280. Laukaus ääninauhalla

Mama Kaputtke (25:4, 1.5.1998) - Es. pe 17.12.2010 klo 13.10

Kuvagalleria

Nuori nainen ammutaan syrjäisellä tiellä. Surmalaukaukset tallentuvat sattumalta lähellä liikkuneen lintututkijan nauhalle. Derrick ryhtyy etsimään motiivia murhaan. (Yle.fi.)

Äiti Rikinkorjaaja ylitarkastajan
turvaisassa huomassa. (Kuva: ZDF.)

Laukaus ääninauhalla on kaikkien aikojen toiseksi viimeinen Derrick-jakso. Kantavana teemana on voimattomaksi osoittautuva äidinrakkaus.

Äidinrakkauden kantaja jaksossa on Sonja Sutterin (s. 1931) esittämä nimihenkilö, Mama Kaputtke (lapsenkielisesti suunnilleen 'rikkiäiti' tai 'äiti rikinkorjaaja'), joka lastensa pieniä ollessa aina korjasi näitten rikki menneet lelut tai rikki menneen elämän. Nyt asiat ovat toisin: "Enää en voi korjata mitään. Rikkiäiti on itse rikki."

Tapahtumat lähtevät liikkeelle, kun Sutterin kuopus, 22-vuotias Elisabeth "Lissy" Kraus, löytyy metsätien reunasta ammuttuna. Lissyn viimeiset sanat ovat sattumalta arkistoituneet nauhalle. Nimittäin ihan jakson alkuminuuteilla tutustumme lintutieteen tutkimustapoihin, kun Isarin rannalla naisystävineen käveleskelevä Christian Koch törmää ornitologi Wolfram A. Guentheriin (s. 1929), joka purkittaa lintujen laulantaa nauhalle. Guenther esittelee laitteistoaan parille ja tulee sattumalta kohdistaneeksi huipputarkan apparaattinsa nuoren naisen viimeisiin, epätoivoisiin sanoihin ennen laukauksia: "Rukoilen teitä! Älkää tehkö sitä. Ei!"

Lintutieteilijän uusi äänitallenne:

kuoleva ilotipunen. (Kuva: ZDF.)

Salamyhkäiset sisarukset

Thomas ja Carolin. (Kuva: ZDF.)

Derrick ottaa yhteyttä vainajan kahteen sisarukseen: veljeen Thomas Schückeen (s. 1955) peräti yhdeksännessä Derrick-roolissaan ja siskoon Carolin Finkiin (s. 1966), joitten kanssa Lissy on asustanut hulppeassa müncheniläislokaalissa. Sisaruksilta Derrick saa selville, että pikkusisko on toiminut prostituoituna hotellin seuralaispalvelussa.

Juureva äiti Sutter sen sijaan joutuu suruviestin saatuaan matkustamaan maaseudulta baijerilaismetropoliin, samalla tavalla kuin Niskavuoren vanha emäntä Niskavuoren leivässä (elokuvaversio Niskavuoren Aarne) matkustaa Hämeen maaseudulta Helsinkiin panemaan lastensa asiat kuntoon. Sutterilta kuitenkin puuttuu niskavuorelaisen matriarkan valta ja voima palauttaa tasapaino lastensa elämään. Äidinrakkaus on menettänyt mahtiaan tultaessa vuoden 1998 Etelä-Saksaan.

Sutterille kolmen lapsen elämä ja elämäntyyli ovat muodostuneet suureksi salaisuudeksi. Lissy oli prostituoitu, oo-kei, mutta millä työllä kaksi muuta lasta rahoittavat kaiken maallisen hyvänsä?

Derrickille äiti Sutter kommentoi nauhalta kuulemiaan tyttärensä viimeisiä sanoja: "Kuulin hänen ensimmäisen ja viimeisen huutonsa. Millainen elämä niiden väliin jäi?" Lapset ovat liiaksi vieraantuneet äitinsä viisaasta, perusasioista nousevasta, yhteisöllisyyteen perustuvasta elämäntavasta, jonka tämä kiteyttää raamatullisin sanankääntein näin: "Olkoon puheenne 'on' tahi 'ei', sillä tavalla että 'on' on selvä eikä 'ei' jää käsittämättä."

Äiti Sutter osallistuu aktiivisesti Derrickin tutkimuksiin. Yhdessä he käyvät tutustumassa kolmeen Lissy-tyttären asiakkaaseen, jotka vähän Citizen Kanen tyyliin auttavat avaamaan sisarusten salaisuutta äidille ja ylitarkastajalle.

Aviopari Susanne Uhlen ja Wolf Roth.
Huomaa Rothin enemmän tai vähemmän
charmantti harmaantuminen. (Kuva: ZDF.)

Werner Siska-Schnitzer (kohta 23 minuuttia) on 60-vuotias leskimies, jolle Lissy antoi pari kertaa lohtua yksinäisyyteen. Henry van Lyck (35 minuuttia) puolestaan pitää tärkeänä, että vaimo ei saanut selville moraalisesti arveluttavaa suhdetta ilolintuun. Tärkeä rooli on kolmannella asiakkaalla Wolf Rothilla (kohta 31 minuuttia), jonka vaimoa Susanne Uhlenia tieto miehen uskottomuudesta vieläkin korpeaa.

Paljastuvaa totuutta ei Äiti Rikinkorjaajakaan pysty selvin päin nieleksimään.

Merkityksellinen ihminen Lissyn elämässä on ollut Volker Lechtenbrinkin esittämä surumielinen ravintolapianisti, todellinen ystävä. Pianisti tarjoaa Derrickille tiedonmurusia nuoresta naisesta kuitenkin säästeliäästi, pihtaavana syväkurkkuna. (Koko jakson jännitysmomenttihan murenisi, jos hän kertoisi kaiken oleelliseksi tietämänsä heti kättelyssä.) Hän antaa silti avaimen Lissyn kauppatavaraksi muuntuneen seksuaalisuuden vieraantuneisuuteen: "Hän oli viehättävä, neuvoton huora. Minun kanssani hän ei suostunut makaamaan, koska piti minusta." Günther Kaufmannilla on pieni rooli hotellin vastaanottovirkailijana.

Laukaus ääninauhalla tuo esiin luontevasti ja syvällisesti monia teemoja: materialistinen elämäntapa, seksin esineellistyminen, lasten erkaantuminen äidistään. Sen sijaan yksinäisyyden ja pelon käsittelyjä pidän melkoisen Derrick-kliseisinä, kuluneina. Jakso on Derrick-entusiastien suosiossa, ei suotta, joskaan juonenkulun tasolla en näkisi sen yltävän ihan yhtä korkealle kuin teemojensa käsittelyssä.

Tämän YouTubesta löytyvän videon avulla voi vielä uudelleen nauttia jakson atmosfääristä ja samalla ottaa rouva Sutterilta mallia tavasta, jolla asioida Münchenin rikospoliisin ylitarkastajan kanssa.

268. Ristikuulustelu

Gegenüberstellung (24:2, 31.1.1997) - Es. to 4.11.2010
Kuvagalleria
Kidnappaajat murhaavat itäeurooppalaisen naisen poliisien epäonnistuneen ajojahdin seurauksena. Löydettyään murhaajan Derrick on ymmällään kollegansa ihmeellisestä käyttäytymisestä. (Yle.fi.)

Naamioituneet miehet kidnappaavat itäeurooppalaisen naisen hienosta ravintolasta, johon tämä on hysteerisenä paennut.
 
Volker Lechtenbrink ja Stefan Kolosko muodostavat poliisin taisteluparin, joka saa tehtäväkseen ajaa takaa pakenevia kidnappaajia. Lechtenbrink ja Kolosko näyttelivät yhdessä myös jaksossa 256. Hyvää päivänjatkoa, murhaaja!, silloin julmana rakennusurakoitsijana ja tämän alaisuudessa työskentelevänä "heikkosilmäisenä" autonkuljettajana. Tähän jaksoon Kolosko on leikkauttanut siistin ja huolettoman siilitukan, ja silmälaseistakin hän on vapautunut ihan kokonaan.

Kolosko ryntää estämään itäeuroopattaren pahoinpitelyä, mutta ei pysty estämään tämän ampumista. Onneksi  hän saa riistetyksi ampujan hupun, millä perusteella poliisipiirtäjä pystyy hahmottamaan murhaajasta tunnistuskuvan. Sitten Lechtenbrink saattelee Koloskon tämän kotiin ja perheidyllin pariin: pitkähiuksinen vaimo ja vielä pitkähiuksisempi pieni tytär Lisa, varmasti kasvattanut lettiään syntymästään asti.

Kolosko, idealistinen nuori poliisi, jää muistelemaan kokemaansa kauhukuvina. Vaimo yrittää lohduttaa: "Onnellista poliisia ei olekaan." Käy ilmeiseksi, että jakson psykologinen ydin sijoittuu tähän perheeseen, varsinkin kun Koloskoa aletaan uhkailla perhe tähtäimessä.

Sillä välin toisaalla Derrick Harryineen pistäytyy kuppilaan ja bongaa heti tunnistuskuvan naaman. Tämä työtön ja karseapersoonainen autonkuljettaja kutsutaan seuraavaksi päiväksi tunnistusriviin. Uhattua perheidylliään muistaen Kolosko jättää autonkuljettajan tunnistamatta, mutta Derrick Harryineen haistaa palaneen käryn. Ensin nuorelta poliisilta kysellään lisää, sitten häntä kiusataan lisää esittelemällä autonkuljettaja ohimennen hänelle, mutta Kolosko selviää Derrickin rääkistä.

Uhka perheen päältä väistyy, mutta Koloskon kauhukuvat eivät hellitä. Syyllisyys väärästä todistuksesta painaa. Ei ihme, että poliisimies jatkaa dialogiaan Derrickin kanssa kuin aikamme raskolnikov ikään, ja Derrick omalla tahollaan jatkaa Koloskon psykologista piiritystä.

Ristikuulustelussa valotetaan poliisimiehen moraalista ja psykologista ristiriitatilannetta sujuvasti ja luontevasti. Tämä on hieno pieni moraalitarina. Eikä lievähkö totunnaisuus viimeisen neljänneksen jännitysmomentissakaan Koloskon ja murhaajan välillä juuri vaikuta pisteisiin, varsinkaan kun murhaajassa on tiettyä ylensyönyttä kovaksikeitettyä karismaa.

256. Hyvää päivänjatkoa, murhaaja!

Einen schönen Tag noch, Mörder (23:2, 2.2.1996) - Es. to 23.9.2010
Kuvagalleria
Työnsikö rikas rakennusurakoitsija alaisensa monttuun vai yrittikö vain auttaa häntä? Silminnäkijöiden lausunnot menevät niin ristiin, että Derrick apureineen on aluksi aivan ymmällään. (Yle.fi.)

Alussa näytetään, miten rakennusurakoitsija Volker Lechtenbrink (s. 1944) syöksee raivoissaan kirjanpitäjänsä rakennustyömaan monttuun, kun tämä on kieltänyt jatkamasta lukujen peukalointia ja ehdottanut rehellisempää konkurssia. Murhan jälkeen Lechtenbrink väittää yrittänensä vain estää tapaturmaa, kun kirjanpitäjää alkoi huimata montun ääressä.

Avaintodistajia ovat isä ja poika Stefan Wigger (s. 1932) ja Stefan Kolosko, jotka toimivat rakennusfirmassa isä nosturinkäyttäjänä ja poika autonkuljettajana. Wigger on nähnyt, miten Lechtenbrink yritti pelastaa kirjanpitäjänsä, sillä Wiggerin elämänfilosofia on, jakson loppupuolella omin sanoin lausuttuna: "Hyvää on kaikki mikä hyödyttää minua." Poika Kolosko puolestaan on nähnyt, miten Lechtenbrink syöksi onnettoman kirjanpitäjän syvyyksiin. Muut työntekijät eivät ole nähneet mitään, eivät yhtään mitään.

Koloskon todistanjanlausunto on jo allekirjoitusta vaille puhtaaksikirjoitettu Derrickin konttorissa, mutta onneksi Wigger saa poikansa painostetuksi vaihtamaan lausuntonsa. Kolosko-paralla on huono näkö, hän on saattanut erehtyä. Kirjanpitäjän tapauksesta on se hyvä seuraus, että pojan heikkonäköisyys lopulta tajutaan ylimmässä johdossakin ja hänet siirretään kuorma-auton pallilta muihin hommiin yrityksessä. Derrick saa todistaa, kun pojalle opetetaan tietotekniikan alkeita mikromikon ääressä.

Kirjanpitäjän poika kuitenkin haistaa salaliiton murhan pimittämiseksi ja tarttuu toimeen: käy työmaalla, löytää johtolankoja, peesaa Derrickiä. Onneksi Derrickkin on yhtä epäileväinen. Tutkimusten edetessä hän näyttää kirjanpitäjävainajan keittiössä tämän pojalle, miten keitetään charmantisti suodatinkahvia.

Tapahtumat ja tutkimukset kulkevat rutiinilla. Jakson olisi hyvällä omallatunnolla voinut jättää katsomattakin.