225. Rakkaus on kummallista

Handtken ja Rautenbergin styylaamista jaksossa 206.

Muusikoilla on usein salattua, esoteerista tietoa Herbert Reineckerin käsikirjoittamissa tarinoissa. Niin tänäänkin. Illan tarkkanäköinen kapakkipianisti on Rudolf Wessely (s. 1925) viimeisessä Derrick-roolissaan. Hänellä on tarjota Derrickille viisaasti kiteytetty totuus tarinan traagisista rakastavaisista: ”Rakkaus valitsi heidät ja asui heidän luonaan.”

Näin ylevä rakkaustarina ei voi langeta kenen tahansa osaksi. Tarvitaan kaksi puolijumalaa vähintään: Juliane Rautenberg (s. 1966) ja Holger Handtke. Itse asiassa Rautenberg ja Handtke harjoittelivat illan rakkaustarinaa varten jo jaksossa 206. Kuollut ystävä. Ei siis mikään ihme, että lempi sujuu tänään niin mallikkaasti.

Die seltsame Sache Liebe (20:7, 16.7.1993) - Es. to 20.5.2010 klo 12.45

Kuvagalleria

Die Kellnerin Doris Stein wird tot in der Nähe des Güterbahnhofs gefunden. Trotz intensiver Recherche kann Derrick nicht sofort feststellen, ob es sich ein Unfall war oder Mord. Derricks Exkollege, der vom Dienst suspendierte Seidel, zeigt ein ungewöhnliches Interesse an dem Fall. (Episodeworld.com/Show/Derrick.)

Rautenbergin ruumis löydetään heti jakson alkukuvien aikana ratapihalta.

Surmattu nuori nainen ei kuitenkaan ole Derrickin ainoa murhe. Nimittäin Wolf Roth ilmestyy paikalle stalkkaamaan tilannetta. Roth on kyllä hyvä poliisi, mutta pahasti alkoholisoitunut ja siksi lomautettuna virastaan. Ylitarkastaja yrittää maanitella Rothia kotiin lepäämään, mutta raukka kaipaa kipeästi poliisitoiminnan tuntua elämäänsä. Sormet syyhyää takaisin hommiin.

Roth jatkaa Derrickin ympärillä kiehnäämistä; hän ilmestyy paikalle luuraamaan oven raosta aina kun komedia sitä vaatii, enemmän tai vähemmän selvin päin. Ylitarkastaja ja Harry Klein kuuntelevat puolikorvalla Rothin hermoherkäksi käyneitä aivoituksia, ja tällä tavoin jakso saa vähän kuin ilmaiseksi kivan pikku rupeaman poikkeusyksilöistä vuodatusta kätevinä pikku kerta-annoksina.

Rautenbergin vuokraemäntä tunnistaa ruumiin valokuvan avulla alivuokralaisekseen, josta hän teki aamulla katoamisilmoituksen. Erityisen huolissaan emäntä on kuitenkin nuoren naisen poikaystävästä, joka jääräpäisesti vain odottaa ja odottaa tyttöään tämän huoneessa palaavaksi.

Kauhusta valkeaksi muuntunut Holger Handtke kieltäytyy uskomasta Derrickin vakuutusta Rautenbergin kuolemasta, vaikka ylitarkastaja näyttää hänelle todisteeksi peräti valokuvan tyttöystävän kalmosta. ”Seison ikkunassa, odotan häntä kotiin. Hän on jostain syystä myöhässä.” Riittää siinä tilanteessa Derrickille ja hänen Harrylleen puoliempatian värittämää töllisteltävää.

Loppuratkaisun häämöttäessäkin Handtke yhä kyselee vuokraemännältä: ”Menenkö häntä vastaan? Tuleeko hän taksilla?”

Tarjoilijatar Fink kuultavana. (Kuva: ZDF.)

Claus Biederstaedt (s. 1928) on tehnyt neljä muistettavaa Derrick-roolia joviaalis-sympaattisen jyräävänä mutta pikkasen lyhyenläntänä rahamiehenä. Tänään hän omistaa ilmeisen tasokkaan kapakin, jossa Rautenberg on työskennellyt tarjoilijattarena. Pitkänhuiskea Diana Körner (s. 1944) näyttelee Bieder-staedtin apaattiseksi heittäytynyttä vaimoa. Lyhythameinen Carolin Fink tarjoilee kapakin puolella.

Nähtävästi Rautenberg on kohdannut tiensä pään öisellä kotiinpaluumatkalla työpaikaltaan. Mutta miksi ruumis on pitänyt rahdata ratapihalle?

Handtke opiskelee peräti yliopistossa! Eikä siinä vielä kaikki – Rothin yksityistutkimukset paljastavat, että kyseessä on todellinen poikkeusyksilö: ”Poika on erittäin lahjakas mutta yksipuolisesti. Hän on lasiruutuihminen. Hänestä katsoen elämä on lasiruudun takana.” Kyllä poikkeusyksilö aina poikkeusyksilön tuntee…

Rakkaus on kummallista: Vaimo jätti ja siksi Roth tarttui pulloon. Handtkekin on menettänyt elämänsä rakkauden. Vastaavuudet kahden onnettoman rakkaustarinan välillä ovat taiteellisesti raffinoituneita.

Koskapa Derrick osaa tehdä välttämättömyydestä hyveen, hän ojentaa Rothille tarjouksen, josta tämä ei voi kieltäytyä: ”Pidä sinä Handtkesta huoli niin autat häntä ja ehkä itseäsikin.” Tällä menettelyllä lomautettu poliisimies saadaan kätevästi pois jaloista ja tarina saa soman psykologisen sivujuonen, kun Roth kuratoi hukassa olevaa nuorukaista. Silti hän ehtii vielä sotkemaan ylitarkastajan tutkimuksiakin.

Kuten kapakeilla yleensäkin, myös Biederstaedtin kapakilla on kanta-asiakkaansa. Yksi heistä on Michael Mendl, ”hempeän musiikin ystävä”. Derrick onkii Mendlin nimen selville ja alkaa jäljittää häntä. Kehkeytyvä tapahtumaketju paljastaa katsojalle, että kapakin väki yrittää kiihkeästi pitää salassa jotain ilmeisen tulenarkaa tietoa.

Rakkaus on kummallista yhdistää kerronnassaan oivaltavasti useita eri tyylikeinoja. Esimerkiksi Handtken utuisen ihanissa muistoissa Rautenberg soittaa kitaraa ja avustaa häntä opinnoissa. Katkelmat tuovat mieleen jopa Bergmanin elokuvan Onnea kohti (1950) muistelut. Lopun takaumassa nykyhetki ja menneisyys risteytyvät tehokkaasti.

Tarjoilijatar Rautenbergin henkilökuva käy yhä tarkemmaksi jakson edetessä. Loppuminuuteilla katsoja saa tilaisuuden tutustua myös hänen paljastettuihin rintoihinsa. Ne näyttävät maistuvan hempeää musiikkia diggaavalle Mendlille. 

Jakso loistaa tasaisesti monilla tavoilla. Tarinankuljetus kykenee luomaan kiehtovan arvoituksen – mikä salaisuus Biederstaedtin kapakkiin oikein kätkeytyy? Myös tarinan yllätysratkaisu, joka kääntää monia ennakko-oletuksia ovelasti nurin, sijoittuu kapakkiin.

Loppukohtaus ei tietenkään olisi täydellinen, ellei siihen kuuluisi myös Handtke. Sitä varten hän liittyy henkilögalleriaan heti kapakin illalla sulkeuduttua. ”Sain esitelmän valmiiksi”, hän kertoo Derrickille ja jatkaa tiedustelemalla: ”Lähtikö Rautenberg taksilla?”

Roth onneksi voi lohduttaa Handtkea, kai.

219. Viimeiset sanat

Ein sehr trauriger Vorgang (20:1, 22.1.1993) - Es. to 29.4.2010 klo 12.45 

Kuvagalleria 

Nach einem gemeinsamen Bordellbesuch lädt Albert Krumme fünf Schulkameraden zu einem Drink zu sich nach Hause ein. Kurze Zeit später klingelt es an der Tür. Als Albert öffnet, wird er niedergeschossen. Derrick ermittelt im Kreis der Mitschüler. (Episodeworld.com/Show/Derrick.)

Christiane Hörbiger on tänään eri hienona: hän on oikein konservatiivisesti pyntätty ja hirmusivistynyt, tohtori koulutukseltaan, ynnä johdattelee kansakunnan toivoja filosofian jylhiin maailmoihin rouva lehtorina lukiossa.

Hörbigerillä on myös ystävätär, jota on kiittäminen siitä, että hän on saattanut maailmaan punastelevan nuorukaisen nimeltä Holger Handtke – Derrick-sarjan ehkä kaikkien aikojen hienoimman lahjan maailmalle. Hörbiger on saanut Handtken ystävättäreltään lainaksi asumaan luokseen, jotta poika voi hankkia lukiosivistyksensä siinä nimenomaisessa müncheniläislukiossa, jossa Hörbiger jakaa oppejaan tämän luokanvalvojana.

Holger Handtken suuri päivä. (Kuva: ZDF.)

”Tämä ilta on sinun! Lapsuus loppui tähän.”

Tänään Handtkella on erityinen syy punastella kainostelevan tyytyväisenä. Vietetään nimittäin hänen synttäreitään, minkä kunniaksi on päädytty oikein joukolla bordelliin, jotta syntymäpäivä-sankarikin saa vihdoin maistella mystisiä venuksen antimia. Veljeskuntaan kuuluu mm. käkkäräpäinen Philipp Brammer (s. 1969). Pistäväkatseisen Robinson Reichelin (s. 1966) joku saattaisi sekoittaa 255. Toisen luodin sankariin.

”Pääsky opettelee lentämään”, rakastavat toverit toteavat ujosta kumppanistaan tätä hyväntahtoisesti kiusoitellen, mutta Handtke-raukka vain pysyy hymyävän vaisuna. Avartavaa miehuuskoeiltaa jatketaan opintokäynnillä kapakissa olusen ja yhteislaulun merkeissä ja sitten vielä yhden veljeskunnan jäsenen opiskelijaboksissa, josta soitetaan seksipuhelun tapainen luokan eräälle tytölle.

Eipä aikaakaan kun ovikello soi. Lisää juhlijoita?! Boksin omistaja kipaisee avaamaan alaoven, jonka takana yllätyslaukaukset odottavat häntä. ”En olisi ikinä uskonut. Onhan tosi älytöntä”, hän lausuu viimeisinä sanoinaan paikalle rientäville kumppaneilleen.

Paikalle rientää kohta myös Derrick, joka päästää nuorukaiset pienen neuvonpidon jälkeen kotiin nukkumaan.

Rouva tohtori Hörbiger sen sijaan ei nuku vaan istuu kotona ja odottaa huolestuneena suojattiaan palaavaksi. Kuultuaan ampumatapauksesta hän on kovin suruissaan siitä, mitä Handtke on joutunut kokemaan: ”Murha… Sinustakin kuoli osa siinä. Se ei saisi kadota näin varhain. Jossain vaiheessa lapsuus häviää ja sen myötä kaikki, mikä teki siitä niin kauniin. Myös unelmat häviävät.”

Tunteeko Hörbiger osanottoa Handtken kohtaamisesta väkivaltaisen kuoleman kanssa vai salaiseksi tarkoitetusta kokemuksesta ilotalossa?

Rouva tohtori tsemppailee liittolaista. (Kuva: ZDF.)

Jakso jatkuu sahailemalla Derrickin kammarin, luokkahuoneen ja rouva tohtori Hörbigerin hienostuneen kotitalon välissä. Tapahtumien vilskeessä Handtke saa kuoria perunoita ja Harry Klein kirjoittaa luokan liitutaululle. Joitain asioita yritetään salata ylitarkastajalta, ja lisäksi katsoja päästetään syventämään käsitystään Hörbigerin ja hänen punastelevan suojattinsa suhteesta.

Lyhyessä takaumassa näemme, millaisena karikatyyrihirviönä nuorukainen äitinsä ystävätärtä pitää.

Ennen pitkää rouva tohtori saa esitellä Derrickille epämuodikkaita seksuaalifilosofia näkökulmiaan, jotka ovat vuonna 2011 vielä ajankohtaisempia kuin 18 vuotta sitten. Ylitarkastajakin kunnioittaa häntä enemmän kuin poliisietiikka sallisi. Tässä valossa perin painajaismainen on luokkahuonekohtaus, jossa oppilas Reichel haastaa Hörbigerin uljaan tahtofilosofian vetoamalla joihinkin halujen vapautta koskeviin tieteen nykytuloksiin.

Herrasnainen ja herrasmies, välissä Holger Handtke.

Jakson loppusuoralla rouva tohtori joutuu hiljalleen yhä tukalammaksi käyvään umpikujaan. Oivaltava tehokeino on se sisäinen puhe, joka ilmestyy ahdistuneen lehtorin pään sisään, kun hän vasta-hakoisesti istuutuu kahvittelemaan ylitarkastajan seurassa. Hirveimmästä nöyryy-tyksestä huolehtii kuitenkin joukko oppilaita, jotka jakson viimeisillä minuuteilla nousevat avoimeen kapinaan opettajaansa vastaan ja joita hämillinen Handtkekin joutuu peesaamaan.

Murhaaja paljastetaan katsojalle jo hyvissä ajoin ennen loppukuvaa, mikä ei suinkaan estä jännitysnäytelmän yltymistä yhä raskaskierroksisemmaksi. Viimeiset sanat on erinomainen psykologinen trilleri. Haastavat pääroolitkin ovat saaneet oikeat esittäjät. Hörbiger on erinomainen, ja Handtke tekee alusta loppuun johdonmukaisen näyttelijäntyön.

Viimeiset sanat on aidosti moniääninen moraliteetti, temaattisesti varmaankin hienoimpia sarjan jaksoja. Tarinan syvällisyyskään ei ole vähääkään keinotekoista tai heppoisaa. Aivan lopussa Derrickin päätössanat ”Kai voi sanoa niin, että rakkaus siinä surmattiin” vielä kertovat monimielisen tiivistetysti moraalitarinan sanoman.

• Holger Handtken seikkailut jatkuvat jälleen ensi torstaina 22. joulukuuta ennen iltakuutta. Jouluaatonaatonaaton tarinassa Handtke on vielä tätäkin iltaa enemmän elementissään, vaikkakin tapahtumasarjan käänteet valitettavasti tarjoavat hänelle enemmän tilaisuuksia kalpenemiseen kuin söpsäkkään punasteluun.

Alku-Derrick saapuu keskiyön bussilla

Heinäkuun 30. päivänä vuonna 1973 aloitettiin Derrick-sarjan ensimmäisen jakson kuvaukset, mutta kyseessä ei suinkaan ollut seuraavan vuoden lokakuussa ensijaksona esitetty Metsätie vaan jokin aivan muu jakso...

Kolme ensimmäistä tuotantokautta, siis vuosina 1974 - 76 ensiesitetyt 29 jaksoa, kuvattiin melkoisen erilaisessa järjestyksessä kuin mikä esitysjärjestys lopulta oli. Jaksot lähetettiin alkuperäisestä niin poikkeavassa järjestyksessä, että ensimmäisten esityskausien suhteen on hieman hassua puhua "tuotanto"kausista:

Ensimmäinen järjestysluku kertoo sijoittumisen esitysjärjestyksessä, jälkimmäinen kuvausjärjestyksessä. (Esimerkiksi ensimmäisenä esitetty Metsätie siis kuvattiin järjestyksessä neljäntenä jaksona; seitsemäntenä kuvattu Synkkä sunnuntai puolestaan esitettiin vasta kolmannessa tuotantokaudessa 22:ntena.)

Tuotantokausi 1 (1974):

•  1. / 4. Metsätie
•  2. / 8. Johanna
•  3. / 2. Vuosijuhla

Tuotantokausi 2 (1975):

•  4. / 1. Keskiyön bussi
•  5. / 12. Kuolema kiskoilla
•  6. / 10. Kunnian hinta
•  7. / 6. Madeira
•  8. / 14. Väkivallan merkit
•  9. / 5. Ei nimi miestä pahenna?
• 10. / 9. Kiirastuli
• 11. / 3. Panttilainaamo
• 12. / 16. Tavaralähetys
• 13. / 17. Uusi ystävä
• 14. / 13. Murhan jälkeen
• 15. / 20. Viekkaat vorot

Tuotantokausi 3 (1976):

• 16. / 18. Kolibrien kuolema
• 17. / 22. Trumpetistin kuolema
• 18. / 11. Pelko
• 19. / 23. Kuolleet linnut eivät laula
• 20. / 24. Autovarkauksien arvoitus
• 21. / 15. Kalkutta
• 22. / 7. Synkkä sunnuntai
• 23. / 25. Omin päin
• 24. / 19. Uskomaton tyyppi
• 25. / 26. Mies yli laidan
• 26. / 27. Huippujuttu
• 27. / 28. Hasardia
• 28. / 29. Vaikeneva todistaja
• 29. / 21. Italialainen yhteys

Neljännen tuotantokauden alusta lähtien kuvaus- ja esitysjärjestys poikkeavat toisistaan vain vähäisessä määrin.

Eläimellisen raakalaismainen alku-Derrick. (Kuva: ZDF.)

Syitä näin radikaalille järjestysmyllerykselle on useampia.


Ensinnäkin käsikirjoittaja Herbert Reineckerin aloittaessa uuden poliisihahmon varaan rakentuvan krimi-sarjan hän ei vielä ollut luonnostellut Derrickin hahmoa kovinkaan pitkälle. Meidän kaikkien tuntema herrasmies-Derrick oli alkujaksoissa vielä pahasti hakusessa. Itse asiassa ensimmäisenä filmatussa tarinassa ylitarkastajamme näyttäytyy varsin väkivaltaisena kaverina - oikeana paukkunyrkki-Stepinä, jonka rinnalla itse Likainen Harrykin kalpenisi. Esitysjärjestystä oli siis tarpeen sekoittaa, jotta katsojat eivät liian selvästi näkisi raakile-Derrickin kypsymistä kokonaisemmaksi persoonakseen.


Toiseksi sarjan konsepti koki heti ensimetreillä muutoksen, jonka selkeyttämiseksi tarvittiin jälleen esityspakan järjestelyä. Reineckerin tarkoituksena oli alkuaan keskittyä sarjassa rikoksentekijän psykologiaan ja siihen logiikkaan, jolla tämä päätyy tekoonsa. Tuohon konseptiin kuului elimellisenä osana rikollisen paljastaminen katsojalle heti jakson alussa. Pian kuitenkin palattin turvallisempaan perinteiseen formaattiin, jossa katsoja joutuu jännittämään loppukohtaukseen asti rikollisen henkilöllisyyttä.


Lähteet:

• Die Krimihomepage: Derrick.
• "Wege ins Verbrechen", artikkeli Der Spiegelissä 11.6.1973.

Mieleni minun tekevi tutustua tarkemmin vasta kuoriutuneeseen Derrickiin. Ensimmäisenä kuvattu Keskiyön bussi ei kuitenkaan ole katsottavissa esimerkiksi YouTubesta kahta lyhyttä katkelmaa lukuun ottamatta, mutta kyllä kertyneistä aineksista vähintään ennakkoesittely syntyy:

Ennakko: 4. Keskiyön bussi

Mitternachtsbus (2:1, 12.1.1975) - Es. pe 14.9.2007 klo 15.50

Kuvagalleria

Yöbussissa istuu apeana tarjoilijatar, joka oli kuullut lääkäriltään odottavansa lasta. Lapsen isä ei naimisiin halua, mutta tarinan julma jälkinäytös yllättää kaikki.  (Yle.fi.)

Christiane Schröder punaisine puseroineen. (Kuva: ZDF.)

Keskiyön bussi tuo Münchenistä illan tarinan kannalta arvokamaa: Christiane Schröderin (1942 - 1980), joka toimii tarjoilijattarena Werner Kreindlin (1927 - 1992) omistamassa majatalossa keskellä baijerilaista maalaisidylliä.

Christiane on saanut kaupunkikäynnillään kuulla lääkäriltä odottavansa lasta, mistä hän on hiukan suruissaan. Lapsen isä on nimittäin Hartmut Becker (s. 1938), majatalonisäntä Kreindlin poika, joka ei varmasti suostu avioon Christianen kanssa.

Rakastavaiset kohtaavat öisen lammen rannalla, jossa käy ilmeisen selväksi, että isä ei halua syntyvää lasta. Christiane torjuu ajatuksen abortista, ja sananvaihdon lopputuloksena Hartmut hukuttaa tarjoilijattaren lampeen. (Christiane Schröder muuten itse menetti henkensä seitsemän vuotta myöhemmin heittäytymällä San Franciscon Golden Gate Bridgeltä ja hukkumalla.)

Derrick tutustuu surmatyön jälkiin, joitten raakuus tyrmistyttää hänet. Ylitarkastaja alkaa hetikohta epäillä Hartmutia, mutta ennen pidätystä täytyy toki kerätä todistusaineistoa...

Tapaukseen liittyy myös jälkeenjäänyt nuorukainen, Notre Damen kellonsoittaja, joka kiemurtelee ujon ihastuneesti Christianen ympärillä. Tätä poikarukkaa esittää itse Lambert Hamel - 1990-luvun derrickien vakaa ja mahtava yritysjohtaja ja perheenpää. Hänen kömpelön varsamaista jolkotustaan jaksossa on mahdollista todistaa tältä YouTube-videolta, italiaksi dubattuna varmuuden vuoksi.

Lambert-rukka on saanut ristikseen juopottelevan isukin, mutta eivät hänen vastuksensa siihen lopu: majatalonisäntä Kreindl yrittää sälyttää vastuun tarjoilijattarensa kuolemasta hänen harteilleen!

Nuoret ja onnelliset: Derrick ja Harry Klein. (Kuva: ZDF.)

Tutkimusten edetessä ajaudutaan lopulta majatalon biljardihuoneeseen, missä Derrick näkyy painostavan Hartmutia melkoisen röyhkeästi. Tämä YouTube-video näyttää, miten ylitarkastaja kerää vähin erin raivoa sisäänsä ja lopulta hyökkää murhaajan kauluksiin ja mopottaa tätä monin tavoin, kunnes kaiken huipennukseksi kastaa tämän pään tasan tarkkaan samaan lampeen, jossa Christiane joutui kohtaamaan matkansa pään.

Kuka olisi uskonut, että jo pian tästä huligaanista sukeutuu kaikkien arvostama pidättyväisyyden ruumiillistuma, herrasmies kiireestä kantapäähän?

Luulen, että ylitarkastajan pöyristyttävä käytös jakson lopussa on selitettävissä psykologisesti varsin tyydyttävällä tavalla. Nimittäin varmasti Derrick tunsi epävarmuutta jouduttuaan ihan uuteen rooliin ihan uudessa sarjassa. Tämä sielua jäytävä neuvottomuus sitten purkautui hallitsemattomasti aggressiona viatonta näyttelijäkollegaa kohtaan. Toisaalta voisi kuvitella myös, että tuossa vaiheessa sarjan kuvauksia ylitarkastajaa rassasi tieto tulevasta; ehkä hän tunsi jopa vihaa tuottaja Ringelmannia kohtaan, joka oli saanut narratuksi hänet allekirjoittamaan näyttelijäsopimuksen. Ei hitsi! - vielä 24 vuotta ja 280 jaksoa tätä yhtä ja samaa. Becker osui epäonnekseen väärään aikaan väärään paikkaan ja joutui tuottajaa kohtaan tunnetun raivon sijaiskärsijäksi.

Keskiyön bussin heinäkuun lopussa 1973 alkaneet kuvaukset saatiin valmiiksi jo elokuussa. Musiikkiraidan kannalta on kiintoisaa, että Les Humphriesin esittämä Derrickin tunnusmusiikki kuullaan jakson aikana myös vaihtoehtoisena versiona.

• Keskiyön bussi on tätä nykyä katsottavissa kokonaisena myös YouTubessa (ei tekstityksiä, lataaja Lockenbenny 28.7.2012). Jaksossa kuultava vaihtoehtoien versio tunnusmusiikista löytyy kohdasta 11.05 alkaen (ja uudelleen kohdasta 56.45); ero tuntemaamme versioon on melkoinen.