken.”

Nuoren psykologiystävättärensä lausunnon innoittamana Derrick sitten lausuu Bruno-Philippin perheelle: ”Veljenne voi olla meitä älykkäämpi. On hän toki sairas. Yliherkkyys saa hänet sulkeutumaan ja vaikuttamaan epänormaalilta, vaikka hän tietää ja ymmärtää kaiken.” En ihmettele, että varsinkin Sebastian-veljellä on vaikeuksia pitää pokkaansa ylitarkastajan vakaumuksellisten sanojen aikana.

Seuraavaksi Derrick virittää psykologisen ansan, jolla saada perhe kohtaamaan väärä todistuksensa silmästä silmään. Kuten ylitarkastajan kaikki viritykset, tämäkin luonnollisesti onnistuu, ja Bruno-Philipp pelastuu murhamiehen leimalta.

Verrattuna myöhempiin esiintymisiinsä sarjassa psykologi Sophie Lauer näyttäytyy tänään melko pienessä roolissa. En ole varma, oliko rikospsykologillemme vielä jakson kuvausten aikaan lainkaan pedattu paikkaa sarjan viimeisten kausien vakiokasvona.Derrick olisi varsin hyvin voinut hoitaa jaksossa psykologille sälytetyn tehtävän, ellei se olisi vaatinut hänen psykologisen silmänsä venyttämistä suurin piirtein yli-inhimillisiin mittoihin. Nuoren psykologin ”naisintuitio” näyttäytyy ehkä hiukan ”uskottavampana”.

Illallinen Brunon seurassa on kovin hidastempoinen, mikä on tavallaan hyvin ymmärrettävää muistaen keskeisen henkilön persoonan hitauden. Jakso on myös kovin asetelmallinen alusta loppuun asti: miltei tyylitellyn räikeä on vastakkainasettelu poikkeavan Bruno-Philippin ja ”normaalin” muun maailman välillä.

Derrick tasapainoilee silloin tällöin tekotaiteellisuuden rajoilla, ja tässä jaksossa ollaan kyllä niin varomattomia, että molskahdetaan veteen väärältä puolelta. Suuri ongelma on se, että Bruno-Philippin syvähenkisestä poikkeusyksilöydestä ei anneta katsojalle mitään muuta näyttöä kuin rikospsykologin lausunto. (Totta tietenkin on, että nuorukainen ei ole syntymästään asti jälkeenjäänyt vaan vammautunut vaikean trauman seurauksena, joka on ajanut hänet yksinäiseen vaikenemiseensa.)

Bruno-Philipp herättää minussa samoja hämmentyneen epäuskoisia ajatuksia kuin vaikkapa jakson 140. Kaiken loppu dementoitunut taatto – käsikirjoittaja Reineckerin näihin kahteen panostama poikkeusyksilöys on tyypiltään sellaista, että se ei oikein kestä. Toisaalta ehkä heidän poikkeusyksilöyttään ei pitäisi lainkaan yrittää lähestyä psykologisen uskottavuuden kannalta vaan joltain muulta pohjalta. Siinäkin tapauksessa epäämätön totuus lienee, että asiaan kuuluvilla syvätaiteellisilla vesillä moni muu elokuvantekijä on saavuttanut käsikirjoittajamme luomuksia kestävämmän lopputuloksen.

(Ennakko: 278. Anna Lakowski)

Jakso on liian raaka (K13) esitettäväksi normaalilla ohjelmapaikallaan TV2:n iltapäivässä, joten sen ulostulo siirtyy tarkemmin määrittelemättömään tulevaisuuteen.

Anna Lakowski (25:2, 6.3.1998) - Es. ?
Kuvagalleria
Siivooja Anna Lakowski joutuu työpaikallaan selkkaukseen naamioituneiden miesten kanssa. Myöhemmin Anna löytää työnantajansa murhattuna. (Yle.fi.)

Rouva Lakowski ylitarkastajan ja
poliisipsykologin tentattavana. (Kuva: ZDF.)

Münchenin Länsipuiston (Westpark)
pagodilla on oma roolinsa jaksossa.

Derricks großer Freundin kattava esittely jaksosta Derrick - rikossarja -blogissa

     
Nimiroolissa Anna Lakowskina tänään esiintyvä Heidelinde Weis (s. 1940) on Derrick-konkari. Hänen kolme jaksoa kattavaa ja kolmelle eri vuosikymmenelle siroteltua uraansa voimme kerrata tämän YouTubesta löytyvän koosteen suosiollisella avustuksella.

Weis on ammatiltaan siivooja. Eräänä päivänä hänen puunatessaan erään herra Lauwerkin toimistoa kaksi naamioitunutta tunkeutujaa yllättää hänet. He kolkkaavat naisen, mutta tämä onnistuu sitä ennen vetämään naamion toisen hyökkääjän kasvoilta ja näkemään tämän kasvot.

Toivuttuaan päällekäynnistä Weis löytää työnantajansa toimistosta puukotettuna.

Murhaa selvittämään tulleen Derrickin pettymykseksi järkyttynyt Weis ei pysty muistamaan tunkeutujan kasvoja, vaikka näki ne selvästi. Ylitarkastaja pelkää silti, että siivooja ainoana todistajana on hengenvaarassa, ja ottaa tämän erityissuojelukseensa.

Weis on jakson poikkeusyksilö: hän on elänyt eristäytyneenä omaan yksityiseen maailmaansa. Derrick onnistuu nyt houkuttelemaan hänet pois eristyksistään. Apunaan hänellä tässä projektissa on poliisipsykologimme Sophie Lauer.

Tutkimusten edetessä Derrick vie siivoojan myös tutustumaan kapakkiin, jossa pörrää ainakin kuorma-autolastillinen paljasta naispintaa. Pidän lukemieni keskustelusivukommenttien perusteella mahdollisena, että kohtaukseen on yliannosteltu rintoja jopa jaksoa 259. Tyttö kuunvalossa överimmin. Kapakissa kohtaamme myös Pierre Franckhin, Klaus Höhnen (1927 - 2006) ja Raphael Wilczekin.

Jaksossa törmäämme lisäksi Gabriele Dossiin rouva Lauerina, joka on mahdollisesti Sophie-psykologin rakas äityli, ja Iris Junikiin merkittävässä Nanan roolissa. Musiikkimaailma on laaja ja ulottuu myös päivän hitteihin, kuten Bellinin Samba de Janeiroon.

Derrick-kotisivunpitäjä Tian1806 on rankannut jakson 1990-luvun toiseksi parhaaksi Derrick-jaksoksi.

272. Päästä sekaisin

Hölle im Kopf (24:6, 20.7.1997) - Es. to 18.11.2010
Kuvagalleria
Espanjassa eläkepäiviä viettävä toimittaja palaa järkyttyneenä kotimaahansa. Hänen lapsenlapsensa ruumis on löytynyt metsästä. Pyrkiessään selvittämään tapahtumia Derrick ei löydä oikeita johtolankoja. (Yle.fi.)

Tänään teemana on pedofilia. Carinan, Jana Kilkan esittämän koululaistytön, ruumis löytyy metsästä.

Mutta jakson alkukuvat sijoittuvat paljon myöhemmäksi. Martin Benrath astuu müncheniläishotelliin ja lausuu hotellivirkailijalle: "Olen kaksi viikkoa sitten murhatun Carinan isoisä."

Benrathista muistamme, miten hän sivistyi ja kultivoitui vankilassa syvämietteiseksi maailmanmieheksi jaksossa 260. Murhan jälkimainingit.  Sen jälkeen hän on viettänyt hyvin ansaittuja eläkepäiviä Espanjassa, mistä nyt palaa murheellisena kotiseudulleen.

Isoisä-Benrathin ainoana tavoitteena on löytää Carinan murhaaja, ja siksi hän ilmoittautuu Derrickille, jonka tutkimukset polkevat paikallaan. Benrath tarjoaa apuaan, entiseltä ammatiltaan toimittajana kun on tottunut onkimaan asioita selville. Samassa tilaisuudessa hän esittää sydäntäsärkevän videon pikku Carinasta poneineen Derrickille ja tämän Harrylle, ja raottaapa hän raakoja kostofantasioitaankin kaksikolle.

Benrath alkaa raportoida Derrickille puhelimitse tutkimuksistaan, sillä välin kun ylitarkastaja raataa Harryineen toimistossaan omissa työtehtävissään kuin klassisten TVH:n miesten saksalaisverrokkina.

Sitten Benrath ja Derrick koettavat haparoivaa treffailua: yhteinen kävelyretki, intiimi rupattelu ravintolassa... Yhdessä he käyvät katsomassa ruumiin löytöpaikkaa, missä sureva isoisä avautuu: "Mitä itku on? Sitä että surun malja vuotaa ylitse. Minun suruni ei lopu milloinkaan."

Jakso käy psyykkisesti niin kuormittavaksi, että tarvitsemme jälleen avuksi poliisipsykologiamme Sophie Laueria (Marion Kracht).

Derrick yhyttää psykologi Lauerin pahaa aavistamattoman Benrathin kimppuun, vaikka tämä ei koe tarvitsevansa moisia palveluja. Onneksi toimittajataatto lopulta tykästyy psykologimme seuraan, sillä kukapa voisi vastustaa tuota kullannuppua, jonka seurassa arvon ylitarkastajammekin on useimmiten kuin sulaa vahaa. Ja elämänfilosofiaa Benrathilla totisesti piisaa paasattavaksi psykologi-Sophielle. "Jos ihminen tuntisi toisen tuskat, lakkaisiko hän tuottamasta tuskaa?" istuisi raamatullisessa aforistisuudessaan vaikka Jobin kirjaan.

Sillä välin toisaalla Derrick tekee yllätyskäynnin pornostudioon. "Meitä kiinnostaa lapsiporno", hän ilmoittaa studion johtajattarelle, rouva Michaela Rosenille (s. 1956), nähtävästi Carinan tapauksen innoittamana. Kuulusteluissa kamarilla Rosen avaa elämänfilosofiaansa: "Ei pornografia ole pahaa, se on rehellistä." Johtajatar on soveltanut elämänkatsomustaan ilmeisen menestyksekkäästi kahden poikansa kasvatukseen, joista toinen on tuomittu seksuaalirikollinen ja pedofiili. Emme tiedä vielä, että tuon pojan nimi on Michael Cock.

Mutta tiedämme, että Benrath on jo törmännyt Cockin pikkuvelipuoleen Goetz Hellriegeliin (s. 1964), jonka rouva Rosen on tuottanut Will Daninin kanssa. Sattumalta Benrath ja Hellriegel osuivat tytön surmapaikalle samaan aikaan, ja Cock juoksi kesken syvällisen keskustelun hämärästi tiehensä.

Perusteellisten etsintöjen jälkeen Benrath saa nuorukaisen uudelleen kynsiinsä ja käristää häntä mielestäni varsin tehokkaasti kohteliaisuudellaan ja muilla konsteillaan. Viimeisellä neljänneksellä Benrathin otteet kovenevat, ja salapoliisina oman käden oikeutta käyttämällä hän lopulta saa isoveli Cockin nalkkiin.

Jaksossa yksi jos toinen seurustelee ristiin yhden jos toisen kanssa. Pornotehtailijatar ja ansioitunut kasvattaja Rosenkin saa tutustua Benrathin maailmaan henkilökohtaisena yksityisnäytöksenä peräti kahdesti. Pienessä roolissa näyttäytyvää Benrathin poikaa, Carinan isää, esittää Peter Bertram.

Päästä sekaisin vetoaa laskelmoidusti katsojan tunteisiin: videot pienestä Arminius-poninpoikasesta, jonka siipensä ja elämänsä pian menettävä ihmisenpoikanen Carina on saanut lahjaksi isoisältään. Kuka sitten on jakson nimen mukaisesti "päästä sekaisin"? Tarjokkaita löytyy monesta ilmansuunnasta: pedofiili, pornotehtailijatar, lapsenlapsen kohtalon haavoittama isoisä. (Katso anonyymin kirjoitusta tämän tekstin kommenttiosuudessa. Hänen selityksensä jakson nimestä on luullakseni täsmälleen oikea.)

Jakson varsinainen päähenkilö, tapahtuneen tragedian riivaamaksi joutunut emeritusjournalisti Benrath, on varsin voimakkaasti ja samalla uskottavasti kehitelty, kokonainen jykevä persoona, jonka Derrick-veteraani Benrath näyttelee suvereenisti, vaikka toissijaisella juonitasolla tapahtumat eivät välttämättä yhtä uskottavia olisikaan. Lisäarvoa jaksolle tuottaa sekin, että Benrathin laajasti esittämä elämän- ja yhteiskuntafilosofia ei vuoda mahdollisesti lainkaan. Hän saakin lausua jakson päättävät painokkaat sanat lapsista ja lapsenraiskaajista: "Heidän murhaajansa vieköön Saatana."

266. Yritysjohtajan murha

Bleichröder ist tot (23:12, 13.12.1996) - Es. to 28.10.2010
Kuvagalleria
Yritysjohtaja ammutaan kotiovelleen. Uhrin äiti ei maalaile mairittelevaa kuvaa pojastaan. Ampujan henkilöllisyys ja motiivit alkavat loksahdella paikoilleen, kun poliisille soittaa anonyymi henkilö. (Yle.fi.)

Alussa Derrick harrastaa tutusti kotikamarimusiikki-illassa, kuten harrasti koomisen kömpelön tyylikkäässä jaksossa 236. Saanko esitellä murhaajani?. Hänellä on avecina poliisipsykologimme Sophie Lauer, jonka kohtaamme pitkästä aikaa. (Hänen ihailijoilleen tiedoksi, että hän lupaa olla loppujaksoissa aktiivisemmin mukana.)

Sillä välin yritysjohtaja Will Danin (s. 1942) ammutaan kotiovelleen passissa odottaneesta autosta. Vaan hänpä ei olekaan mikä tahansa yritysjohtaja, sillä hänellä on itse wanharouva Maria Becker äitinään! Derrick kutsutaan hätiin musiikki-illasta, ja hän ottaa mukaansa avec-Lauerin, jolta poikansa kalmon ääressä seisova wanharouva alkaa heti tentata psykologin työn filosofiaa.

Sitten wanharouva lausuu julmetut ja valitut sanat poikansa ruumiin vasta kylmetessä. Hän muun muassa viittaa Daninin pikku ystävättäreen, tummaveriseen Sandra Cervikiin (s. 1966) ainoassa Derrick-roolissaan. Tämä sydänkäpynenkään ei itke Daninin kuolemaa.

Kracht lyöttäytyy mukaan tutkimuksiin niin että Derrick miltei vaikuttaa hermostuneelta. Onko psykologi Lauer ehkä patologisen kutsumustietoinen?

Pyytämättömästä konsultaatioavusta huolimatta Derrick osaa järjestää ihan itse istunnon wanhanrouvan ja sydänkäpysen Cervikin kesken. Hyvä niin, sillä wanharouva saa esittää synnyttämästään hirviöstä julmetut ja valitut sanat, osa II. Samalla hän, tyypillinen Derrick-poikkeusyksilö kun on, esittää Lauerille suorasukaisen toiveen lähemmästä tuttavuudesta. Kohdassa 49 minuuttia poliisipsykologillamme viimein on aikaa istahtaa kuuntelemaan wanhanrouvan retoriikaltaan jylhää nietzscheläistä elämänfilosofiaa.

Wanharouva jää tällä kerralla käsikirjoituksessa vähän paitsioon, surku minusta. Sen sijaan toinen poikkeusyksilö, nuori teatterimies, saa jakson puolivälin jälkeen visioida Derrickille laajasti päänsä sisältöä. Teatterimies on myös Cervikin varsinainen rakastettu. He ovat tutustuneet diskossa, jossa Cervik teatterimiehen mukaan tanssii kuin olisi halunnut huutaa, "huutaa tanssimalla".

Onneksi loppunäytös esitetään wanhanrouvan olohuoneessa, johon miltei kaikki epäillyt kokoontuvat. Kokous paljastaa, että wanharouva on nietzscheläisen suunpieksäntänsä mittainen ihminen. Oma roolinsa tosin on nimeämättömällä huumekauppiaallakin.
 
Pierre Franckh (s. 1953; hänet näemme tämän jakson jälkeen vielä kolmesti) operoi Daninin yrityksessä päällikkötason toimijana. Jutta Kammann (s. 1944) puolestaan on etelämaisen tumman Cervikin kalvakkahipiäisempi äiti, joka kärsii henkisestä tasapainottomuudesta.

Yritysjohtajan murha on tyypillinen Derrick-jakso, koetulla persoonallisella reseptillä valmistettu, ei huono mutta ei aivan mahdottoman hyväkään. Kohdasta 43 minuuttia alkaen jakso hieman virkoaa, kun astutaan teatterin maailmaan, joskin sydänkäpysen tunnustusmonologi näyttämöllä on hiukan toisessa muodossa aiemminkin toteutettu. Erityisesti loppunäytöksen vahva wanharouva kerää pisteitä kahmalokaupalla laariin.

252. Murhaajaan ei kosketa

Die Ungerührtheit der Mörder (22:10, 6.10.1995) - Es. to 9.9.2010
Kuvagalleria
Elämästään viisitoista vuotta vankilassa viettänyt tarjoilija ammutaan. Mies ei ole salannut mustaa menneisyyttään, joten johtolankoja on enemmän kuin tarpeeksi. (Yle.fi.)

Derrick poliisipsykologia
kävelyttämässä.

Jakson alussa Derrick heittäytyy anarkistiseksi kapinalliseksi: hän hengaa nuorehkon psykologiystävättärensä Sophie Lauerin (Marion Kracht, s. 1962) kanssa maaseudulla, vaikka hänen pitäisi olla työpaikallaan Münchenissä. Klein soittaa vähän huolestuneena Derrickin perään.

Kracht näyttelee rikospsykologi Sophie Laueria nyt toisen kerran kaikkiaan viidestä kerrasta. Hän avaa sydäntään avoimesti Derrickille, ja Derrick kertoo luonnollisesti kaiken Harry Kleinille heti seuraavana päivänä.

Lehtori Rothin luokassa on letkeä meininki.

Michael Mendl (s. 1944) tekee Derrick-jäähyväisroolinsa, tällä kertaa ei kovettuna liikemiehenä vaan epävarmana, vankilasta vapautuvana naisenraiskaajana. Hän on aidosti vaivautuneen näköinen, kun lehtori Wolf Roth (s. 1944) seisottaa hänet lukioluokkansa eteen oppilaittensa kuulusteltavaksi.

Suuri osa luokan oppilaista näyttää jo huolestuttavasti lähestyvän keski-ikää. Ja he ovat vähän liian ennakkoluuloisia tytönmurhaajaa kohtaan, jotta olisivat aitoja.