117. Isku pimeästä

Aina silloin tällöin käsikirjoittaja Herbert Reinecker tarjoaa meille iltapalaksi derrickin, jonka lumovoima piilee siinä, että jaksossa on poikkeuksellisen kiehtova arvoitus. Tuohon arvoitukseen katsoja haluaa ehdottomasti saada ratkaisun eikä varmasti hae kesken lähetyksen korvaavaa viihdykettä esimerkiksi toiselta kanavalta.

Derrickin loppusuoralla esitetyssä jaksossa 236. Saanko esitellä murhaajani (1994) oli tällainen katsojen pihteihinsä ottava arvoitus:

Kertomus alkaa kamarimusiikki-illasta, jossa kameran silmään sattuu osumaan liikemies Stephan Orlac (s. 1931). Orlacissa on pulttiboismaista charmia ja sulavuutta, kun hän polleana tekee itseään tykö Derrickille ja kutsuu tämän luokseen kuulemaan tarinoita ihmeellisestä elämästään. Ylitarkastaja ottaa kutsun mielihyvin vastaan. Seuraavana iltana Orlac sitten esittelee Derrickille suojattinsakin, nuoren ja epävarman liikemieskokelaan, ja kertoo kömpelön tarinansa siitä, miten pelasti tämän aikoinaan itsetuhon kuilusta. Sitten hän pamauttaa vieraalleen profetiansa, että tämä kiittämätön lurjake on murhaava hänet.

Katsoja on koukutettu, varsinkin kun Orlac totta tosiaan saa pian surmansa tuliaseen luodeista. Loppuratkaisu saattaa sitten olla katsojalle hienoinen pettymys, sillä tarkemmin ajatellenhan jutun jujun olisi pitänyt olla mitä ilmeisin alusta asti. Siitä huolimatta katsojan ei tarvitse tuntea itseään petetyksi.

Tänään on vuorossa Isku pimeästä, jossa katsoja sidotaan varsin toisenlaiseen arvoitukseen. Tosin arvoitus ei ole yhtä kirkas, ja sen kutoutumistakin joudutaan odottamaan puolisen tuntia. Osa arvoituksen lumovoimasta saattaa myös laueta turhan nopeaan tahtiin, kun salaisuuksien kantaja uskoutuu Derrickille huomaamatta, että katsojatkin ovat kuulolla.

Ylimääräisenä piristysruiskeena Derrick lähettää jaksossa Harry Kleinin, ikuisen vanhapoika-apulaisensa, mukana terveisiä tämän pikku vaimolle!

Angriff aus dem Dunkel (11:9, 10.8.1984) - Es. to 12.3.2009 klo 12.45

Kuvagalleria

Ute Reinerin ystävätär Conny loukkaantuu pahoin auton töytäistyä häntä ja kuolee matkalla sairaalaan. Teko oli tahallinen ja Ute kertoo Derrickille murhaajan tavoitelleen hänen henkeään. (Yle.fi.)

Ystävykset, pahonninen Babett ja hyväonninen Birgit.

Birgit Doll (s. 1958) paiskii päivät pitkät töitä kirjakaupassa. Yhtenä iltana Birgitin hyvä ystävätär Babett Arens (s. 1957) saapuu piristämään hänen elämäänsä.

Puhelinhäirikkö on vaivannut Birgitiä, ja eiköhän tämä taas satu pirauttamaan, kun pitäisi saattaa Babett autolleen. Tällä kertaa häirikkö esittäytyy Birgitin kirjakauppa-asiakkaaksi, joka olisi halukas tapaamaan lempimyyjänsä nyt heti. Odottaa jo valmiiksi innokkaana talon ulko-ovella.

Ei siellä ketään olekaan… Niinpä Babett lähtee käveleskelemään kohti parkkeerattua autoaan, kunnes…

Varoitus katsojalle! Seuraava näky on niin järkyttävä, että se saa paikalle sattumalta osuneen naapurinkin tarttumaan pulloon ja juomaan itsensä sikahumalaan.

Ai-jai...

... ja tillin-tallin.

… kunnes tyhjyydestä syöksyvä auto tinttaa nuoren naisen katuun. Babett kuolee myöhemmin sairaalassa.

Derrickille Birgit kertoo uskovansa, että auto oli tarkoitettu hänen itsensä eikä suinkaan look-a-like-ystävättären surmaksi. Kuin vahvistukseksi uumoiluille iltainen häirikkö soittaa jälleen ja vaikuttaa ilmeisen hämmästyneeltä, kun myyjätär itse on riittävän ehjässä kunnossa suoriutuakseen puhelimeen.

Niinpä murhayritys uusitaan hetikohta, tällä kertaa Derrickin tarkan silmän seuratessa kovana. Kuka tahtoo pahaa harmittomalle libristille?

Varmuuden vuoksi Harry Klein yöpyy Birgitin luona. Esileikiksi viritellään keskusteluntynkääkin: mikä ihme saa nuoren ja suht kivannäköisen naisen harrastamaan kuivaa ja pölyttynyttä historiaa? Illan lopuksi Harry Klein käy nukkumaan täysissä pukimissa olohuoneen sohvalle, sillä aikaa kun Birgit saa työstää illan traumaattista kokemusta ihan yksinään painajaisissaan omassa sängyssään.

Seuraavana päivänä työpaikalla Birgit bongaa hänelle soittaneen kirjakauppa-asiakkaan. Tuo baskeripää (Konrad Georg) se oli!

Sussun kaa kamarimusakeikalla tai jossain (jaksossa Vaarallista peliä).

Mutta sitten tapahtuu yllätyskäänne, jollaisia sattuu Derrickin 281-osaiseen historiaan arviolta alle tusinan verran: Margot Medicus (s. 1940) – Derrickin kierroksessa oleva sussu – soittaa. Medicus on Derrickin sussuna ennestään tuttu samalta tuotantokaudelta, jaksosta 115 Vaarallista peliä, vaikka pian heille tulee bänksit.

Kuten hyvin tiedämme, Derrick tarvitsee sussujaan vain yhteen tarkoitukseen: tarjoamaan uhan alla eläville asiakkaille turvallisen piilopaikan. Murhayrityksen kohteeksi joutunut Birgit hankaa tällä kerralla suojapaikkaa vastaan mutta suostuu lopulta, kun kerran Derrick lupaa vaalia hänen asuntoaan kuin omaansa – aloittaa katselemalla nuoren naisen valokuva-albumeja ja jatkaa lukemalla kaikki tämän rakkaus- ja muut kirjeet. Katsojallekin tarjotaan maistiaisia kameran ikuistamasta Birgitistä varttumisen eri vaiheissa.

Vähän ennen jakson puoltaväliä Birgit saa pikasähkeen keskussairaalassa kuolemansairaana makaavalta Erland Erlandsenilta, joka tahtoisi tavata nuoren naisen vielä ennen lähtöään. Kuka tämä Erlandsen mahtaa olla? Birgit ei tunne ketään sen nimistä. Siis vierailulle valkotakkien valtakuntaan!

Sairasvuoteessa Birgitiä odottaa vähän Tarmo Mannin näköinen setäihminen, joka koskettaa nuoren naisen kättä lämpimästi mutta pysyy vaiti. Myöhemmin sairas uskoutuu Derrickille hiukan enemmän suhteestaan libristiin, kunhan ylitarkastaja ensin on luvannut vaieta kuin muuri.

Ei kai kuolema vain ole korjannut rakasta veljeä? (Kuva: ZDF.)

On vuoro tutustua Erlandsenin sukuun: elämässä heikohkosti pärjänneeseen veljeen, tämän huiskeaan poikaan ja tuimaan vaimoon, jota Eva Kotthaus esittää oikein raastavan työväenluokkaisesti. Veljessä on jotain hämärää - hän tuntuu jostain syystä jännäävän ihan viulunkielen-pingottuneena, ettei rikas vuodepotilas vain vielä ole päässyt kiepsauttamaan viimeistä ilmaveiviään.

Mikä on yhteys Birgitin kahden murhayrityksen ja ihmeellisen Erlandsenin suvun välillä? Vyyhti alkaa purkautua, kun taloudenhoitajatar tunnistaa kirjakaupassa haahuilleen baskeripään virkaheitoksi notaariksi vuosien takaa.

Isku pimeästä on kerronnaltaan ja ilmeeltään sangen totunnainen Derrick-jakso. Sitä kuitenkin piristää melkoisesti voimakas arvoituksen tuntu, joka syntyy, kun katsoja vedetään mukaan ihmettelemään jonkun intoa listiä viaton libristi ja kuolemaa tekevän herra Erlandsenin toisenlaista intoa saada samainen nainen sairasvuoteensa äärelle. Tämä mysteerioefekti nostaa jakson tusinajaksojen yläpuolelle.

Tosin uudella katsomalla puhtaasti juonellinen koukku ei enää välttämättä saa katsojaa pauloihinsa.

• Seuraava jaksoesittely näkee päivänvalon torstaina 17.11. keski-iltaan mennessä. Siinä meillä on kunnia tutustua erääseen kansainvälisen uran tehneeseen elokuvatähteen ainoassa Derrick-roolissaan.

56. Kolkko talo

Minulla on varastossa muutama varhaisempi Derrick-jakso, joita aion kommentoida tänään alkavassa retrosarjassani. Pääsiäisen aikaan on tiedossa kaksi ensimmäistä tekstiä, ja sarja saa jatkoa viimeistään adventin tullen.
 
Varhaisin säilötty derrickini on kuudennelta tuotantokaudelta, synkeitä salaisuuksia kätkevän täysihoitolan mysteeriä aukova Kolkko talo vuodelta 1979:

Ein unheimliches Haus (6:4, 30.3.1979) - Es. to 10.4.2008 klo 15.50
Kuvagalleria
Perhelääkärillä on syytä epäillä, että hänen iäkäs potilaansa ei kuollutkaan luonnollisella tavalla. Paikalle saapuva Derrick on lääkärin kanssa samaa mieltä. (Yle.fi.)

Derrickin uusintakierros päättyi TV2:ssa tammikuussa, joten on hyvä kääntää katsetta sarjan varhaisiin vaiheisiin.

Olen ollut huomaavinani, että jotkin sarjaan alkuaan kuuluneet tyylitekijät kuluivat pois tuotantokausien karttuessa. Tällainen tekijä on esimerkiksi kuvauksen arkisuus, jota joku voisi luonnehtia viehättäväksi tai ainakin pikantiksi. Tätä minun ainakin kaipaamaani arkisuutta edustaa tämän päivän Kolkko talo, ja vielä paremmin eräs toinen varhainen jakso, jota kommentoin parin päivän kuluttua.

Kolkko talo on poikkeuksellinen jakso siinäkin mielessä, että se flirttaa agathachristieläisen klassisen dekkarin  kanssa. Tarina voisi olla Dame Agathan aivoituksen tulosta - jakson kolkko talo on tavallaan väärän vänkyrä talo. Juonikuvioon kuuluu todellisen mysteerin tuntu, ja miljöökin on anakronistisen goottilainen. Tähän ympäristöön Derrick Harryineen saapuu ratkomaan arvoitusta modernin Isä Brownin lailla.

Sairaanhoitajatar, perhelääkäri ja dekkareista innoitusta ammentava
täysihoitolavieras. (Hieno kuvakompositio!) (Kuva: ZDF.)

Jakson alkukuvassa Alf Marholmin (1918 - 2006) esittämä perhelääkäri kurvaa suuren, eteläsaksalaisittain koristellun arvotalon pihaan. Hänen käyttämänsä saksalaisauto, suuri punainen bensasyöppö, kohottaa heti ajatukset 1970-luvulle ja nostalgisiin sfääreihin.

Talossa pitää täysihoitolaa rikas rouva Ambach, joka nyt on kuollut. Eva Kotthausin (s. 1932, 2./8) esittämä taloudenhoitajatar on kutsunut tohtori Marholmin katsastamaan ruumiin. Ja tohtori Marholm haistaa... karvasmantelin! Sinihapon pahaenteinen aromi.

Kuka on myrkyttänyt rouva Ambachin?

Epäillyt marssitetaan Derrickin eteen kuin klassisessa murhamysteerissä ikään: palvelusväki, täysihoitolan vieraat, muualta tulevat sukulaiset. Hoitolan varsinaiset asukkaat ovat kultakausidekkarityyliin enemmän tai vähemmän originelleja karikatyyreja, kaikki vanhempaa herrasväkeä.

Taloudenhoitajatar Eva Kotthaus melodramaattisena.
(Kuva: ZDF.)

Kolkko talo on täynnään perinteisen salapoliisitarinan kuvastoa ja motiiveja. "Dekkarimelodraaman" ominaispiirteet hallitsevat kerrontaa: Luodaan salavihkaisia katseita ovenraosta tai korkean nojatuolin takaa. Salakuunnellaan oven toisella puolella. Pyörtyillään suurieleisesti ja yllätetään taloudenhoitajatar huoneestaan itkemästä. Väijytään pimeässä kirjastossa yöllistä hiipijää. Paljastetaan salarakastavaiset.

Merkille pantavaa on myös, miten antaumuksellisesti Derrick heittäytyy nojatuolidetektiivin rooliinsa. Hän kokoaa epäillyt lappusiksi kirjoituspöydälleen kuin paperinuket, joihin tekee merkintöjään. Samoin hänellä on klassiseen dekkariin elimellisesti kuuluva pohjapiirustus täysihoitolan alueesta pöydällään.

Murhapaikkaan tutustumisen jälkeen Harry Klein jää Derrickin tohtoriwatsonina viettämään iltaa täysihoitolaan. Hän saa siis suoritettavakseen alempiarvoisen kenttätyön, kun Derrick vetäytyy poliisiasemalle toimistonsa ylhäiseen yksinäisyyteen. Harry Klein pitää Derrickin ajan tasalla puhelimitse; Holmesin ja Watsonin aikoihin sama tapahtui vähän verkkaisemmassa tahdissa postin välityksellä. Ja lopulta Derrick tietenkin ratkaisee mysteerin nojatuolissaan istuen Harry Kleinin kenttäraporttien pohjalta päättelemällä.

Sherlock Holmesilla oli piippunsa, ja Derrick tupakoi, kuten trendikästä oli vielä 1970-luvun lopussa. Milloin ylitarkastaja muuten lopetti sauhuttelunsa?

Tyylilajiin sopivasti myös täysihoitolavieraat ovat pikkasen hassahtaneesti viehtyneet salapoliisiromaaneihin. Varsinkin Wolfgang Büttnerin (1912 - 1990) esittämä eläkkeelle vetäytynyt oikeudenpalvelija saa niistä runsain mitoin inspiraatiota omille nojatuoliaivoituksilleen. Hän muun muassa päättelee, että murhaaja pani sinihappoa rouva Ambachin teekuppiin jossain vaiheessa kello 15.10:n ja 15.13:n välissä. Büttner erittelee myös mahdollisia murhamotiiveja ylitarkastajalle asiantuntevin äänenpainoin. Omassa luokituksessaan hän jakaa ihmiset synnynnäisiin rikoksentekijöihin ja synnynnäisiin uhreihin, mikä karsii osan epäillyistä.

Jakson nuorempi näyttelijäkunta edustaa 1980-luvun taitteen vakiovieraita sarjassa. Vuoristosairaalan myöhempi sydäntenmurskaaja Sascha Hehn (s. 1954) esittää ensimmäisessä Derrick-roolissaan taloudenhoitajatar Kotthausin uskollista poikaa. Vuoristosairaala onkin jaksossa hyvin edustettuna, sillä alkukohtausten jälkeen tarinasta kaikonneella tohtori Marholmillahan oli rooli samassa sarjassa sairaalanjohtajana.

Lisa Kreuzer ylitarkastajan
kovisteltavana. (Kuva: ZDF.)

Lisa Kreuzerille (s. 1945) sairaanhoitajatar Annie Feindlin osa on kolmas kymmenestä osasta sarjassa. Kreuzer on ehdottomia Derrick-lempinäyttelijöitäni; häntähän olemme saaneet ihailla viime aikoina Yle Teemalla pariinkin kertaa uusitussa Wim Wendersin loistavassa Amerikkalaisessa ystävässä (1977). Ute Willingillä (s. 1958, 2./9) on rooli Anita Ambachina, rikkaan isoäidin huikentelevaisena perijättärenä, hemmoteltuna nahkahousupimuna.

Kolkon talon vahvuus ja viehätys ei ole psykologiassa vaan yksityiskohdissa ja niitten rikkaudessa. Derrick esimerkiksi panee herculepoirot-tyyliin sairaanhoitajatar-Lizan pikkutarkasti näyttämään, miten tämä valmisti emäntänsä kohtaloksi muodostuneen kamomillateen ja kantoi sen yläkertaan. Tällä tavalla saadaan aikaan monta herkullista minuuttia tarinaan - maittavaa arkiruokaa parhaimmillaan.

Kohdassa 41 minuuttia watson-Klein yllättää salaseuran pitämästä kokoustaan iltaöisessä keittiössä. Kuvion hämähäkinseitti paljastuu hiljalleen ja paljastaa, että kaikki epäillyt ovat siinä tavalla tai toisella osallisina.

Lopusta löytyy sentään toimintajakso, kun murhaaja tajuaa joutuneensa satimeen ja heittäytyy epätoivoiseksi pyssynsä kanssa. Samanlainen syyllisen panikointihan on ominainen monille Christien loppuratkaisuille. Murhaaja ryntää ullakolle ja uhkaa pyssyllään Derrickiäkin. Ylitarkastaja toteaa tyynesti: "Myrkyttäjät ovat pelkureita. Ette te ammu."

Siitä kun näin Kolkon talon ensimmäisen kerran on kolmisen vuotta. Uudella näkemällä tajusin sekoittaneeni sen toiseen Derrick-tarinaan, joka on valmistunut samoihin aikoihin. Tuo toinen tarina on 42. Iltarauha sarjan edelliseltä tuotantokaudelta, kuten Derricks großer Freund kommenttialueella osasi heti osoittaa.

Jaksojen ympäristössä ja henkilöissä on paljon samaa, mutta Iltarauhassa harhautuskuvio on vielä monin verroin agathamaisempi. Harmillisesti jakso vain ei päätynyt vhs-nauhalleni tai kovalevylleni.

• Iltarauha (Abendfrieden, 1978) on lisätty huhtikuussa 2012 kokonaisuudessaan YouTubeen. Tätä tietä, olkaa hyvät. [Lisäys 6.6.2012.]

251. Veljesi, murhaaja

Dein Bruder, der Mörder (22:9, 8.9.1995) - Esitetty pe 3.9.2010
Kuvagalleria
Epämääräistä elämää viettäneen tyttären ruumis on ilmestynyt yön aikana vanhempien kotiovelle. Johtolangat viittaavat psykopaattiin, mutta myös uhrin miesystävät joutuvat Derrickin tarkasteluun. (Yle.fi.)

Jälleen Holger Handtke (s. 1968) on joutunut vaikeuksiin. Aloituskohtauksessa hän viruttaa epätoivoisena kasvojaan kylpyhuoneessaan. Ja sitten soittamaan äiti Eva Kotthaus (s. 1932) apuun.

Jaksossa Rakkaus on kummallista (Die seltsame Sache Liebe, 1993) Handtke surmasi järkytyksissään tyttöystävänsä paiskaamalla tämän rappusista alas. Tällä kerralla Handtke on tullut vahingossa tappaneeksi kuristamalla prostituoidun, jonka hän on jostain syystä kutsunut vieraakseen. Siellä hän makaa makuuhuoneessa vuoteella pelkät pikkuhousut ja rintsikat yllään, kun äiti menee tarkistamaan.

Pitkin jaksoa katsoja tuntee tahatonta vahingoniloa nuorta ja lapsenkasvoista Handtkea kohtaan. Sama punastunut epävarmuus kuin aina. Miten hänelle aina voi käydä näin?

Äiti soittaa Handtken isonveljen viemään ruumiin pois. Isoveli kuskaa sen vainajan vanhempien oven eteen, soittaa ovikelloa ja pakenee. Jakson edetessä isostaveljestä kehkeytyy eräänlainen Raskolnikov-hahmo, joka alkaa flirtata vainajan omaisten ja ylikomisario Derrickin kanssa. Flirttiä ei kuitenkaan katsojalle motivoida.

Tässä jaksossa saamme jälleen todistaa ylikomisario Derrickiä charmanttina seuramiehenä. Hän ryhtyy sujuvan kömpelöllä tavallaan isonveljen bestikseksi, joka seuraa tätä luontevasti kotiin ja vierailee sitten siellä yhtenään. Tietenkin punakasvoinen Handtke ja äiti huolestuvat.

Lempihahmokseni nousee Carin C. Tietze (s. 1964), vainajan sihteerinä työskentelevä sisar, jonka kanssa sekä isoveli että Derrick alkavat styylata. Tietze on ihana nainen ja hänellä on ihanat suuret silmät. Harmi, että häntä emme enää Derrickeissä ole tämän jakson jälkeen näkevä.

Taisteluparissa Derrick - Klein tapahtuu odottamaton roolienvaihdos: Klein onkin nyt se fiksumpi kaveri, joka antaa neuvoja esimiehelleen. Handtken ja isonveljen suhde inspiroi Kleinin odottamatta ajattelemaan Raamatun tarinaa Kainista ja Aabelista. Ja tuon odottamattoman inspiraation hetken jälkeen yhtä odottamattomasti ja motivoimattomasti Handtke häpeillen poimii kirjoituspöytänsä laatikosta pistoolin lähtiessään vierailulle isonveljen luo.

Derrick on käsikirjoitettu ylen sivistyneeksi ihmiseksi, mutta kumman pinnallisesti hän pohtii Kainin ja Aabelin myyttiä. Onneksi Klein on edes piirun verran syvällisempi, jotta katsojan ei tarvitse tuntea täyttä myötähäpeää.

Jakso on sarjassaan parempaa sarjaa, kiitos psykologisen pääpainon, vaikka isonveljen Raskolnikov-syndroomaa ei avatakaan. Extraplussana ylimääräistä tahatonta huumoria kovan onnen kaverin Handtken muodossa.