Näytetään tekstit, joissa on tunniste ennakko (jakso). Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ennakko (jakso). Näytä kaikki tekstit

tiistai 13. syyskuuta 2011

Alku-Derrick saapuu keskiyön bussilla

Heinäkuun 30. päivänä vuonna 1973 aloitettiin Derrick-sarjan ensimmäisen jakson kuvaukset, mutta kyseessä ei suinkaan ollut seuraavan vuoden lokakuussa ensijaksona esitetty Metsätie vaan jokin aivan muu jakso...

Kolme ensimmäistä tuotantokautta, siis vuosina 1974 - 76 ensiesitetyt 29 jaksoa, kuvattiin melkoisen erilaisessa järjestyksessä kuin mikä esitysjärjestys lopulta oli. Jaksot lähetettiin alkuperäisestä niin poikkeavassa järjestyksessä, että ensimmäisten esityskausien suhteen on hieman hassua puhua "tuotanto"kausista:
Ensimmäinen järjestysluku kertoo sijoittumisen esitysjärjestyksessä, jälkimmäinen kuvausjärjestyksessä. (Esimerkiksi ensimmäisenä esitetty Metsätie siis kuvattiin järjestyksessä neljäntenä jaksona; seitsemäntenä kuvattu Synkkä sunnuntai puolestaan esitettiin vasta kolmannessa tuotantokaudessa 22:ntena.)
Tuotantokausi 1 (1974):

  •  1. / 4. Metsätie
  •  2. / 8. Johanna
  •  3. / 2. Vuosijuhla
Tuotantokausi 2 (1975):

  •  4. / 1. Keskiyön bussi
  •  5. / 12. Kuolema kiskoilla
  •  6. / 10. Kunnian hinta
  •  7. / 6. Madeira
  •  8. / 14. Väkivallan merkit
  •  9. / 5. Ei nimi miestä pahenna?
  • 10. / 9. Kiirastuli
  • 11. / 3. Panttilainaamo
  • 12. / 16. Tavaralähetys
  • 13. / 17. Uusi ystävä
  • 14. / 13. Murhan jälkeen
  • 15. / 20. Viekkaat vorot
Tuotantokausi 3 (1976):

  • 16. / 18. Kolibrien kuolema
  • 17. / 22. Trumpetistin kuolema
  • 18. / 11. Pelko
  • 19. / 23. Kuolleet linnut eivät laula
  • 20. / 24. Autovarkauksien arvoitus
  • 21. / 15. Kalkutta
  • 22. / 7. Synkkä sunnuntai
  • 23. / 25. Omin päin
  • 24. / 19. Uskomaton tyyppi
  • 25. / 26. Mies yli laidan
  • 26. / 27. Huippujuttu
  • 27. / 28. Hasardia
  • 28. / 29. Vaikeneva todistaja
  • 29. / 21. Italialainen yhteys

Neljännen tuotantokauden alusta lähtien kuvaus- ja esitysjärjestys poikkeavat toisistaan vain vähäisessä määrin.

Eläimellisen raakalaismainen alku-Derrick. (Kuva: ZDF.)
Syitä näin radikaalille järjestysmyllerykselle on useampia.


Ensinnäkin käsikirjoittaja Herbert Reineckerin aloittaessa uuden poliisihahmon varaan rakentuvan krimi-sarjan hän ei vielä ollut luonnostellut Derrickin hahmoa kovinkaan pitkälle. Meidän kaikkien tuntema herrasmies-Derrick oli alkujaksoissa vielä pahasti hakusessa. Itse asiassa ensimmäisenä filmatussa tarinassa ylitarkastajamme näyttäytyy varsin väkivaltaisena kaverina - oikeana paukkunyrkki-Stepinä, jonka rinnalla itse Likainen Harrykin kalpenisi. Esitysjärjestystä oli siis tarpeen sekoittaa, jotta katsojat eivät liian selvästi näkisi raakile-Derrickin kypsymistä kokonaisemmaksi persoonakseen.


Toiseksi sarjan konsepti koki heti ensimetreillä muutoksen, jonka selkeyttämiseksi tarvittiin jälleen esityspakan järjestelyä. Reineckerin tarkoituksena oli alkuaan keskittyä sarjassa rikoksentekijän psykologiaan ja siihen logiikkaan, jolla tämä päätyy tekoonsa. Tuohon konseptiin kuului elimellisenä osana rikollisen paljastaminen katsojalle heti jakson alussa. Pian kuitenkin palattin turvallisempaan perinteiseen formaattiin, jossa katsoja joutuu jännittämään loppukohtaukseen asti rikollisen henkilöllisyyttä.


Lähteet:
Mieleni minun tekevi tutustua tarkemmin vasta kuoriutuneeseen Derrickiin. Ensimmäisenä kuvattu Keskiyön bussi ei kuitenkaan ole katsottavissa esimerkiksi YouTubesta kahta lyhyttä katkelmaa lukuun ottamatta, mutta kyllä kertyneistä aineksista vähintään ennakkoesittely syntyy:

Ennakko: 4. Keskiyön bussi

Mitternachtsbus (2:1, 12.1.1975) - Es. pe 14.9.2007 klo 15.50
Kuvagalleria
Yöbussissa istuu apeana tarjoilijatar, joka oli kuullut lääkäriltään odottavansa lasta. Lapsen isä ei naimisiin halua, mutta tarinan julma jälkinäytös yllättää kaikki.  (Yle.fi.)

Christiane Schröder punaisine puseroineen. (Kuva: ZDF.)
Keskiyön bussi tuo Münchenistä illan tarinan kannalta arvokamaa: Christiane Schröderin (1942 - 1980), joka toimii tarjoilijattarena Werner Kreindlin (1927 - 1992) omistamassa majatalossa keskellä baijerilaista maalaisidylliä.

Christiane on saanut kaupunkikäynnillään kuulla lääkäriltä odottavansa lasta, mistä hän on hiukan suruissaan. Lapsen isä on nimittäin Hartmut Becker (s. 1938), majatalonisäntä Kreindlin poika, joka ei varmasti suostu avioon Christianen kanssa.

Rakastavaiset kohtaavat öisen lammen rannalla, jossa käy ilmeisen selväksi, että isä ei halua syntyvää lasta. Christiane torjuu ajatuksen abortista, ja sananvaihdon lopputuloksena Hartmut hukuttaa tarjoilijattaren lampeen. (Christiane Schröder muuten itse menetti henkensä seitsemän vuotta myöhemmin heittäytymällä San Franciscon Golden Gate Bridgeltä ja hukkumalla.)

Derrick tutustuu surmatyön jälkiin, joitten raakuus tyrmistyttää hänet. Ylitarkastaja alkaa hetikohta epäillä Hartmutia, mutta ennen pidätystä täytyy toki kerätä todistusaineistoa...

Tapaukseen liittyy myös jälkeenjäänyt nuorukainen, Notre Damen kellonsoittaja, joka kiemurtelee ujon ihastuneesti Christianen ympärillä. Tätä poikarukkaa esittää itse Lambert Hamel - 1990-luvun derrickien vakaa ja mahtava yritysjohtaja ja perheenpää. Hänen kömpelön varsamaista jolkotustaan jaksossa on mahdollista todistaa tältä YouTube-videolta, italiaksi dubattuna varmuuden vuoksi.

Lambert-rukka on saanut ristikseen juopottelevan isukin, mutta eivät hänen vastuksensa siihen lopu: majatalonisäntä Kreindl yrittää sälyttää vastuun tarjoilijattarensa kuolemasta hänen harteilleen!
Nuoret ja onnelliset: Derrick ja Harry Klein. (Kuva: ZDF.)
Tutkimusten edetessä ajaudutaan lopulta majatalon biljardihuoneeseen, missä Derrick näkyy painostavan Hartmutia melkoisen röyhkeästi. Tämä YouTube-video näyttää, miten ylitarkastaja kerää vähin erin raivoa sisäänsä ja lopulta hyökkää murhaajan kauluksiin ja mopottaa tätä monin tavoin, kunnes kaiken huipennukseksi kastaa tämän pään tasan tarkkaan samaan lampeen, jossa Christiane joutui kohtaamaan matkansa pään.

Kuka olisi uskonut, että jo pian tästä huligaanista sukeutuu kaikkien arvostama pidättyväisyyden ruumiillistuma, herrasmies kiireestä kantapäähän?

Luulen, että ylitarkastajan pöyristyttävä käytös jakson lopussa on selitettävissä psykologisesti varsin tyydyttävällä tavalla. Nimittäin varmasti Derrick tunsi epävarmuutta jouduttuaan ihan uuteen rooliin ihan uudessa sarjassa. Tämä sielua jäytävä neuvottomuus sitten purkautui hallitsemattomasti aggressiona viatonta näyttelijäkollegaa kohtaan. Toisaalta voisi kuvitella myös, että tuossa vaiheessa sarjan kuvauksia ylitarkastajaa rassasi tieto tulevasta; ehkä hän tunsi jopa vihaa tuottaja Ringelmannia kohtaan, joka oli saanut narratuksi hänet allekirjoittamaan näyttelijäsopimuksen. Ei hitsi! - vielä 24 vuotta ja 280 jaksoa tätä yhtä ja samaa. Becker osui epäonnekseen väärään aikaan väärään paikkaan ja joutui tuottajaa kohtaan tunnetun raivon sijaiskärsijäksi.

Keskiyön bussin heinäkuun lopussa 1973 alkaneet kuvaukset saatiin valmiiksi jo elokuussa. Musiikkiraidan kannalta on kiintoisaa, että Les Humphriesin esittämä Derrickin tunnusmusiikki kuullaan jakson aikana myös vaihtoehtoisena versiona.
  • Keskiyön bussi on tätä nykyä katsottavissa kokonaisena myös YouTubessa (ei tekstityksiä, lataaja Lockenbenny 28.7.2012). Jaksossa kuultava vaihtoehtoien versio tunnusmusiikista löytyy kohdasta 11.05 alkaen (ja uudelleen kohdasta 56.45); ero tuntemaamme versioon on melkoinen.

lauantai 4. joulukuuta 2010

(Ennakko: 278. Anna Lakowski)

Jakso on liian raaka (K13) esitettäväksi normaalilla ohjelmapaikallaan TV2:n iltapäivässä, joten sen ulostulo siirtyy tarkemmin määrittelemättömään tulevaisuuteen.

Anna Lakowski (25:2, 6.3.1998) - Es. ?
Kuvagalleria
Siivooja Anna Lakowski joutuu työpaikallaan selkkaukseen naamioituneiden miesten kanssa. Myöhemmin Anna löytää työnantajansa murhattuna. (Yle.fi.)
Rouva Lakowski ylitarkastajan ja
poliisipsykologin tentattavana. (Kuva: ZDF.)
Münchenin Länsipuiston (Westpark)
pagodilla on oma roolinsa jaksossa.
Derricks großer Freundin kattava esittely jaksosta Derrick - rikossarja -blogissa

     
Nimiroolissa Anna Lakowskina tänään esiintyvä Heidelinde Weis (s. 1940) on Derrick-konkari. Hänen kolme jaksoa kattavaa ja kolmelle eri vuosikymmenelle siroteltua uraansa voimme kerrata tämän YouTubesta löytyvän koosteen suosiollisella avustuksella.

Weis on ammatiltaan siivooja. Eräänä päivänä hänen puunatessaan erään herra Lauwerkin toimistoa kaksi naamioitunutta tunkeutujaa yllättää hänet. He kolkkaavat naisen, mutta tämä onnistuu sitä ennen vetämään naamion toisen hyökkääjän kasvoilta ja näkemään tämän kasvot.

Toivuttuaan päällekäynnistä Weis löytää työnantajansa toimistosta puukotettuna.

Murhaa selvittämään tulleen Derrickin pettymykseksi järkyttynyt Weis ei pysty muistamaan tunkeutujan kasvoja, vaikka näki ne selvästi. Ylitarkastaja pelkää silti, että siivooja ainoana todistajana on hengenvaarassa, ja ottaa tämän erityissuojelukseensa.

Weis on jakson poikkeusyksilö: hän on elänyt eristäytyneenä omaan yksityiseen maailmaansa. Derrick onnistuu nyt houkuttelemaan hänet pois eristyksistään. Apunaan hänellä tässä projektissa on poliisipsykologimme Sophie Lauer.

Tutkimusten edetessä Derrick vie siivoojan myös tutustumaan kapakkiin, jossa pörrää ainakin kuorma-autolastillinen paljasta naispintaa. Pidän lukemieni keskustelusivukommenttien perusteella mahdollisena, että kohtaukseen on yliannosteltu rintoja jopa jaksoa 259. Tyttö kuunvalossa överimmin. Kapakissa kohtaamme myös Pierre Franckhin, Klaus Höhnen (1927 - 2006) ja Raphael Wilczekin.

Jaksossa törmäämme lisäksi Gabriele Dossiin rouva Lauerina, joka on mahdollisesti Sophie-psykologin rakas äityli, ja Iris Junikiin merkittävässä Nanan roolissa. Musiikkimaailma on laaja ja ulottuu myös päivän hitteihin, kuten Bellinin Samba de Janeiroon.

Derrick-kotisivunpitäjä Tian1806 on rankannut jakson 1990-luvun toiseksi parhaaksi Derrick-jaksoksi.

torstai 2. joulukuuta 2010

(Ennakko: 276. Pornochio)

Jakso on liian raaka (K13) esitettäväksi normaalilla ohjelmapaikallaan TV2:n iltapäivässä, joten sen ulostulo siirtyy tarkemmin määrittelemättömään tulevaisuuteen.

Pornocchio (24:10, 12.12.1997) - Es. ?
Kun Derrick saapuu Gitta ja Richie Manzerin luo, he olivat osanneet odottaa vierailua. Puhuessaan puhelimessa pornotähden kanssa Richie Manzer kuuli laukauksia jonka jälkeen puhelu katkesi. (Yle.fi.)
Dirk Galuba (oik.) ja vaimo
Michaela Merten. (Kuva: ZDF.)
Derrick, Harry avecinaan, kyläilemässä
Michaelalla ja Dirkillä. (Kuva: ZDF.)
Dirk Galuba ja Michaela Merten ovat onnellisesti naimisissa keskenään. He ovat rikkaita ja omistavat menestyksellisen pornoelokuvastudion. Lisäksi heillä on mukava alivuokralainen, Tobias Hoesl (s. 1961) viimeisessä Derrick-roolissaan. Ammatiltaan alivuokralainen on pornonäyttelijä, joka työskentelee Galuban studiossa. Hän käyttää taiteilijanimeä Pornocchio.

Eräänä kauniina päivänä istuessaan autossaan Hoesl päättää napata nokialaisensa kouraansa ja pirauttaa pomolleen Galuballe. Puhelu päättyy oudosti, sillä pornotuottaja kuulee ensin laukauksia ja sitten yhteys katkeaa kokonaan.

Pornostudiolla on tunnelmaa.
Puhelun järkyttämät Galuba ja Mertens osaavat odottaa ikäviä uutisia, kun Derrick Harryineen ilmestyy heidän kotiovelleen yllätysvierailulle. Hoesl on ammuttu kuoliaaksi! Ylitarkastajan mielestä teko muistuttaa lähinnä teloitusta. Galuba ja Mertens eivät kuitenkaan osaa nimetä ketään, joka haluaisi mitään pahaa heidän kultaiselle alivuokralaiselleen.

Murhatutkimukset vievät muun muassa pornostudiolle, jossa Pierre Franckh saa tekotaiteellisena ohjaajana käskyttää niukkaverhoisia näyttelijöitään. Tapahtumien tiimellyksessä myös pornotuottaja Galuba menettää henkensä.

Juonivyyhteeseen näyttää pahasti sekaantuneen von Landiniuksen perhe. Ernst Jacobi (s. 1933) esittää kostonhimon riivaamaa pappa-von Landiniusta. Johanna Klanten (s. 1976) näyttelemä Anna-tytär on nätti kuin sika pienenä. Mikä oli tytön suhde menehtyneeseen pornonäyttelijään?

Sana pornocchio/pornochio/pornokkio viittaa Carlo Collodin tunnettuun lastenromaaniin vuodelta 1881 ja voi tarkoittaa monia asioita: esimerkiksi marionettia, jonka sukuelin kasvaa aina sen valehdellessa, tai henkilöä, joka liioittelee erotiikan maailmassa tavoittamiaan saavutuksia.

(Jaksolla on Saksassa vaihtoehtoinen nimi Zerbrochene Geige ('särkynyt viulu'). Nimi viitannee jakson runsaaseen psykologiseen sisältöön, jota syvennetään mm. takaumissa. Ehkä Ylessä olisi kannattanut harkita tuota samaa nimeä Särkynyt viulu, varsinainen otsikko kun saattaa nostaa valppaampien piirien karvat pystyyn.)