Näytetään tekstit, joissa on tunniste Danin. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Danin. Näytä kaikki tekstit

torstai 18. marraskuuta 2010

272. Päästä sekaisin

Hölle im Kopf (24:6, 20.7.1997) - Es. to 18.11.2010
Kuvagalleria
Espanjassa eläkepäiviä viettävä toimittaja palaa järkyttyneenä kotimaahansa. Hänen lapsenlapsensa ruumis on löytynyt metsästä. Pyrkiessään selvittämään tapahtumia Derrick ei löydä oikeita johtolankoja. (Yle.fi.)

Tänään teemana on pedofilia. Carinan, Jana Kilkan esittämän koululaistytön, ruumis löytyy metsästä.

Mutta jakson alkukuvat sijoittuvat paljon myöhemmäksi. Martin Benrath astuu müncheniläishotelliin ja lausuu hotellivirkailijalle: "Olen kaksi viikkoa sitten murhatun Carinan isoisä."

Benrathista muistamme, miten hän sivistyi ja kultivoitui vankilassa syvämietteiseksi maailmanmieheksi jaksossa 260. Murhan jälkimainingit.  Sen jälkeen hän on viettänyt hyvin ansaittuja eläkepäiviä Espanjassa, mistä nyt palaa murheellisena kotiseudulleen.

Isoisä-Benrathin ainoana tavoitteena on löytää Carinan murhaaja, ja siksi hän ilmoittautuu Derrickille, jonka tutkimukset polkevat paikallaan. Benrath tarjoaa apuaan, entiseltä ammatiltaan toimittajana kun on tottunut onkimaan asioita selville. Samassa tilaisuudessa hän esittää sydäntäsärkevän videon pikku Carinasta poneineen Derrickille ja tämän Harrylle, ja raottaapa hän raakoja kostofantasioitaankin kaksikolle.

Benrath alkaa raportoida Derrickille puhelimitse tutkimuksistaan, sillä välin kun ylitarkastaja raataa Harryineen toimistossaan omissa työtehtävissään kuin klassisten TVH:n miesten saksalaisverrokkina.

Sitten Benrath ja Derrick koettavat haparoivaa treffailua: yhteinen kävelyretki, intiimi rupattelu ravintolassa... Yhdessä he käyvät katsomassa ruumiin löytöpaikkaa, missä sureva isoisä avautuu: "Mitä itku on? Sitä että surun malja vuotaa ylitse. Minun suruni ei lopu milloinkaan."

Jakso käy psyykkisesti niin kuormittavaksi, että tarvitsemme jälleen avuksi poliisipsykologiamme Sophie Laueria (Marion Kracht).

Derrick yhyttää psykologi Lauerin pahaa aavistamattoman Benrathin kimppuun, vaikka tämä ei koe tarvitsevansa moisia palveluja. Onneksi toimittajataatto lopulta tykästyy psykologimme seuraan, sillä kukapa voisi vastustaa tuota kullannuppua, jonka seurassa arvon ylitarkastajammekin on useimmiten kuin sulaa vahaa. Ja elämänfilosofiaa Benrathilla totisesti piisaa paasattavaksi psykologi-Sophielle. "Jos ihminen tuntisi toisen tuskat, lakkaisiko hän tuottamasta tuskaa?" istuisi raamatullisessa aforistisuudessaan vaikka Jobin kirjaan.

Sillä välin toisaalla Derrick tekee yllätyskäynnin pornostudioon. "Meitä kiinnostaa lapsiporno", hän ilmoittaa studion johtajattarelle, rouva Michaela Rosenille (s. 1956), nähtävästi Carinan tapauksen innoittamana. Kuulusteluissa kamarilla Rosen avaa elämänfilosofiaansa: "Ei pornografia ole pahaa, se on rehellistä." Johtajatar on soveltanut elämänkatsomustaan ilmeisen menestyksekkäästi kahden poikansa kasvatukseen, joista toinen on tuomittu seksuaalirikollinen ja pedofiili. Emme tiedä vielä, että tuon pojan nimi on Michael Cock.

Mutta tiedämme, että Benrath on jo törmännyt Cockin pikkuvelipuoleen Goetz Hellriegeliin (s. 1964), jonka rouva Rosen on tuottanut Will Daninin kanssa. Sattumalta Benrath ja Hellriegel osuivat tytön surmapaikalle samaan aikaan, ja Cock juoksi kesken syvällisen keskustelun hämärästi tiehensä.

Perusteellisten etsintöjen jälkeen Benrath saa nuorukaisen uudelleen kynsiinsä ja käristää häntä mielestäni varsin tehokkaasti kohteliaisuudellaan ja muilla konsteillaan. Viimeisellä neljänneksellä Benrathin otteet kovenevat, ja salapoliisina oman käden oikeutta käyttämällä hän lopulta saa isoveli Cockin nalkkiin.

Jaksossa yksi jos toinen seurustelee ristiin yhden jos toisen kanssa. Pornotehtailijatar ja ansioitunut kasvattaja Rosenkin saa tutustua Benrathin maailmaan henkilökohtaisena yksityisnäytöksenä peräti kahdesti. Pienessä roolissa näyttäytyvää Benrathin poikaa, Carinan isää, esittää Peter Bertram.

Päästä sekaisin vetoaa laskelmoidusti katsojan tunteisiin: videot pienestä Arminius-poninpoikasesta, jonka siipensä ja elämänsä pian menettävä ihmisenpoikanen Carina on saanut lahjaksi isoisältään. Kuka sitten on jakson nimen mukaisesti "päästä sekaisin"? Tarjokkaita löytyy monesta ilmansuunnasta: pedofiili, pornotehtailijatar, lapsenlapsen kohtalon haavoittama isoisä. (Katso anonyymin kirjoitusta tämän tekstin kommenttiosuudessa. Hänen selityksensä jakson nimestä on luullakseni täsmälleen oikea.)

Jakson varsinainen päähenkilö, tapahtuneen tragedian riivaamaksi joutunut emeritusjournalisti Benrath, on varsin voimakkaasti ja samalla uskottavasti kehitelty, kokonainen jykevä persoona, jonka Derrick-veteraani Benrath näyttelee suvereenisti, vaikka toissijaisella juonitasolla tapahtumat eivät välttämättä yhtä uskottavia olisikaan. Lisäarvoa jaksolle tuottaa sekin, että Benrathin laajasti esittämä elämän- ja yhteiskuntafilosofia ei vuoda mahdollisesti lainkaan. Hän saakin lausua jakson päättävät painokkaat sanat lapsista ja lapsenraiskaajista: "Heidän murhaajansa vieköön Saatana."

torstai 28. lokakuuta 2010

266. Yritysjohtajan murha

Bleichröder ist tot (23:12, 13.12.1996) - Es. to 28.10.2010
Kuvagalleria
Yritysjohtaja ammutaan kotiovelleen. Uhrin äiti ei maalaile mairittelevaa kuvaa pojastaan. Ampujan henkilöllisyys ja motiivit alkavat loksahdella paikoilleen, kun poliisille soittaa anonyymi henkilö. (Yle.fi.)

Alussa Derrick harrastaa tutusti kotikamarimusiikki-illassa, kuten harrasti koomisen kömpelön tyylikkäässä jaksossa 236. Saanko esitellä murhaajani?. Hänellä on avecina poliisipsykologimme Sophie Lauer, jonka kohtaamme pitkästä aikaa. (Hänen ihailijoilleen tiedoksi, että hän lupaa olla loppujaksoissa aktiivisemmin mukana.)

Sillä välin yritysjohtaja Will Danin (s. 1942) ammutaan kotiovelleen passissa odottaneesta autosta. Vaan hänpä ei olekaan mikä tahansa yritysjohtaja, sillä hänellä on itse wanharouva Maria Becker äitinään! Derrick kutsutaan hätiin musiikki-illasta, ja hän ottaa mukaansa avec-Lauerin, jolta poikansa kalmon ääressä seisova wanharouva alkaa heti tentata psykologin työn filosofiaa.

Sitten wanharouva lausuu julmetut ja valitut sanat poikansa ruumiin vasta kylmetessä. Hän muun muassa viittaa Daninin pikku ystävättäreen, tummaveriseen Sandra Cervikiin (s. 1966) ainoassa Derrick-roolissaan. Tämä sydänkäpynenkään ei itke Daninin kuolemaa.

Kracht lyöttäytyy mukaan tutkimuksiin niin että Derrick miltei vaikuttaa hermostuneelta. Onko psykologi Lauer ehkä patologisen kutsumustietoinen?

Pyytämättömästä konsultaatioavusta huolimatta Derrick osaa järjestää ihan itse istunnon wanhanrouvan ja sydänkäpysen Cervikin kesken. Hyvä niin, sillä wanharouva saa esittää synnyttämästään hirviöstä julmetut ja valitut sanat, osa II. Samalla hän, tyypillinen Derrick-poikkeusyksilö kun on, esittää Lauerille suorasukaisen toiveen lähemmästä tuttavuudesta. Kohdassa 49 minuuttia poliisipsykologillamme viimein on aikaa istahtaa kuuntelemaan wanhanrouvan retoriikaltaan jylhää nietzscheläistä elämänfilosofiaa.

Wanharouva jää tällä kerralla käsikirjoituksessa vähän paitsioon, surku minusta. Sen sijaan toinen poikkeusyksilö, nuori teatterimies, saa jakson puolivälin jälkeen visioida Derrickille laajasti päänsä sisältöä. Teatterimies on myös Cervikin varsinainen rakastettu. He ovat tutustuneet diskossa, jossa Cervik teatterimiehen mukaan tanssii kuin olisi halunnut huutaa, "huutaa tanssimalla".

Onneksi loppunäytös esitetään wanhanrouvan olohuoneessa, johon miltei kaikki epäillyt kokoontuvat. Kokous paljastaa, että wanharouva on nietzscheläisen suunpieksäntänsä mittainen ihminen. Oma roolinsa tosin on nimeämättömällä huumekauppiaallakin.
 
Pierre Franckh (s. 1953; hänet näemme tämän jakson jälkeen vielä kolmesti) operoi Daninin yrityksessä päällikkötason toimijana. Jutta Kammann (s. 1944) puolestaan on etelämaisen tumman Cervikin kalvakkahipiäisempi äiti, joka kärsii henkisestä tasapainottomuudesta.

Yritysjohtajan murha on tyypillinen Derrick-jakso, koetulla persoonallisella reseptillä valmistettu, ei huono mutta ei aivan mahdottoman hyväkään. Kohdasta 43 minuuttia alkaen jakso hieman virkoaa, kun astutaan teatterin maailmaan, joskin sydänkäpysen tunnustusmonologi näyttämöllä on hiukan toisessa muodossa aiemminkin toteutettu. Erityisesti loppunäytöksen vahva wanharouva kerää pisteitä kahmalokaupalla laariin.