225. Rakkaus on kummallista

Handtken ja Rautenbergin styylaamista jaksossa 206.

Muusikoilla on usein salattua, esoteerista tietoa Herbert Reineckerin käsikirjoittamissa tarinoissa. Niin tänäänkin. Illan tarkkanäköinen kapakkipianisti on Rudolf Wessely (s. 1925) viimeisessä Derrick-roolissaan. Hänellä on tarjota Derrickille viisaasti kiteytetty totuus tarinan traagisista rakastavaisista: ”Rakkaus valitsi heidät ja asui heidän luonaan.”

Näin ylevä rakkaustarina ei voi langeta kenen tahansa osaksi. Tarvitaan kaksi puolijumalaa vähintään: Juliane Rautenberg (s. 1966) ja Holger Handtke. Itse asiassa Rautenberg ja Handtke harjoittelivat illan rakkaustarinaa varten jo jaksossa 206. Kuollut ystävä. Ei siis mikään ihme, että lempi sujuu tänään niin mallikkaasti.

Die seltsame Sache Liebe (20:7, 16.7.1993) - Es. to 20.5.2010 klo 12.45

Kuvagalleria

Die Kellnerin Doris Stein wird tot in der Nähe des Güterbahnhofs gefunden. Trotz intensiver Recherche kann Derrick nicht sofort feststellen, ob es sich ein Unfall war oder Mord. Derricks Exkollege, der vom Dienst suspendierte Seidel, zeigt ein ungewöhnliches Interesse an dem Fall. (Episodeworld.com/Show/Derrick.)

Rautenbergin ruumis löydetään heti jakson alkukuvien aikana ratapihalta.

Surmattu nuori nainen ei kuitenkaan ole Derrickin ainoa murhe. Nimittäin Wolf Roth ilmestyy paikalle stalkkaamaan tilannetta. Roth on kyllä hyvä poliisi, mutta pahasti alkoholisoitunut ja siksi lomautettuna virastaan. Ylitarkastaja yrittää maanitella Rothia kotiin lepäämään, mutta raukka kaipaa kipeästi poliisitoiminnan tuntua elämäänsä. Sormet syyhyää takaisin hommiin.

Roth jatkaa Derrickin ympärillä kiehnäämistä; hän ilmestyy paikalle luuraamaan oven raosta aina kun komedia sitä vaatii, enemmän tai vähemmän selvin päin. Ylitarkastaja ja Harry Klein kuuntelevat puolikorvalla Rothin hermoherkäksi käyneitä aivoituksia, ja tällä tavoin jakso saa vähän kuin ilmaiseksi kivan pikku rupeaman poikkeusyksilöistä vuodatusta kätevinä pikku kerta-annoksina.

Rautenbergin vuokraemäntä tunnistaa ruumiin valokuvan avulla alivuokralaisekseen, josta hän teki aamulla katoamisilmoituksen. Erityisen huolissaan emäntä on kuitenkin nuoren naisen poikaystävästä, joka jääräpäisesti vain odottaa ja odottaa tyttöään tämän huoneessa palaavaksi.

Kauhusta valkeaksi muuntunut Holger Handtke kieltäytyy uskomasta Derrickin vakuutusta Rautenbergin kuolemasta, vaikka ylitarkastaja näyttää hänelle todisteeksi peräti valokuvan tyttöystävän kalmosta. ”Seison ikkunassa, odotan häntä kotiin. Hän on jostain syystä myöhässä.” Riittää siinä tilanteessa Derrickille ja hänen Harrylleen puoliempatian värittämää töllisteltävää.

Loppuratkaisun häämöttäessäkin Handtke yhä kyselee vuokraemännältä: ”Menenkö häntä vastaan? Tuleeko hän taksilla?”

Tarjoilijatar Fink kuultavana. (Kuva: ZDF.)

Claus Biederstaedt (s. 1928) on tehnyt neljä muistettavaa Derrick-roolia joviaalis-sympaattisen jyräävänä mutta pikkasen lyhyenläntänä rahamiehenä. Tänään hän omistaa ilmeisen tasokkaan kapakin, jossa Rautenberg on työskennellyt tarjoilijattarena. Pitkänhuiskea Diana Körner (s. 1944) näyttelee Bieder-staedtin apaattiseksi heittäytynyttä vaimoa. Lyhythameinen Carolin Fink tarjoilee kapakin puolella.

Nähtävästi Rautenberg on kohdannut tiensä pään öisellä kotiinpaluumatkalla työpaikaltaan. Mutta miksi ruumis on pitänyt rahdata ratapihalle?

Handtke opiskelee peräti yliopistossa! Eikä siinä vielä kaikki – Rothin yksityistutkimukset paljastavat, että kyseessä on todellinen poikkeusyksilö: ”Poika on erittäin lahjakas mutta yksipuolisesti. Hän on lasiruutuihminen. Hänestä katsoen elämä on lasiruudun takana.” Kyllä poikkeusyksilö aina poikkeusyksilön tuntee…

Rakkaus on kummallista: Vaimo jätti ja siksi Roth tarttui pulloon. Handtkekin on menettänyt elämänsä rakkauden. Vastaavuudet kahden onnettoman rakkaustarinan välillä ovat taiteellisesti raffinoituneita.

Koskapa Derrick osaa tehdä välttämättömyydestä hyveen, hän ojentaa Rothille tarjouksen, josta tämä ei voi kieltäytyä: ”Pidä sinä Handtkesta huoli niin autat häntä ja ehkä itseäsikin.” Tällä menettelyllä lomautettu poliisimies saadaan kätevästi pois jaloista ja tarina saa soman psykologisen sivujuonen, kun Roth kuratoi hukassa olevaa nuorukaista. Silti hän ehtii vielä sotkemaan ylitarkastajan tutkimuksiakin.

Kuten kapakeilla yleensäkin, myös Biederstaedtin kapakilla on kanta-asiakkaansa. Yksi heistä on Michael Mendl, ”hempeän musiikin ystävä”. Derrick onkii Mendlin nimen selville ja alkaa jäljittää häntä. Kehkeytyvä tapahtumaketju paljastaa katsojalle, että kapakin väki yrittää kiihkeästi pitää salassa jotain ilmeisen tulenarkaa tietoa.

Rakkaus on kummallista yhdistää kerronnassaan oivaltavasti useita eri tyylikeinoja. Esimerkiksi Handtken utuisen ihanissa muistoissa Rautenberg soittaa kitaraa ja avustaa häntä opinnoissa. Katkelmat tuovat mieleen jopa Bergmanin elokuvan Onnea kohti (1950) muistelut. Lopun takaumassa nykyhetki ja menneisyys risteytyvät tehokkaasti.

Tarjoilijatar Rautenbergin henkilökuva käy yhä tarkemmaksi jakson edetessä. Loppuminuuteilla katsoja saa tilaisuuden tutustua myös hänen paljastettuihin rintoihinsa. Ne näyttävät maistuvan hempeää musiikkia diggaavalle Mendlille. 

Jakso loistaa tasaisesti monilla tavoilla. Tarinankuljetus kykenee luomaan kiehtovan arvoituksen – mikä salaisuus Biederstaedtin kapakkiin oikein kätkeytyy? Myös tarinan yllätysratkaisu, joka kääntää monia ennakko-oletuksia ovelasti nurin, sijoittuu kapakkiin.

Loppukohtaus ei tietenkään olisi täydellinen, ellei siihen kuuluisi myös Handtke. Sitä varten hän liittyy henkilögalleriaan heti kapakin illalla sulkeuduttua. ”Sain esitelmän valmiiksi”, hän kertoo Derrickille ja jatkaa tiedustelemalla: ”Lähtikö Rautenberg taksilla?”

Roth onneksi voi lohduttaa Handtkea, kai.

219. Viimeiset sanat

Ein sehr trauriger Vorgang (20:1, 22.1.1993) - Es. to 29.4.2010 klo 12.45 

Kuvagalleria 

Nach einem gemeinsamen Bordellbesuch lädt Albert Krumme fünf Schulkameraden zu einem Drink zu sich nach Hause ein. Kurze Zeit später klingelt es an der Tür. Als Albert öffnet, wird er niedergeschossen. Derrick ermittelt im Kreis der Mitschüler. (Episodeworld.com/Show/Derrick.)

Christiane Hörbiger on tänään eri hienona: hän on oikein konservatiivisesti pyntätty ja hirmusivistynyt, tohtori koulutukseltaan, ynnä johdattelee kansakunnan toivoja filosofian jylhiin maailmoihin rouva lehtorina lukiossa.

Hörbigerillä on myös ystävätär, jota on kiittäminen siitä, että hän on saattanut maailmaan punastelevan nuorukaisen nimeltä Holger Handtke – Derrick-sarjan ehkä kaikkien aikojen hienoimman lahjan maailmalle. Hörbiger on saanut Handtken ystävättäreltään lainaksi asumaan luokseen, jotta poika voi hankkia lukiosivistyksensä siinä nimenomaisessa müncheniläislukiossa, jossa Hörbiger jakaa oppejaan tämän luokanvalvojana.

Holger Handtken suuri päivä. (Kuva: ZDF.)

”Tämä ilta on sinun! Lapsuus loppui tähän.”

Tänään Handtkella on erityinen syy punastella kainostelevan tyytyväisenä. Vietetään nimittäin hänen synttäreitään, minkä kunniaksi on päädytty oikein joukolla bordelliin, jotta syntymäpäivä-sankarikin saa vihdoin maistella mystisiä venuksen antimia. Veljeskuntaan kuuluu mm. käkkäräpäinen Philipp Brammer (s. 1969). Pistäväkatseisen Robinson Reichelin (s. 1966) joku saattaisi sekoittaa 255. Toisen luodin sankariin.

”Pääsky opettelee lentämään”, rakastavat toverit toteavat ujosta kumppanistaan tätä hyväntahtoisesti kiusoitellen, mutta Handtke-raukka vain pysyy hymyävän vaisuna. Avartavaa miehuuskoeiltaa jatketaan opintokäynnillä kapakissa olusen ja yhteislaulun merkeissä ja sitten vielä yhden veljeskunnan jäsenen opiskelijaboksissa, josta soitetaan seksipuhelun tapainen luokan eräälle tytölle.

Eipä aikaakaan kun ovikello soi. Lisää juhlijoita?! Boksin omistaja kipaisee avaamaan alaoven, jonka takana yllätyslaukaukset odottavat häntä. ”En olisi ikinä uskonut. Onhan tosi älytöntä”, hän lausuu viimeisinä sanoinaan paikalle rientäville kumppaneilleen.

Paikalle rientää kohta myös Derrick, joka päästää nuorukaiset pienen neuvonpidon jälkeen kotiin nukkumaan.

Rouva tohtori Hörbiger sen sijaan ei nuku vaan istuu kotona ja odottaa huolestuneena suojattiaan palaavaksi. Kuultuaan ampumatapauksesta hän on kovin suruissaan siitä, mitä Handtke on joutunut kokemaan: ”Murha… Sinustakin kuoli osa siinä. Se ei saisi kadota näin varhain. Jossain vaiheessa lapsuus häviää ja sen myötä kaikki, mikä teki siitä niin kauniin. Myös unelmat häviävät.”

Tunteeko Hörbiger osanottoa Handtken kohtaamisesta väkivaltaisen kuoleman kanssa vai salaiseksi tarkoitetusta kokemuksesta ilotalossa?

Rouva tohtori tsemppailee liittolaista. (Kuva: ZDF.)

Jakso jatkuu sahailemalla Derrickin kammarin, luokkahuoneen ja rouva tohtori Hörbigerin hienostuneen kotitalon välissä. Tapahtumien vilskeessä Handtke saa kuoria perunoita ja Harry Klein kirjoittaa luokan liitutaululle. Joitain asioita yritetään salata ylitarkastajalta, ja lisäksi katsoja päästetään syventämään käsitystään Hörbigerin ja hänen punastelevan suojattinsa suhteesta.

Lyhyessä takaumassa näemme, millaisena karikatyyrihirviönä nuorukainen äitinsä ystävätärtä pitää.

Ennen pitkää rouva tohtori saa esitellä Derrickille epämuodikkaita seksuaalifilosofia näkökulmiaan, jotka ovat vuonna 2011 vielä ajankohtaisempia kuin 18 vuotta sitten. Ylitarkastajakin kunnioittaa häntä enemmän kuin poliisietiikka sallisi. Tässä valossa perin painajaismainen on luokkahuonekohtaus, jossa oppilas Reichel haastaa Hörbigerin uljaan tahtofilosofian vetoamalla joihinkin halujen vapautta koskeviin tieteen nykytuloksiin.

Herrasnainen ja herrasmies, välissä Holger Handtke.

Jakson loppusuoralla rouva tohtori joutuu hiljalleen yhä tukalammaksi käyvään umpikujaan. Oivaltava tehokeino on se sisäinen puhe, joka ilmestyy ahdistuneen lehtorin pään sisään, kun hän vasta-hakoisesti istuutuu kahvittelemaan ylitarkastajan seurassa. Hirveimmästä nöyryy-tyksestä huolehtii kuitenkin joukko oppilaita, jotka jakson viimeisillä minuuteilla nousevat avoimeen kapinaan opettajaansa vastaan ja joita hämillinen Handtkekin joutuu peesaamaan.

Murhaaja paljastetaan katsojalle jo hyvissä ajoin ennen loppukuvaa, mikä ei suinkaan estä jännitysnäytelmän yltymistä yhä raskaskierroksisemmaksi. Viimeiset sanat on erinomainen psykologinen trilleri. Haastavat pääroolitkin ovat saaneet oikeat esittäjät. Hörbiger on erinomainen, ja Handtke tekee alusta loppuun johdonmukaisen näyttelijäntyön.

Viimeiset sanat on aidosti moniääninen moraliteetti, temaattisesti varmaankin hienoimpia sarjan jaksoja. Tarinan syvällisyyskään ei ole vähääkään keinotekoista tai heppoisaa. Aivan lopussa Derrickin päätössanat ”Kai voi sanoa niin, että rakkaus siinä surmattiin” vielä kertovat monimielisen tiivistetysti moraalitarinan sanoman.

• Holger Handtken seikkailut jatkuvat jälleen ensi torstaina 22. joulukuuta ennen iltakuutta. Jouluaatonaatonaaton tarinassa Handtke on vielä tätäkin iltaa enemmän elementissään, vaikkakin tapahtumasarjan käänteet valitettavasti tarjoavat hänelle enemmän tilaisuuksia kalpenemiseen kuin söpsäkkään punasteluun.

269. Tappion paikka

Verlorener Platz (24:3, 14.3.1997) - Es. pe 5.11.2010
Kuvagalleria
Rouva lähtee viemään liikkeen viikon kassaa säilytyslokeroon eikä palaa sovitusti noutamaan miestään. Vaimo löytyy murhattuna autoonsa. Umpimähkäinen ryöstö vai harkittu murha? (Yle.fi.)

Tänään näemme traagisen tarinan Lenaun vaatekauppiassukua kohtaavasta vastoinkäymisestä. Herta Lenauta esittävä Irina Wanka (s. 1961) nimittäin kokee ankean kohtalon autonsa ääreen kuristettuna, viimeisessä Derrick-roolissaan. Mikä pahinta, murhaajankin sukunimi alkaa ällällä niin kuin Lenau, kuten tulemme näkemään.

Mutta ennen vastoinkäymisiä Wanka on ylen onnellisesti naimisissa Klausjürgen "Herr Professor Vuoristosairaala" Wussowin (1929 - 2007) kanssa. Tämä on Wussowin toinen avioliitto, ensimmäinen oli saksalaisen teatterin nykyisen Grand Old Ladyn Christiane Hörbigerin (s. 1938) kanssa.

Ensin Wussow pyrkii kieltämään vaimonsa kuoleman, mikä on suorastaan tragikoomisen hienosti kuvattu. Sitten kun totuutta enää ei voi kiistää, hän joutuu sairaalaan vuodelepoon massiivista lamaannusta potien. Derrickin puhuttaessa Wussowia ensimmäinen rouva Lenau eli Hörbiger tulee yllätyskäynnille sairasvuoteen ääreen ja suhtautuu Wussowiin yhä varsin omistavasti.

Lempinäyttelijöitteni Wussowin ja Hörbigerin avioliitosta ei voi siitä ja syntyä kuin jotain aivan spesiaalia, eli tässä tapauksessa joka-paikan-punastuja Holger Handtke, lempinäyttelijöitteni aatelia hänkin. Hänen estradille astumistaan saamme kuitenkin jännittää kiusaannuttavan kauan, aina minuutille 29. Sitä ennen katsojalle esitellään pariskunnan kaksi muuta lasta: tytär Natali Seelig (s. 1970) ja toinen poika.

Handtkekin työskentelee perheensä vaatehtimossa ja reagoi Derrickin puhutteluihin eleettömän apeasti. Jakson mittaan katsojakin käy apeaksi, sillä niin pieneksi on tämän poikakullan rooli kirjoitettu, vaikka kyseessä on sentään hänen jäähyväisroolinsa sarjassa. Lohdullista kuitenkin on, että tällä kerralla Handtke ei tyri raskaasti surmaamalla silkkaa kömpelyyttään rakastettuaan tai muuta naikkosta, vastoin kuin rutiiniksi ehti jo muodostua.
 
Tappion paikka kertoo tarinan Hörbigerin epätoivoisesta yrityksestä saattaa Lenautten särkynyt perheidylli takaisin kokoon. Ymmärrettävästi hän on Derrickin ykkösepäilty läpi jakson, ja yhteisinä joutohetkinä Derrick vie hänet tutustumaan oikeustaloon ja kertomaan syväajatuksiaan puolustautumisesta ja syyllisyydestä. Tutustumiskäynnistä riittää jälkipuitavaa Harryn kanssa kamarilla.

Loppukohtauksen on tarkoitus sijoittua Lenautten päivällispöytään, johon Gabriele Dossi (s. 1947) tarjoilee taloudenhoitajattarena. Miltei koko perhe - äiti, isä, kaksi lasta ja Derrick - on paikalla, mutta Handtke uupuu.  Niinpä Hörbiger lähtee Derrickin kanssa etsimään Handtkea ja uutta loppukohtauspaikkaa, jossa kaikki selviää, hiukan latteasti mielestäni tosin.

Tämä on jotenkin rutiininen jakso... Jos Tappion paikkaa ei olisi kirkastettu peräti kolmella lempinäyttelijälläni, olisin voinut vailla tunnontuskia jättää jakson väliin.

Niille, jotka kaipaavat vielä jakson huippukohtien läpikäyntiä, on suunnattu oheinen YouTubesta löytyvä 10-minuuttinen video jaksosta.

251. Veljesi, murhaaja

Dein Bruder, der Mörder (22:9, 8.9.1995) - Esitetty pe 3.9.2010
Kuvagalleria
Epämääräistä elämää viettäneen tyttären ruumis on ilmestynyt yön aikana vanhempien kotiovelle. Johtolangat viittaavat psykopaattiin, mutta myös uhrin miesystävät joutuvat Derrickin tarkasteluun. (Yle.fi.)

Jälleen Holger Handtke (s. 1968) on joutunut vaikeuksiin. Aloituskohtauksessa hän viruttaa epätoivoisena kasvojaan kylpyhuoneessaan. Ja sitten soittamaan äiti Eva Kotthaus (s. 1932) apuun.

Jaksossa Rakkaus on kummallista (Die seltsame Sache Liebe, 1993) Handtke surmasi järkytyksissään tyttöystävänsä paiskaamalla tämän rappusista alas. Tällä kerralla Handtke on tullut vahingossa tappaneeksi kuristamalla prostituoidun, jonka hän on jostain syystä kutsunut vieraakseen. Siellä hän makaa makuuhuoneessa vuoteella pelkät pikkuhousut ja rintsikat yllään, kun äiti menee tarkistamaan.

Pitkin jaksoa katsoja tuntee tahatonta vahingoniloa nuorta ja lapsenkasvoista Handtkea kohtaan. Sama punastunut epävarmuus kuin aina. Miten hänelle aina voi käydä näin?

Äiti soittaa Handtken isonveljen viemään ruumiin pois. Isoveli kuskaa sen vainajan vanhempien oven eteen, soittaa ovikelloa ja pakenee. Jakson edetessä isostaveljestä kehkeytyy eräänlainen Raskolnikov-hahmo, joka alkaa flirtata vainajan omaisten ja ylikomisario Derrickin kanssa. Flirttiä ei kuitenkaan katsojalle motivoida.

Tässä jaksossa saamme jälleen todistaa ylikomisario Derrickiä charmanttina seuramiehenä. Hän ryhtyy sujuvan kömpelöllä tavallaan isonveljen bestikseksi, joka seuraa tätä luontevasti kotiin ja vierailee sitten siellä yhtenään. Tietenkin punakasvoinen Handtke ja äiti huolestuvat.

Lempihahmokseni nousee Carin C. Tietze (s. 1964), vainajan sihteerinä työskentelevä sisar, jonka kanssa sekä isoveli että Derrick alkavat styylata. Tietze on ihana nainen ja hänellä on ihanat suuret silmät. Harmi, että häntä emme enää Derrickeissä ole tämän jakson jälkeen näkevä.

Taisteluparissa Derrick - Klein tapahtuu odottamaton roolienvaihdos: Klein onkin nyt se fiksumpi kaveri, joka antaa neuvoja esimiehelleen. Handtken ja isonveljen suhde inspiroi Kleinin odottamatta ajattelemaan Raamatun tarinaa Kainista ja Aabelista. Ja tuon odottamattoman inspiraation hetken jälkeen yhtä odottamattomasti ja motivoimattomasti Handtke häpeillen poimii kirjoituspöytänsä laatikosta pistoolin lähtiessään vierailulle isonveljen luo.

Derrick on käsikirjoitettu ylen sivistyneeksi ihmiseksi, mutta kumman pinnallisesti hän pohtii Kainin ja Aabelin myyttiä. Onneksi Klein on edes piirun verran syvällisempi, jotta katsojan ei tarvitse tuntea täyttä myötähäpeää.

Jakso on sarjassaan parempaa sarjaa, kiitos psykologisen pääpainon, vaikka isonveljen Raskolnikov-syndroomaa ei avatakaan. Extraplussana ylimääräistä tahatonta huumoria kovan onnen kaverin Handtken muodossa.