263. Puolustus

Der Verteidiger (23:9, 6.9.1996) - Es. pe 15.10.2010
Kuvagalleria
Kiinteistökeinottelijaa syytetään nuoren pojan murhasta. Derrick joutuu pohtimaan päätodistajan lausunnon vedenpitävyyttä. (Yle.fi.) 

Puolustuksessa on heti alkuminuuteilla hienoa tyylittelyä, kun menneisyyteen kuuluvat murhayritykset kiinteistökeinottelija Armin Rohmia vastaan näytetään tiivistettyinä harkittuine kuvakulmineen kaikkineen.

Tätä jaksoa joka-anoppi on taas odottanut kieli märkänä, sillä toivevävy Philipp Moog on jälleen mukana kuvioissa. Tosin pahoitellen täytyy todeta, että täksi päiväksi Moog on kasvattanut toivevävyksi hiukkasen liian pitkän tukan. Onneksi hänen osakkeitaan korjaa se, että hän on hyvässä ammatissa asianajajana.

Muutenkin jakso on yhtä vakionäyttelijöitten esiinmarssia. Aloitetaan vaikka Moogin kollegoista: Tavallisesti niin epävakainen Walter Renneisen on tänään jämerässä kunnossa asianajotoimiston johtajana. Vanha kunnon Udo Vioff puolestaan äkkisairastuu vakavasti, joten hän ei voi nyt puolustaa tärkeää asiakasta. Onneksi hän silti jaksaa sairasvuoteeltaan lausua oikeasti viisaita viisauksia nuoremmalle kollegalleen.

Tärkeä asiakas on Jürgen Hentsch (s. 1936), jo mainittu määrätietoinen ja jääkylmän luja kiinteistökeinottelija. Häntäpä ei murhatakaan vaan hän joutuu itse syytetyksi nuoren miehen ampumisesta talonsa kotiportaille. Tamperetukka-Moog saa jutun hoitaakseen ensimmäisenä isona juttunaan, mistä hän on isosti ylpeä ja innoissaan.

Gaby Dohm (s. 1943) eli tuttavallisemmin Vuoristosairaalan Christa tekee jäähyväis-Derrickinsä pianonsoitonopettaja Irmgard Trenkinä, joka joutuu tapauksen päätodistajaksi nähtyään  ampumisen autolla ohi ajaessaan.

Christalla on tosin varjonsa ja jopa luurankonsa kaapissa. Derrick luonnehtii häntä näin: "Hän on hermostunut ja hieman epävakaa." Ja kun Moog käy haastattelemassa hänen toista aviomiestään Dirk Galubaa, tämä toteaa lonkalta: "Luulin, että hän yritti taas itsemurhaa."

Christan todistus käy vähän epäilyksenalaiseksi, sillä osoittautuu, että hänellä saattaa olla omakin lehmä hampaankolossa: hän on yksi syytetyn kiinteistökeinottelijan monista uhreista, joka on saanut häädön kodistaan. Derrickin tehtäväksi tulee nyt pitää huolta, ettei kova vastapuoli pelota häntä todistamasta. Ja parhaansa keltanokka Moog tekeekin yrittäessään manipuloida Christan luopumaan todistuksestaan.

Vaikka Moog on päivän kuosissaan näennäisen pinnallinen nuori mies, ei murhaajan silti olisi kannattanut leuhkien tunnustaa hänelle syyllisyyttään edes menestyksellisesti päättyneen prosessin jälkeen. Tässä Moogissa nimittäin on kuin onkin ainesta, vaikka hänen lopullinen ratkaisunsa varsin omamoraalinen onkin. Siitä vain kypsymään edelleen! Mutta ensin parturiin... (Uskoakseni hänellä taas runsaan kuukauden kuluttua on siisti kuontalo, kun hän viimeisen kerran astuu vieraaksemme olohuoneisiimme, sillä vanhan polven herrasmies Derrick on itse ohjannut tuon jakson.)
 
Derrickiin elimellisesti kuuluvat erityispersoonallisuudet on tänään suljettu ulkopuolelle, sillä Christakin on hermoherkkä suhteellisen normaalilla tavalla. Silti Puolustus on kekseliäällä tavalla sujuva, jännittävä, viihdyttävä ja monivivahteinen synkeässä tarinassaan siitä, miten Christa murretaan. Asianajotoiminnan moraalikin saa kiitosta ansaitsevan pohdinnan. Tästä jaksosta varmasti moni pitää.

259. Tyttö kuunvalossa

Mädchen im Mondlicht (23:5, 10.5.1996) - Es. pe 1.10.2010
Kuvagalleria
Vihattu ja pelätty yökerhon omistaja löytyy murhattuna. Epäiltyjen joukko on suuri. Mutta mitä tietää maalauksen tyttö kuunvalossa, sen Derrick haluaa saada selville. (Yle.fi.)

---Varoitus paljaitten rintojen yliannostuksesta!---Varoitus paljaitten rintojen yliann

Tyttö kuunvalossa alkaa kuvilla saksalaisen suttuisesta strippiklubista yläosattomine tanssijattarineen, jotka ketkuttavat itseään koomisen tuskaisesti. Tutut ovat kerääntyneet henkilökunnaksi: Udo Vioff (s. 1932) soittaa hammond-urkuja, Peter Bertram (s. 1943) on baarimikkona ja Henry van Lyck (s. 1941) omistaa paikan.  Lisäksi hän on universuminsa keskipiste, ja heittääpä hän strippibaarin omistamisen ohessa keikkaa tyttö- ja huumekauppassakin.

Mutta ihan jakson alussa hän on heittänyt henkensä puukon iskuun ja palaa enää takaumissa luoksemme. Maksaneet asiakkaat saavat halutessaan poistua, vaikka paikalleolijoille, kuten katsojalle, Susie riisuu vielä kerran itsensä nakupelleksi.

Derrickille selviää heti kättelyssä, että van Lyck oli pelätty. Muu henkilökunta esittelee itsensä pelkääjiksi. Erityisesti pelkääminen näyttää sujuvan Vioffilta.

Derrick vie suruviestin tuoreelle leskelle Christine Bucheggerille (s. 1942), joka on alusta loppuun suorapuheinen: "Pahuus on osa joidenkin ihmisten olemusta." Kuten rouvan miesvainajan. Ja rouvakin tykkää alastomista naisvartaloista: hän maalaa niitä kotiateljeessaan. Hänen miltei valmis maalauksensa "Tyttö kuunvalossa" jää askarruttamaan Derrickin mieltä, niin että hän palaa seuraavana päivänä ihailemaan sitä. Harry Kleinkin on nähnyt unta maalauksen aatamiasuisesta tytöstä.

Maalaus esittää Lara-Joy Körneriä (s. 1978), ja totta puhuen rouva Bucheggerin töherrys ei tee hänelle parasta oikeutta: Körnerin rinnat ovat paljon kauniimmat, kun hän paljastaa ne katsojalle jakson lopussa ihan sellaisenaan ilman taiteellisen näkemyksen sensuuria.

Alastonmalliuden lisäksi Körner on siviilisäädyltään vainajan naulakkovahdin (roolissa oma äiti Diana Körner viimeisessä Derrick-roolissaan) tytär, statukseltaan taideopiskelijatar, ja autteleepa hän iltapuhteinaan sosiaaliviranomaisiakin teetuvassa, äärimmäisen sosiaalinen ihminen kun on. Derrick osuu tarkkailemaan häntä, kun hän harjoittelee naislentopalloa nähtävästi harrasteenaan, onneksi ei kiusallisen niukassa asussa. Lyhyestä virsi kaunis: Derrick on saanut uuden ystävän.

Jakso vyöryttää paljaita rintoja oikein olan takaa; niitä riittäisi ihan koko loppusyksyn tarpeisiin. Muutoin jakso on melko tyypillinen esitys viattomuudesta (à la Körner), joka pahuudenkaan (à la van Lyck) kohdattuaan ei menetä vilpitöntä hyvyyttään ynnä raikkauttaan.