279. Miljoonalunnaat

Herr Kordes braucht eine Million (25:3, 17.4.1998) - Es. to 9.12.2010 klo 13.20

Kuvagalleria

Liikemiehen tytär on kidnapattu ja hänestä vaaditaan miljoonan lunnaita. Liikemies suostuu maksamaan, mutta Derrick ja Klein lähtevät virittelemään kiristäjälle ansaa. (Yle.fi.)

Miljoonalunnaat alkaa idyllisillä kuvilla Kordesien varakkaasta kotikartanosta, jossa perheen tytär Johanna Klante valmistautuu taidehistorian tenttiin, lakia opiskeleva poika Leopold kannustaa siskoaan, isä Lambert Hamel on lähdössä töihin luotsaamaansa perheyritykseen ja... itse wanharouva  Maria Becker on hurjan sydämellisenä isoäitinä perheen viisas ja kaikkinäkevä dynamo. Inge Schulzilla on pikkurooli perheen taloudenhoitajattarena Paulana.

Herra Hamel (oik.)

tarvitsee miljoonan.

Liikeneuvottelussa Hamelille selviää, että pankilta ei enää heru lisäluottoa; herra Hamel tarvitsee siis miljoonan. Mistä rahat? Synkästi hän katsoo isänsä ja isoisänsä valokuvia firman seinällä (yhdennäköisyys miespolvien välillä pistää silmään, varmaan ihan tarkoituksella): minäkö ajan isoisäni perustaman yrityksen konkurssiin? Hamelin mietteliäs ja alakuloinen kertojanääni leimaa alun kerrontaa vanhanaikaisella charmilla.

Siis mistä rahat? Kuvalehdessä paistatteleva liikemies Heimeran taitaa olla varoissaan... Ja hänellä on tytär Charlotte (Melanie Bianca Jung, s. 1972), jonka voisi...

... kidnapata. Tuumasta toimeen. Hamel kätkee tainnuttamansa tyttären syrjäiseen varastorakennukseen ja soittaa vaimennetulla ja epäselvällä äänellä tytön isälle: miljoona D-markkaa. Heimeranin vaimo Christiane Hammacher (s. 1939) viimeisessä yhdestätoista roolistaan on yhtä äimistynyt kuin miehensä. Hamelin amatöörimäinen kömpelöys rikollisena tuo tapahtumiin lisäkiehtovuutta.

Lunnasrahat on määrä luovuttaa Münchenin päärautatieasemalla asiakirjasalkussa. Liikemies Heimeranin avuksi hälyttämä Derrick Harryineen tarkkailee, kun Hamel tarttuu laukkuun. Derrickin pysäytettyä kiristäjän tämä kertoo ottaneensa yksinään jätetyn laukun vain toimittaakseen sen löytötavaratoimistoon. - Tässä vaiheessa katsoja huomaa epävarman rikollisen Hamelin muuttuneen sulavan itsevarmaksi ja pelkäämättömäksi.

Derrick pui tilannetta herra Heimeranin kanssa poliisiasemalla. Ehkä Hamel sittenkin on kaiken takana ja löytötavaratoimistoselitys on vain nerokas keksintö selustan turvaksi.

Syyllinen vai syytön? Charlotte-tytär täytyy joka tapauksessa saada pelastetuksi. Derrick keksii psykologiaan vahvasti nojaavan juonen ja saa kidnapatun vanhemmatkin onneksi yhtymään siihen. Ensin siis vapautetaan Hamel, joka suunnasta virtaavin vuolain anteeksipyynnöin. Ja rahasalkkukin saa suunnitelmassa uuden tehtävän.

Miljoonalunnaat on kolmanneksi viimeinen Derrick. Alkavatko Derrickin ja Harryn välit rakoilla loppusuoralla, pahastikin? Muistamme, miten jo Palkkamurhaajan tyttäressä ylitarkastajalla oli vaikeuksia kestää apulaisensa yllättävää passiivisuutta lopun kahvipöytäkohtauksessa. Tällä kerralla Derrick käyttäytyy epäsosiaalisesti. Parasta raportoida kamarilla käyty huolestusta herättävä sananvaihto kohdasta 42 minuuttia sellaisenaan:

Derrick (siemaistuaan kahvia kukin koristellusta mukista): Yäk! Hyi helkkari.

Klein (asiallisesti): Ei maistu vai? Arvasin sen.

Derrick (purnaamista jatkaen): Kamala mukikin.

Klein: Lämmitin vanhaa.

Derrick (katkerana mouruten): Sinun kahvisi on kaupungin kamalinta.

(Klein elehtii kuin murkkuikäisen vanhempi epätoivon rajalla.)

Jaksossa joukko yksityiskohtia herättää kysymyksiä: kidnapatun Charlotten vanhemmat eivät vaikuta missään vaiheessa äärimmäisen huolestuneilta, mitä kyllä voisi pitää oletettavana. Ikävänä pidän myös joittenkin mahdollisuuksien hyödyntämättömyyttä: alussa kuvataan äärimmäisen kiehtovasti Hamelin kotikutoinen kidnappausoperaatio, mutta sitten liikemies muuttuu roolinsa ammattimaisen virheettömästi hoitavaksi koneeksi. Eikö hän esimerkiksi käy kertaakaan ruokkimassa tyttöä varastossa, vaikka poliisiseurannan uhallakin?

Loppuratkaisussa Hamelin kahdella lapsella on merkittävä rooli, kun liikemies lähettää heidät toimittamaan erästä asiaansa. "Oman maailmani ääreen", kuten hän toteaa äidilleen. Viimeisessä kohtauksessa Hamel lopulta saa kohdata ajattelemattoman rikoksensa seuraukset miltei silmästä silmään. Hän on vihdoin valmis lähtemään Derrickin kanssa.

Derrick-kotisivunpitäjä Tian1806 on rankannut jakson 1990-luvun parhaaksi Derrick-jaksoksi. Ei valinta varmaan hakoteille osunut ole; riippuu sitä mitä katsomisessa painottaa. Jakso alkaa jännittävästi ja vetäväkerrontaisesti, mutta jälkipuolisko ei mielestäni ihan jaksa vetää samalla intensiteetillä, vaikka Hamelin maailman taas kerran keikauttava puhelu liikemies Heimeranilta hyvin tehokas käänne onkin.

• Myös paavi Johannes Paavali II oli Derrick-fani - 13 valokuvaksi tiivistetty historiikki Derrickin urasta ZDF:n kotisivuilla (saksankielinen tekstitys).

274. Erehdyksenä murha

Der Mord, der ein Irrtum war (24:8, 17.10.1997) - Es. to 25.11.2010
Kuvagalleria
Rouva Beck löytää miehensä ammuttuna olohuoneen lattialta. Derrickin saavuttua paikalle rouva pystyy heti nimeämään epäillyn. Voiko tapauksella olla mitään yhteistä nuoren opiskelijan kohtalon kanssa? (Yle.fi.)

Rouva Anneliese Beck (Angela Hobrig, s. 1964) palaa pahaa aavistamatta ostoksilta ja löytää miehensä luoti rinnassa olohuoneen lattialta. Kun Derrick saapuu paikalle ja kysyy "Mitä tapahtui?", rouva Beck ohjaa hänet hetimiten seurustelemaan Waldhausien perhettä, jolla oli kana kynimättä hampaankolossa herra Beckin kanssa.

Friedrich von Thunin (s. 1942) tunnemme Suomessa paremmin vuosien 1998 - 2004 professori Capellarina, mutta tänään hän saa olla taatto Waldhaus. Vaimoa Erikaa esittää Gila von Weitershausen (s. 1944).

Avioliitosta on hedelmänä tytär Katja Woywood, joka on omaksunut kulkupelikseen pyörätuolin sitten viime näkemän. Istunut siinä kuulemma viimeiset viisi vuotta... Hänkö muka on riistänyt hengen rouva Beckin ainoalta mieheltä? Ainakin hän on uhannut niin onnettomuudesta asti, jossa rattijuoppo herra Beck vammautti hänet.

Äveriäässä kodissa seinät on päällystetty tyttärestä otetuilla, lavastetuilla mallikuvilla, ettei varmasti unohtuisi, millaisen elämän Woywood on menettänyt. Tunnelmat talossa ovat varsin traagiset edelleen; ei ihme, vaikka kostolla olisi herkuteltu perhepiirissä kokopäivätoimisesti, kahdessa vuorossa koko herra Beckin rattijuoppotuomion ajan. Katsojan epäilyksiä yritetään kasata myös tyttären ylihuolehtivaisen autonkuljettajan (Veit Stübner, s. 1954) ylle. Taloudenhoitajattarena hääräilee Inge Schulz.

Derrick ja Woywood alkavat seurustella. Tosin ailahtelevaisen pyörätuolipotilaan osalta suhde vaikuttaa joltain lapselliselta viha-rakkaussuhteelta. Ylitarkastaja jopa paljastaa tytölle tärkeän elämänohjeensa: "Tee mahdollisimman vähän virheitä." Ja minuutilla 27 Woywood tunnustaa olevansa herra Beckin murhan takana, tavalla tai toisella... "Ottakaa selvää, miten."

Erehdyksenä murha keskittyy täysin psykologiaan ja samalla viljelee sarjan kliseitä. Derrick esimerkiksi tutusti vierailee keskustelemassa valokuvausstudiossa, jossa Woywood lavastettiin tervejäseniseksi kaksi vuotta aiemmin. Klaustrofobinen poikkeustunnelmakaan invalidiperheessä ei saa erityisen voimakasta ilmaisua.

Odotin jaksolta enemmän. Derrick analysoi nuorta naisseuralaistaan oivaltavasti mutta kovin rutinoituneesti. Kypsymättömän uhmakkaasta pyörätuolipotilaasta on vaikea pitää. Jaksossa ei tapahdu erityisen paljon, ei varsinkaan erityisiä, kunnes...

Viimeisellä neljänneksellä Woywoodin muistoista kaivautuu esiin jotain uutta ja ainutlaatuista: vankilasta vapautunut herra Beck on syyllisyydentuntoineen ottanut yhteyttä uhriinsa. Yhteinen tragedia yhdistää näitä kahta oudolla tavalla, sillä kummallakin on oma pyörätuolinsa sielussaan, ja he löytävät toisensa. Suudelma rikkojan ja rikotun välillä on avain uuteen maailmaan. Muistoissa Woywood kykenee jälleen kävelemään, juoksemaan, lentämään - Love Story à la Woywood ja herra Beck, tosin ehkä vähän enemmän rujosti kuin runollisesti. (Tässä vaiheessa jakso on jo siirtynyt arkirealismista kauas sielun surrealistisiin sfääreihin.)

Ja murha olikin tietämättömyydessä tehty erehdys, jotain jota vammauttajansa uudella tasolla kohdannut Woywood vähiten toivoi.

271. Löytötavara

Fundsache Anja (24:5, 23.5.1997) - Es. pe 12.11.2010

Kuvagalleria

Vuokratalon käytävältä löytyy kuollut mies. Kuoleman tuottanut linkkuveitsi löytyy etsinnöissä pihan roskalaatikosta. Derrickiä askarruttavat kuolemaan johtaneet syyt. (Yle.fi)

Löytötavaran minuutilla 23 löytyy kerrostalon käytävältä linkkuveitsellä telottuna vanha tuttu, Franjo Marincic, joka esittää 50-vuotiasta Alfred Kajunkea. Ennen tuota kohtalokasta iltaa hän ehtii kuitenkin vielä monen viikon ajan örveltää kantapubissaan ja välillä yltyä iloksemme hitlermäiseen mekastukseenkin. Perhe ehtii yhtä monen viikon ajan odottaa häntä sohvalla rivissä istuen ja humalaista selkäsaunaa tai jotain vielä pahempaa vartoen.

Tutkimukset lähtevät liikkeelle tuosta perheestä, johon kuuluvat vaimo Irene Clarin (s. 1955) jäähyväisroolissaan sekä tyttäret Anja (18 vee) ja Milly (12 vee). Anjaa esittää Katja Woywood (s. 1971) ensimmäisessä kahdesta Derrick-roolistaan. Inge Schulzilla on pikkurooli naapuriasunnon iäkkäänä rouvana.

Jakson nimi Löytötavara viittaa tytär-Woywoodiin, jonka Daniel Friedrich (s. 1949) löytää puutarhamajastaan paossa isän intohimoa. Syntyy sarjalle tyypillinen poikkeustilannesuhde: hyväntahtoinen Friedrich majoittaa Woywoodin yöksi kotinsa lämpöön ja ottaa sitten vähitellen tytön siipiensä suojaan, välillä syöttääkin tätä "kuin kissanpentua". Friedrich on jakson derrickläinen poikkeusyksilö, joka perustelee suojelusuhdettaan Derrickille näin: "Olen kirjailija, onnettomat ihmiset kiehtovat minua."

Derrick alkaa luonnollisesti veljeillä Friedrichin kanssa, joka saa laajasti eritellä käsityksiään Marincicin onnettomasta perheestä. Ylitarkastajan läsnä ollessa Friedrich ilmaisee niin voimakasta tunnereaktiota Marincic-vainajaa kohtaan, että 2000-luvun katsoja alkaa pelätä, miten näyttelijä mahtoi kestää parin vuoden takaiset uutiset Amstettenista ja Joseph Fritzlin perhekunnan tapahtumista.

Mielestäni jakson kammottavin hirviö ei kuitenkaan ole Marincic vaan Friedrichin naisystävä, raastinraudan ja kaktuksen mustasukkainen yhdistelmä. Niin humaani mies ja filantrooppi kuin Friedrich ei olisi ansainnut sellaista myrkkistä taakakseen. Hyvä kun lopulta häipyi.

Loppukohtaus käydään Marincicien vuokrakodissa, jossa Derrick ja Harry Klein plaraavat muistikirjojensa sisältöä perheen edessä vähän kuin olisivat uuden näytelmän ensimmäisissä lukuharjoituksissa. Friedrichkin istuu omalla paikallaan sohvalla kuin uusioisä ikään.

Varsinkin myöhempien tuotantokausien Derrickille tavaramerkkisimpiä ovat unenomaiset murhatapaukset Münchenin rahayläluokan keskuudessa, mitä nyt joskus seikkaillaan jännittävissä hämäräklubeissa. Löytötavara on piristävä poikkeus säännöstä työläisrealismissaan, Marincickin sellaisessa kunnossa, että herkempi katsoja voisi pelätä hänen tunkevan kuvaruudun läpi mukiloimaan viattoman teeveen katsojan.

Woywoodin poikkeuksellinen suhde hyväntekijäänsä on jakson kannattava ydin. Toisaalta moinen on jo muodostunut sarjan yhdeksi kliseeksi - tämä on vain yksi sen monista variaatioista. Näin isänpäivän kynnyksellä Löytötavara antaa myös opetuksen, että isän rakkaus voi olla vääränkinlaista. Tämä käy mielessä, kun Marincic lausuu tytär-Woywoodille tämän jälleen kerran kampitettuaan: "Älä pelkää, minähän rakastan sinua."

267. Pieni, punainen luku

Eine kleine rote Zahl (24:1, 3.1.1997) - Es. pe 29.10.2010
Kuvagalleria
Huumeidenvälittäjä ammutaan kapakassa juuri ennen ratsiaa. Pääepäilty on poliisin vanha tuttu. Juttu mutkistuu, kun pääepäilty pystyy esittämään alibin. (Yle.fi.)

Afrikkalaisia sukujuuria omaava Pierre Sanoussi-Bliss (s. 1962) on huumekauppias. Kun hänen reviirilleen tunkeutuu uusi yrittäjä, Sanoussi-Bliss luonnollisesti ampuu yrittäjän heti jakson viidennellä minuutilla.

Pakoon juostessaan Sanoussi-Bliss pysäyttää auton, jota ajaa rattijuoppo Ulrich Matthes (s. 1959) viimeisessä Derrick-roolissaan. Bonuksena Matthes on vieläpä derrickläinen poikkeusyksilö, joka siteeraa pakenijalle romantiikan ajan lyyrikoita heidän pakoon sählätessään.

Sitten he alkavat kaveerata Matthesin kotona, jotta Sanoussi-Bliss saa alibin, kun Derrick Harryineen tulee vierailulle. Kuulustellessaan Matthesia kamarilla Derrick ottaa strategiakseen lievän naureskelevaisuuden. "Minä luulen, että olette jollain tavalla sekaisin", hän lausuu pöytäkirjan allekirjoittamisen jälkeen huoneesta poistuvalle Matthesille, tahdikas ja huomaavainen gentlemanni kun aina on.

Isosilmäinen Catherine H. Flemming (s. 1967) tekee ainoan Derrick-roolinsa Sanoussi-Blissin vaimokkeena. Matthes jää Catherine H:lle ja Pierrelle nukkumaan humalansa pois ja jatkaa seuraavana päivänä tutustumista uuteen, ainoaan ystäväänsä.

Matthesin vaikean isäsuhteen käsittely huipentuu kyseisen isän, menestyneen talouskihon, kohtaamiseen tämän toimistossa. Psykologisesti oivaltavassa kohtauksessa vähän myöhemmin Derrick soittaa ja Matthes luulee puhelimen toisessa päässä ensin olevan isänsä. "En ole isänne. Täällä on Derrick."

Derrickin tehtäväksi tulee murtaa Matthesin lojaalisuus uusioystäväänsä kohtaan; Harry Kleinin seurassa hän tunnustaa yksityisesti olevansa jopa epätoivoinen tehtävän suhteen. Jaksoon tuo ylimääräisiä kierroksia isän kiinnostuminen odottamattomasta lisäansiomahdollisuudesta.

Inge Schulz (s. 1927) tekee pikkuroolin äveriään mutta perikadon partaalla olevan isän sihteerinä. Loppukausien kestokasvo Franjo Marincic puolestaan heittää keikkaa tarjoilijana ravintolassa, jonka läheisyydestä jakso alkaa.

Kielteiset ennakoluuloni Pienestä, punaisesta luvusta osoittautuivat aiheettomiksi. Jakso on varsin viihdyttävä, siinä on onnistuneita henkilöhahmoja onnistuneissa keskinäisissä suhteissa, eikä pidä unohtaa paria pikanttia ja kekseliästä yksityiskohtaa, kuten mainittua joutumista rattijuopon autoon pakomatkalla. Puhumattakaan Flemmingin ilahduttavan isoista silmistä.

Parannuksen tehnyt Sanoussi-Bliss uusien työtovereittensa seurassa.

PS. Sanoussi-Bliss ei joutunutkaan kaikista jaksossa todistetuista rikkeistään huolimatta linnaan vaan päinvastoin vaihtoi lain toiselle puolelle ja aloitti vielä samana vuonna 127-jaksoisen urakkansa Kettu-sarjan murharyhmässä Axel Richterinä. Murharyhmäläinen Axel Richterin ominaisuudessa hän vielä tekee cameo-roolin päätösjaksossa Jäähyväislahja, jossa koko Ketun porukka istuu ihan tokarivissä pyhäkoulupuvuissaan kuuntelemassa Derrickin jäähyväispuhetta.