Alku-Derrick saapuu keskiyön bussilla

Heinäkuun 30. päivänä vuonna 1973 aloitettiin Derrick-sarjan ensimmäisen jakson kuvaukset, mutta kyseessä ei suinkaan ollut seuraavan vuoden lokakuussa ensijaksona esitetty Metsätie vaan jokin aivan muu jakso...

Kolme ensimmäistä tuotantokautta, siis vuosina 1974 - 76 ensiesitetyt 29 jaksoa, kuvattiin melkoisen erilaisessa järjestyksessä kuin mikä esitysjärjestys lopulta oli. Jaksot lähetettiin alkuperäisestä niin poikkeavassa järjestyksessä, että ensimmäisten esityskausien suhteen on hieman hassua puhua "tuotanto"kausista:

Ensimmäinen järjestysluku kertoo sijoittumisen esitysjärjestyksessä, jälkimmäinen kuvausjärjestyksessä. (Esimerkiksi ensimmäisenä esitetty Metsätie siis kuvattiin järjestyksessä neljäntenä jaksona; seitsemäntenä kuvattu Synkkä sunnuntai puolestaan esitettiin vasta kolmannessa tuotantokaudessa 22:ntena.)

Tuotantokausi 1 (1974):

•  1. / 4. Metsätie
•  2. / 8. Johanna
•  3. / 2. Vuosijuhla

Tuotantokausi 2 (1975):

•  4. / 1. Keskiyön bussi
•  5. / 12. Kuolema kiskoilla
•  6. / 10. Kunnian hinta
•  7. / 6. Madeira
•  8. / 14. Väkivallan merkit
•  9. / 5. Ei nimi miestä pahenna?
• 10. / 9. Kiirastuli
• 11. / 3. Panttilainaamo
• 12. / 16. Tavaralähetys
• 13. / 17. Uusi ystävä
• 14. / 13. Murhan jälkeen
• 15. / 20. Viekkaat vorot

Tuotantokausi 3 (1976):

• 16. / 18. Kolibrien kuolema
• 17. / 22. Trumpetistin kuolema
• 18. / 11. Pelko
• 19. / 23. Kuolleet linnut eivät laula
• 20. / 24. Autovarkauksien arvoitus
• 21. / 15. Kalkutta
• 22. / 7. Synkkä sunnuntai
• 23. / 25. Omin päin
• 24. / 19. Uskomaton tyyppi
• 25. / 26. Mies yli laidan
• 26. / 27. Huippujuttu
• 27. / 28. Hasardia
• 28. / 29. Vaikeneva todistaja
• 29. / 21. Italialainen yhteys

Neljännen tuotantokauden alusta lähtien kuvaus- ja esitysjärjestys poikkeavat toisistaan vain vähäisessä määrin.

Eläimellisen raakalaismainen alku-Derrick. (Kuva: ZDF.)

Syitä näin radikaalille järjestysmyllerykselle on useampia.


Ensinnäkin käsikirjoittaja Herbert Reineckerin aloittaessa uuden poliisihahmon varaan rakentuvan krimi-sarjan hän ei vielä ollut luonnostellut Derrickin hahmoa kovinkaan pitkälle. Meidän kaikkien tuntema herrasmies-Derrick oli alkujaksoissa vielä pahasti hakusessa. Itse asiassa ensimmäisenä filmatussa tarinassa ylitarkastajamme näyttäytyy varsin väkivaltaisena kaverina - oikeana paukkunyrkki-Stepinä, jonka rinnalla itse Likainen Harrykin kalpenisi. Esitysjärjestystä oli siis tarpeen sekoittaa, jotta katsojat eivät liian selvästi näkisi raakile-Derrickin kypsymistä kokonaisemmaksi persoonakseen.


Toiseksi sarjan konsepti koki heti ensimetreillä muutoksen, jonka selkeyttämiseksi tarvittiin jälleen esityspakan järjestelyä. Reineckerin tarkoituksena oli alkuaan keskittyä sarjassa rikoksentekijän psykologiaan ja siihen logiikkaan, jolla tämä päätyy tekoonsa. Tuohon konseptiin kuului elimellisenä osana rikollisen paljastaminen katsojalle heti jakson alussa. Pian kuitenkin palattin turvallisempaan perinteiseen formaattiin, jossa katsoja joutuu jännittämään loppukohtaukseen asti rikollisen henkilöllisyyttä.


Lähteet:

• Die Krimihomepage: Derrick.
• "Wege ins Verbrechen", artikkeli Der Spiegelissä 11.6.1973.

Mieleni minun tekevi tutustua tarkemmin vasta kuoriutuneeseen Derrickiin. Ensimmäisenä kuvattu Keskiyön bussi ei kuitenkaan ole katsottavissa esimerkiksi YouTubesta kahta lyhyttä katkelmaa lukuun ottamatta, mutta kyllä kertyneistä aineksista vähintään ennakkoesittely syntyy:

Ennakko: 4. Keskiyön bussi

Mitternachtsbus (2:1, 12.1.1975) - Es. pe 14.9.2007 klo 15.50

Kuvagalleria

Yöbussissa istuu apeana tarjoilijatar, joka oli kuullut lääkäriltään odottavansa lasta. Lapsen isä ei naimisiin halua, mutta tarinan julma jälkinäytös yllättää kaikki.  (Yle.fi.)

Christiane Schröder punaisine puseroineen. (Kuva: ZDF.)

Keskiyön bussi tuo Münchenistä illan tarinan kannalta arvokamaa: Christiane Schröderin (1942 - 1980), joka toimii tarjoilijattarena Werner Kreindlin (1927 - 1992) omistamassa majatalossa keskellä baijerilaista maalaisidylliä.

Christiane on saanut kaupunkikäynnillään kuulla lääkäriltä odottavansa lasta, mistä hän on hiukan suruissaan. Lapsen isä on nimittäin Hartmut Becker (s. 1938), majatalonisäntä Kreindlin poika, joka ei varmasti suostu avioon Christianen kanssa.

Rakastavaiset kohtaavat öisen lammen rannalla, jossa käy ilmeisen selväksi, että isä ei halua syntyvää lasta. Christiane torjuu ajatuksen abortista, ja sananvaihdon lopputuloksena Hartmut hukuttaa tarjoilijattaren lampeen. (Christiane Schröder muuten itse menetti henkensä seitsemän vuotta myöhemmin heittäytymällä San Franciscon Golden Gate Bridgeltä ja hukkumalla.)

Derrick tutustuu surmatyön jälkiin, joitten raakuus tyrmistyttää hänet. Ylitarkastaja alkaa hetikohta epäillä Hartmutia, mutta ennen pidätystä täytyy toki kerätä todistusaineistoa...

Tapaukseen liittyy myös jälkeenjäänyt nuorukainen, Notre Damen kellonsoittaja, joka kiemurtelee ujon ihastuneesti Christianen ympärillä. Tätä poikarukkaa esittää itse Lambert Hamel - 1990-luvun derrickien vakaa ja mahtava yritysjohtaja ja perheenpää. Hänen kömpelön varsamaista jolkotustaan jaksossa on mahdollista todistaa tältä YouTube-videolta, italiaksi dubattuna varmuuden vuoksi.

Lambert-rukka on saanut ristikseen juopottelevan isukin, mutta eivät hänen vastuksensa siihen lopu: majatalonisäntä Kreindl yrittää sälyttää vastuun tarjoilijattarensa kuolemasta hänen harteilleen!

Nuoret ja onnelliset: Derrick ja Harry Klein. (Kuva: ZDF.)

Tutkimusten edetessä ajaudutaan lopulta majatalon biljardihuoneeseen, missä Derrick näkyy painostavan Hartmutia melkoisen röyhkeästi. Tämä YouTube-video näyttää, miten ylitarkastaja kerää vähin erin raivoa sisäänsä ja lopulta hyökkää murhaajan kauluksiin ja mopottaa tätä monin tavoin, kunnes kaiken huipennukseksi kastaa tämän pään tasan tarkkaan samaan lampeen, jossa Christiane joutui kohtaamaan matkansa pään.

Kuka olisi uskonut, että jo pian tästä huligaanista sukeutuu kaikkien arvostama pidättyväisyyden ruumiillistuma, herrasmies kiireestä kantapäähän?

Luulen, että ylitarkastajan pöyristyttävä käytös jakson lopussa on selitettävissä psykologisesti varsin tyydyttävällä tavalla. Nimittäin varmasti Derrick tunsi epävarmuutta jouduttuaan ihan uuteen rooliin ihan uudessa sarjassa. Tämä sielua jäytävä neuvottomuus sitten purkautui hallitsemattomasti aggressiona viatonta näyttelijäkollegaa kohtaan. Toisaalta voisi kuvitella myös, että tuossa vaiheessa sarjan kuvauksia ylitarkastajaa rassasi tieto tulevasta; ehkä hän tunsi jopa vihaa tuottaja Ringelmannia kohtaan, joka oli saanut narratuksi hänet allekirjoittamaan näyttelijäsopimuksen. Ei hitsi! - vielä 24 vuotta ja 280 jaksoa tätä yhtä ja samaa. Becker osui epäonnekseen väärään aikaan väärään paikkaan ja joutui tuottajaa kohtaan tunnetun raivon sijaiskärsijäksi.

Keskiyön bussin heinäkuun lopussa 1973 alkaneet kuvaukset saatiin valmiiksi jo elokuussa. Musiikkiraidan kannalta on kiintoisaa, että Les Humphriesin esittämä Derrickin tunnusmusiikki kuullaan jakson aikana myös vaihtoehtoisena versiona.

• Keskiyön bussi on tätä nykyä katsottavissa kokonaisena myös YouTubessa (ei tekstityksiä, lataaja Lockenbenny 28.7.2012). Jaksossa kuultava vaihtoehtoien versio tunnusmusiikista löytyy kohdasta 11.05 alkaen (ja uudelleen kohdasta 56.45); ero tuntemaamme versioon on melkoinen.

87. Alivuokralainen

Der Untermieter (8:9, 9.10.1981) - Es. pe 24.10.2008 klo 15.50

Kuvagalleria
Walter Buschmann on kärsinyt kymmenen vuoden tuomion ja pääsee vapauteen. Derrick muistaa tapauksen hyvin, mutta pettyy, kun uskoo miehen jättäneen rikolliset puuhansa. (Yle.fi.)

Tutustuin karmivan karskiin Peter Kuiperiin (1929 - 2007) tämänpäiväisen Derrick-jakson myötä runsaat kaksi vuotta sitten ja ihastuin häneen heti ikihyviksi. Rooli on hänelle sarjassa kolmas kaikkiaan seitsemästä.
 
Kuiper saa esittää Alivuokralaisessa olemukseensa hyvin istuvasti jälleen jonkin sortin psykopaattia, taposta tuomittua Walter Buschmannia, joka vapautuu vankilasta kymmenen vuoden lusimisen jälkeen.
 
Tulevaisuus on nyt auki herra Kuiperille. Miten hän käyttää nuoren vapautensa?

Tietenkin suuntamalla vanhan sussunsa ja tämän kanssa tekemänsä muksun huomiin. Kersahan ei ole milloinkaan edes nähnyt isäänsä! Ei haittaa, vaikka sussu on aikanaan katkaissut täysin välinsä Kuiperiin.

Perillä vanhan sussun luona ei odotakaan se ennestään tuttu nainen vaan aviosäätyyn astunut arvoisa rouva Ulrich Kaul, jota esittää juuri kampaajalta tullut Lisa Kreuzer ja jonka ilme kertoo paljon. Kahvittelun lomassa isä tietenkin haluaa nähdä poikansa.

- Martin on vähän arka.
- Karsi se hänestä.

Entä aviomies? Työstä rakkaan vaimonsa ja poikansa luo palaava herra Ulrich Kaul, Horst Sachtleben (s. 1930, 4./9), on yhtä avuton, joten Kuiper asettuu vaivatta alivuokralaiseksi perheen ylimääräiseen huoneeseen. Ongelmaa ei tuota, vaikka hän joutuu jakamaan sen opiskelija Hans-Jürgen Schatzin (s. 1958), alkuperäisen alivuokralaisen, kanssa.

Kumman vaimo Lisa Kreuzer saa olla? (Kuva: ZDF.)

Pidäkkeettä ja estoitta, vahvan ruumiillisesti, herra Kuiper on ottanut suvereenin paikkansa pikkuvirkamieskodin päänä.

Korvaukseksi alivuokralaisuudesta Kuiper lupaa olla kertomatta pikku-Martinille totuutta isyydestä. Ainakin kunnes herra Kaul luopuu ottamistaan oikeuksista vaimon ja pojan suhteen.

Millaiseksi draama kehittyy Kaulien perheen seinien sisällä? Tätä psykologiaa katsoja saa jännittää. Jännitykseen tuovat lisää kierroksia Derrickin omat tutkimukset ja yritykset vaikuttaa herra Kuiperin järjestelyihin.

Kuiperin tapaus on Derrickille ennestään tuttu kymmenen vuoden takaa, mutta uusimpiin käänteisiin hänet tutustuttaa eläkkeellä oleva poliisimies Fritz Straßner (1919 - 1993), joka on ehdonalaisvalvojana saanut Kuiperin mentoroitavakseen vapautumisen jälkeiseen elämään. Eläkeläispoliisi pelkää, että konttoristiaviomies ei hengissä selviä taistelussa Kreuzerin puolisoudesta.

Alivuokralaisen alkuminuutit tavoittelevat suorastaan dokumentaristista realismia, kun miltei opetuselokuvamaisesti näytetään, miten vapautuva vanki jättää rangaistukslaitoksen tuomionsa kärsittyään. Jaksossa myös päästetään katsojan silmä intiimillä tavalla kärpäseksi kattoon, kun Derrick vierailee Harry Kleinin poikamiesboksissa pihvi-illallisella. Sisänäkymät ovat lievästi sanoen vaatimattomammat kuin Derrickin lokaalissa.

Tämä on siitä kiva jakso, että selvitään kokonaan ilman veritöitä, vaikka läheltä pitääkin grillausretkellä Isarin rannalla. Ja lopputulemana herra Kuiper joutuu apeana jättämään valtaamansa asunnon Derrickin valvoessa poislähtöä.