280. Laukaus ääninauhalla

Mama Kaputtke (25:4, 1.5.1998) - Es. pe 17.12.2010 klo 13.10

Kuvagalleria

Nuori nainen ammutaan syrjäisellä tiellä. Surmalaukaukset tallentuvat sattumalta lähellä liikkuneen lintututkijan nauhalle. Derrick ryhtyy etsimään motiivia murhaan. (Yle.fi.)

Äiti Rikinkorjaaja ylitarkastajan
turvaisassa huomassa. (Kuva: ZDF.)

Laukaus ääninauhalla on kaikkien aikojen toiseksi viimeinen Derrick-jakso. Kantavana teemana on voimattomaksi osoittautuva äidinrakkaus.

Äidinrakkauden kantaja jaksossa on Sonja Sutterin (s. 1931) esittämä nimihenkilö, Mama Kaputtke (lapsenkielisesti suunnilleen 'rikkiäiti' tai 'äiti rikinkorjaaja'), joka lastensa pieniä ollessa aina korjasi näitten rikki menneet lelut tai rikki menneen elämän. Nyt asiat ovat toisin: "Enää en voi korjata mitään. Rikkiäiti on itse rikki."

Tapahtumat lähtevät liikkeelle, kun Sutterin kuopus, 22-vuotias Elisabeth "Lissy" Kraus, löytyy metsätien reunasta ammuttuna. Lissyn viimeiset sanat ovat sattumalta arkistoituneet nauhalle. Nimittäin ihan jakson alkuminuuteilla tutustumme lintutieteen tutkimustapoihin, kun Isarin rannalla naisystävineen käveleskelevä Christian Koch törmää ornitologi Wolfram A. Guentheriin (s. 1929), joka purkittaa lintujen laulantaa nauhalle. Guenther esittelee laitteistoaan parille ja tulee sattumalta kohdistaneeksi huipputarkan apparaattinsa nuoren naisen viimeisiin, epätoivoisiin sanoihin ennen laukauksia: "Rukoilen teitä! Älkää tehkö sitä. Ei!"

Lintutieteilijän uusi äänitallenne:

kuoleva ilotipunen. (Kuva: ZDF.)

Salamyhkäiset sisarukset

Thomas ja Carolin. (Kuva: ZDF.)

Derrick ottaa yhteyttä vainajan kahteen sisarukseen: veljeen Thomas Schückeen (s. 1955) peräti yhdeksännessä Derrick-roolissaan ja siskoon Carolin Finkiin (s. 1966), joitten kanssa Lissy on asustanut hulppeassa müncheniläislokaalissa. Sisaruksilta Derrick saa selville, että pikkusisko on toiminut prostituoituna hotellin seuralaispalvelussa.

Juureva äiti Sutter sen sijaan joutuu suruviestin saatuaan matkustamaan maaseudulta baijerilaismetropoliin, samalla tavalla kuin Niskavuoren vanha emäntä Niskavuoren leivässä (elokuvaversio Niskavuoren Aarne) matkustaa Hämeen maaseudulta Helsinkiin panemaan lastensa asiat kuntoon. Sutterilta kuitenkin puuttuu niskavuorelaisen matriarkan valta ja voima palauttaa tasapaino lastensa elämään. Äidinrakkaus on menettänyt mahtiaan tultaessa vuoden 1998 Etelä-Saksaan.

Sutterille kolmen lapsen elämä ja elämäntyyli ovat muodostuneet suureksi salaisuudeksi. Lissy oli prostituoitu, oo-kei, mutta millä työllä kaksi muuta lasta rahoittavat kaiken maallisen hyvänsä?

Derrickille äiti Sutter kommentoi nauhalta kuulemiaan tyttärensä viimeisiä sanoja: "Kuulin hänen ensimmäisen ja viimeisen huutonsa. Millainen elämä niiden väliin jäi?" Lapset ovat liiaksi vieraantuneet äitinsä viisaasta, perusasioista nousevasta, yhteisöllisyyteen perustuvasta elämäntavasta, jonka tämä kiteyttää raamatullisin sanankääntein näin: "Olkoon puheenne 'on' tahi 'ei', sillä tavalla että 'on' on selvä eikä 'ei' jää käsittämättä."

Äiti Sutter osallistuu aktiivisesti Derrickin tutkimuksiin. Yhdessä he käyvät tutustumassa kolmeen Lissy-tyttären asiakkaaseen, jotka vähän Citizen Kanen tyyliin auttavat avaamaan sisarusten salaisuutta äidille ja ylitarkastajalle.

Aviopari Susanne Uhlen ja Wolf Roth.
Huomaa Rothin enemmän tai vähemmän
charmantti harmaantuminen. (Kuva: ZDF.)

Werner Siska-Schnitzer (kohta 23 minuuttia) on 60-vuotias leskimies, jolle Lissy antoi pari kertaa lohtua yksinäisyyteen. Henry van Lyck (35 minuuttia) puolestaan pitää tärkeänä, että vaimo ei saanut selville moraalisesti arveluttavaa suhdetta ilolintuun. Tärkeä rooli on kolmannella asiakkaalla Wolf Rothilla (kohta 31 minuuttia), jonka vaimoa Susanne Uhlenia tieto miehen uskottomuudesta vieläkin korpeaa.

Paljastuvaa totuutta ei Äiti Rikinkorjaajakaan pysty selvin päin nieleksimään.

Merkityksellinen ihminen Lissyn elämässä on ollut Volker Lechtenbrinkin esittämä surumielinen ravintolapianisti, todellinen ystävä. Pianisti tarjoaa Derrickille tiedonmurusia nuoresta naisesta kuitenkin säästeliäästi, pihtaavana syväkurkkuna. (Koko jakson jännitysmomenttihan murenisi, jos hän kertoisi kaiken oleelliseksi tietämänsä heti kättelyssä.) Hän antaa silti avaimen Lissyn kauppatavaraksi muuntuneen seksuaalisuuden vieraantuneisuuteen: "Hän oli viehättävä, neuvoton huora. Minun kanssani hän ei suostunut makaamaan, koska piti minusta." Günther Kaufmannilla on pieni rooli hotellin vastaanottovirkailijana.

Laukaus ääninauhalla tuo esiin luontevasti ja syvällisesti monia teemoja: materialistinen elämäntapa, seksin esineellistyminen, lasten erkaantuminen äidistään. Sen sijaan yksinäisyyden ja pelon käsittelyjä pidän melkoisen Derrick-kliseisinä, kuluneina. Jakso on Derrick-entusiastien suosiossa, ei suotta, joskaan juonenkulun tasolla en näkisi sen yltävän ihan yhtä korkealle kuin teemojensa käsittelyssä.

Tämän YouTubesta löytyvän videon avulla voi vielä uudelleen nauttia jakson atmosfääristä ja samalla ottaa rouva Sutterilta mallia tavasta, jolla asioida Münchenin rikospoliisin ylitarkastajan kanssa.

259. Tyttö kuunvalossa

Mädchen im Mondlicht (23:5, 10.5.1996) - Es. pe 1.10.2010
Kuvagalleria
Vihattu ja pelätty yökerhon omistaja löytyy murhattuna. Epäiltyjen joukko on suuri. Mutta mitä tietää maalauksen tyttö kuunvalossa, sen Derrick haluaa saada selville. (Yle.fi.)

---Varoitus paljaitten rintojen yliannostuksesta!---Varoitus paljaitten rintojen yliann

Tyttö kuunvalossa alkaa kuvilla saksalaisen suttuisesta strippiklubista yläosattomine tanssijattarineen, jotka ketkuttavat itseään koomisen tuskaisesti. Tutut ovat kerääntyneet henkilökunnaksi: Udo Vioff (s. 1932) soittaa hammond-urkuja, Peter Bertram (s. 1943) on baarimikkona ja Henry van Lyck (s. 1941) omistaa paikan.  Lisäksi hän on universuminsa keskipiste, ja heittääpä hän strippibaarin omistamisen ohessa keikkaa tyttö- ja huumekauppassakin.

Mutta ihan jakson alussa hän on heittänyt henkensä puukon iskuun ja palaa enää takaumissa luoksemme. Maksaneet asiakkaat saavat halutessaan poistua, vaikka paikalleolijoille, kuten katsojalle, Susie riisuu vielä kerran itsensä nakupelleksi.

Derrickille selviää heti kättelyssä, että van Lyck oli pelätty. Muu henkilökunta esittelee itsensä pelkääjiksi. Erityisesti pelkääminen näyttää sujuvan Vioffilta.

Derrick vie suruviestin tuoreelle leskelle Christine Bucheggerille (s. 1942), joka on alusta loppuun suorapuheinen: "Pahuus on osa joidenkin ihmisten olemusta." Kuten rouvan miesvainajan. Ja rouvakin tykkää alastomista naisvartaloista: hän maalaa niitä kotiateljeessaan. Hänen miltei valmis maalauksensa "Tyttö kuunvalossa" jää askarruttamaan Derrickin mieltä, niin että hän palaa seuraavana päivänä ihailemaan sitä. Harry Kleinkin on nähnyt unta maalauksen aatamiasuisesta tytöstä.

Maalaus esittää Lara-Joy Körneriä (s. 1978), ja totta puhuen rouva Bucheggerin töherrys ei tee hänelle parasta oikeutta: Körnerin rinnat ovat paljon kauniimmat, kun hän paljastaa ne katsojalle jakson lopussa ihan sellaisenaan ilman taiteellisen näkemyksen sensuuria.

Alastonmalliuden lisäksi Körner on siviilisäädyltään vainajan naulakkovahdin (roolissa oma äiti Diana Körner viimeisessä Derrick-roolissaan) tytär, statukseltaan taideopiskelijatar, ja autteleepa hän iltapuhteinaan sosiaaliviranomaisiakin teetuvassa, äärimmäisen sosiaalinen ihminen kun on. Derrick osuu tarkkailemaan häntä, kun hän harjoittelee naislentopalloa nähtävästi harrasteenaan, onneksi ei kiusallisen niukassa asussa. Lyhyestä virsi kaunis: Derrick on saanut uuden ystävän.

Jakso vyöryttää paljaita rintoja oikein olan takaa; niitä riittäisi ihan koko loppusyksyn tarpeisiin. Muutoin jakso on melko tyypillinen esitys viattomuudesta (à la Körner), joka pahuudenkaan (à la van Lyck) kohdattuaan ei menetä vilpitöntä hyvyyttään ynnä raikkauttaan.

253. Nuhteeton herra Widanje

Herr Widanje träumt schlecht (22:11, 17.11.1995) - Es. pe 10.9.2010
Kuvagalleria
Rouva Widanjea odottaa järkyttävä yllätys kotiovellaan, kun hän palaa terapiaistunnostaan. Derrickin tutkimuksissa selviää, että monet ovat olleet tietoisia herra Widanjen kaksoiselämästä. (Yle.fi.)

Herra Widanje eli Henry van Lyck (s. 1941) on nuhteeton vain ironisessa merkityksessä. Lähipiiri tuntee hänet seksimaanikkona, joka fantasioittensa ajamana ei epäröi raiskata 18-vuotiasta talouskoululaista. Koska hän on äveriäs, välttää hän syytteen pestaamalla talouskoululaisen isän, Edwin Noelin (1944 - 2004) Derrick-jäähyväisroolissaan, yritykseensä konttoristiksi. Mutta tämä on vain taustaa ja menneisyyttä. Jakso alkaa sillä, että Widanje löytyy ammuttuna asuntonsa edestä.

Jakson psykologinen keskus on raiskatun tytön perheessä: tytär ei anna isälleen ja veljelleen anteeksi, että nämä ovat myyneet hänen oikeutensa konttoristin paikasta ja hienosta vaihdepyörästä. Lopulta isä tyttärensä anteeksiannon saadakseen tunnustautuu Widanjen ampujaksi, ja tunnustus saa rutkasti lisävakuuttavuutta siitä, että oikeat murhaajat osaavat viskata pyssyn isän mainitsemaan paikkaan, kun Derrick on paikan heille tuottamuksellisena virkavirheenä tullut paljastaneeksi.

Juttuun liittyy loppua kohti yhä elimellisemmin rouva Widanje-raukan terapeutti Gudrun Landgrebe (s. 1950), Derrickin ystävä jotakin kautta, jonka ikääntyvää klassista kauneutta emme enää viimeisissä Derrickeissä ole tapaava. Kirkasotsaista syyttäjää esittää Philipp Moog (s. 1961), ja tähän joka-anopin toivevävyyn törmäämme vielä kahdesti. Dirk Galuba (s. 1940) nuhteetooman herra Widanjen melkein yhtä nuhteettomana yhtiökumppanina ilahduttaa meitä jälleen jo tulevana perjantaina (jakso 255).

Jakso on teknisesti moitteeton, mutta ei tuo mitään uutta. Siksi katsoin jaksosta suurimman osan pikakelaus päälle asetettuna.