281. Jäähyväislahja

Das Abschiedsgeschenk (25:5, 16.8.1998) - Es. pe 7.1.2011 klo 13.10 (ensiesitys 7.11.1998)

Kuvagalleria

Derrick kutsutaan poliisivoimista erottuaan päällikkövirkaan, Europolin palvelukseen. Läksiäisiä on tarkoitus viettää koko työtoverijoukon voimalla. (Yle.fi.)

Päätösjakson aloittaa kiivas tohina ja tuiske, reipas kilke ja kalke. Vanha kunnon Derrick nimittäin aikoo jättää murharyhmän, ei vetäytyäkseen eläkkeelle vaan noustakseen tärkeäksi päälliköksi Europoliin Brysseliin. Läksiäisjuhlaa valmistellaan siis kuin joulua Korvatunturilla loppusyksystä. Enää kaksi viikkoa aikaa...

Iloista tohinaa varjostaa ikävä sivujuonne. Nimittäin Derrickin henkeä uhataan, kuten alkukuvan kasvoton puhelindialogi jo antaa ymmärtää. Uwe Friedrichsenin esittämä Albert Kaschonnick näkee ylitarkastajan verivihollisenaan, tämä kun järjesti hänelle 15 vuoden vankilatuomion.

Friedrichsenin tappouhkausten vakavuudesta ei ole epäilystäkään. Siksi kaikki Münchenin poliisivoimat on hälytetty valmiuteen. Harry Kleinkin ilmaisee suunnattoman huolensa siitä, että rakas ylitarkastaja suhtautuu vaaraan turhan huolettomasti. Mutta julkinen pelko ja piiloon rientäminen eivät kuulu Derrickin persoonaan, ei, ei ja vielä kerran ei.

Päätösjakso sukeltaa kiitettävän monisyisesti päähenkilönsä Derrickin persoonaan, vielä kerran ja oikein syvälle. Harry Klein saakin lausua minuutilla 44: "Näiden vuosien jälkeenkään en vielä tunne sinua."

Derrick lähtee murhauhan hälyttämänä kierrokselle: jututtamaan vankilassa istuvaa Friedrichseniä itseään, hänen perhettään ja ystäviään. Joka paikasta näyttää löytyvän sama rakastetun herra Friedrichsenin iso valokuva kehystettynä seinältä... Ja kaikilla tuntuu olevan varsin yksisyinen ja itsekäs moraali toimiaan ohjaamassa.

Derrick uhkaajansa perheenjäsenten seurassa:
wanharouva Becker ja isosilmä Merten. (Kuva: ZDF.) 

Friedrichesenin viehättävään perheeseen kuuluu joukko lempinäyttelijöitäni. Itse jylhänjulma wanharouva Maria Becker on Vera Kaschonnick, Derrickin uhkaajan äiti. Mannekiinina uraa luova Michaela Merten Andrea Kaschonnickina saa näytellä isoja silmiään tänään oikein isoina, kun Pierre Franckh valokuvailee häntä. Dirk Galuba puolestaan on veli Walter, joka on saanut perheen baarin johdettavakseen.

Friederichsenin hiukan epämääräisessä baarissa kohtaamme kaksi vanhaa ja hyvää tuttua. Muistamme Karl Lieffenin sivuroolin 262. Surunmurtamassa naapurissa. Nytkin hän saa olla tekemisissä tanssin kanssa valmentaessaan baarin tanssityttöjä. Günther Kaufmann vaikuttaa samassa baarissa jonkinlaisen yleismiehen vakanssilla.

Tapahtumien edetessä Eleonore Weisgerber (s. 1948) tekee itseään tykö poliisipsykologina, joka haluaa auttaa tapauksen tutkimuksissa. Derrick päättää viedä tämän ja Harry Kleinin uhkaajansa eroottiseen baariin iltaa viettämään.

Baarissa ylitarkastaja kohtaa uudelleen ilkeän ja ilkeästi nauravan wanhanrouvan. Tämä kutsuu Derrickin päiväkahville luokseen... Tänään wanharouva ei saa näytellä monisärmäistä persoonaa ja korkean poikkeusmoraalin kantajaa; hän on vain yksitotisen kaikkien sota kaikkia vastaan -filosofian sävytön julistaja, ikävä ja ilkeä ihminen. Itse asiassa hän osoittautuu loppuminuuteilla pahan ruumiillistumaksi. Moista intensiivistä latausta pahuudelle harva näyttelijä olisi osannut luoda wanhanrouvan lailla. Hän peittoaa kaikki Disneyn hyytävät äitipuolet mennen tullen.

Franjo Marincic hyppää viimeisellä kolmanneksella mukaan tarinaan. Hänellä on rooli syväkurkkuna, joka ilmestyy pimeältä sivukujalta kertomaan Derrickille tärkeitä seikkoja murhahankkeesta, lopulta myös palkkamurhaajan henkilöllisyyden.

Poliisipsykologin kiikkulaudalla (kohta 38 minuuttia) Derrick antaa näkemyksensä urastaan rikostutkijana: "Vuosikaudet elämäni on ollut ainaista työntekoa, taistelua rikollisia ja murhaajia vastaan. Mitä apua siitä on ollut? Ihmiset vain katsovat sivusta. He eivät lainkaan tajua, että katselevat omaa elämäänsä." Samaa teemaa hän käsittelee myöhemmässä juhlapuheessaan.

Läksiäisjuhlan tullen. (Kuva: ZDF.)

Itse juhlatilaisuus alkaa kaikista uhista huolimatta suunnitellusti kohdassa 46 minuuttia. Vankilassa viruvan Friedrichseninkin perhe ja ystävät on tietysti myös kutsuttu mukaan... Salikin on kerrassaan upea! Ehtiikö attentaatin tekijäksi pestattu murhamies väliin?

Ei ehdi - kaikki sujuu suunnitellusti.

"Ensimmäisellä sijalla on aina oma, henkilökohtainen etu", Derrick analysoi puhujapöntöstä ankarana nykyaikaa kuin rienatakseen uhkaajansa lähipiirin moraalia. Sivustakatsojista puhuessaan ylitarkastaja mahdollisesti tarkoittaa meitä televisionkatsojiakin... Puheen voi hyvin kuvitella olevan myös eräänlainen käsikirjoittaja Herbert Reineckerin henkinen testamentti.

Derrickin jäähyväispuhe juhlayleisön edessä on niin lyömätön, että sitä kannattaa varmaan kerrata oheiselta YouTubesta löytyvältä videolta. Samalla voi tarkistaa, ettei yksikään paikalle vaivutuneista, eturiveille parkkeeranneista, muihin saksalaisiin poliisarjoihin kuuluvista kuulijoista jäänyt bongaamatta. Tärkein noista kuulijoista varmaan on itse Kettu Leo Kress. 267. Pienessä, punaisessa luvussa rötöstellyt Pierre Sanoussi-Blisshän teki hetikohta jakson jälkeen parannuksen ja hyppäsi Kettu-jengiin, jotenka hänelläkin on itseoikeutettu istumapaikka lähellä Kressiä. Helmut Ringelmannilla (s. 1926), joka tuotti kaikki sarjan 281 jaksoa, on vuorosanaton rooli poliisipäällikkönä juhlasalissa, eturivissä.

Jakso etenee melko kaavamaisesti Derrickin haastatellessa henkilöä toisensa jälkeen, mikä kuitenkaan ei latista tunnelmaa eikä jännitystä, joka pysyy koko ajan korkeana. Pienin keinoin ja yksinkertaisuudessaan toimivin jännittein Jäähyväislahjasta kehkeytyy hieno finaali hienolle sarjalle. Lisäksi attentaattisuunnitelmaan liittyvät henkilöt ja Derrickin juhlapuheen aihe nivoutuvat loistavasti toisiinsa.

Loppukohtausta varten kannattaa varata nenäliina ulottuville, Harry Kleininkin olisi kannattanut. Ja Derrickin. Helen Schneiderin laulama "Hey Mr. Gentleman" taustamusiikkina Derrick etääntyy työtovereistaan iltaan.

(Ennakko: 276. Pornochio)

Jakso on liian raaka (K13) esitettäväksi normaalilla ohjelmapaikallaan TV2:n iltapäivässä, joten sen ulostulo siirtyy tarkemmin määrittelemättömään tulevaisuuteen.

Pornocchio (24:10, 12.12.1997) - Es. ?

Kuvagalleria

Kun Derrick saapuu Gitta ja Richie Manzerin luo, he olivat osanneet odottaa vierailua. Puhuessaan puhelimessa pornotähden kanssa Richie Manzer kuuli laukauksia jonka jälkeen puhelu katkesi. (Yle.fi.)

Dirk Galuba (oik.) ja vaimo

Michaela Merten. (Kuva: ZDF.)

Derrick, Harry avecinaan, kyläilemässä

Michaelalla ja Dirkillä. (Kuva: ZDF.)

Dirk Galuba ja Michaela Merten ovat onnellisesti naimisissa keskenään. He ovat rikkaita ja omistavat menestyksellisen pornoelokuvastudion. Lisäksi heillä on mukava alivuokralainen, Tobias Hoesl (s. 1961) viimeisessä Derrick-roolissaan. Ammatiltaan alivuokralainen on pornonäyttelijä, joka työskentelee Galuban studiossa. Hän käyttää taiteilijanimeä Pornocchio.

Eräänä kauniina päivänä istuessaan autossaan Hoesl päättää napata nokialaisensa kouraansa ja pirauttaa pomolleen Galuballe. Puhelu päättyy oudosti, sillä pornotuottaja kuulee ensin laukauksia ja sitten yhteys katkeaa kokonaan.


Pornostudiolla on tunnelmaa.

Puhelun järkyttämät Galuba ja Mertens osaavat odottaa ikäviä uutisia, kun Derrick Harryineen ilmestyy heidän kotiovelleen yllätysvierailulle. Hoesl on ammuttu kuoliaaksi! Ylitarkastajan mielestä teko muistuttaa lähinnä teloitusta. Galuba ja Mertens eivät kuitenkaan osaa nimetä ketään, joka haluaisi mitään pahaa heidän kultaiselle alivuokralaiselleen.

Murhatutkimukset vievät muun muassa pornostudiolle, jossa Pierre Franckh saa tekotaiteellisena ohjaajana käskyttää niukkaverhoisia näyttelijöitään. Tapahtumien tiimellyksessä myös pornotuottaja Galuba menettää henkensä.

Juonivyyhteeseen näyttää pahasti sekaantuneen von Landiniuksen perhe. Ernst Jacobi (s. 1933) esittää kostonhimon riivaamaa pappa-von Landiniusta. Johanna Klanten (s. 1976) näyttelemä Anna-tytär on nätti kuin sika pienenä. Mikä oli tytön suhde menehtyneeseen pornonäyttelijään?

Sana pornocchio/pornochio/pornokkio viittaa Carlo Collodin tunnettuun lastenromaaniin vuodelta 1881 ja voi tarkoittaa monia asioita: esimerkiksi marionettia, jonka sukuelin kasvaa aina sen valehdellessa, tai henkilöä, joka liioittelee erotiikan maailmassa tavoittamiaan saavutuksia.

(Jaksolla on Saksassa vaihtoehtoinen nimi Zerbrochene Geige ('särkynyt viulu'). Nimi viitannee jakson runsaaseen psykologiseen sisältöön, jota syvennetään mm. takaumissa. Ehkä Ylessä olisi kannattanut harkita tuota samaa nimeä Särkynyt viulu, varsinainen otsikko kun saattaa nostaa valppaampien piirien karvat pystyyn.)



263. Puolustus

Der Verteidiger (23:9, 6.9.1996) - Es. pe 15.10.2010
Kuvagalleria
Kiinteistökeinottelijaa syytetään nuoren pojan murhasta. Derrick joutuu pohtimaan päätodistajan lausunnon vedenpitävyyttä. (Yle.fi.) 

Puolustuksessa on heti alkuminuuteilla hienoa tyylittelyä, kun menneisyyteen kuuluvat murhayritykset kiinteistökeinottelija Armin Rohmia vastaan näytetään tiivistettyinä harkittuine kuvakulmineen kaikkineen.

Tätä jaksoa joka-anoppi on taas odottanut kieli märkänä, sillä toivevävy Philipp Moog on jälleen mukana kuvioissa. Tosin pahoitellen täytyy todeta, että täksi päiväksi Moog on kasvattanut toivevävyksi hiukkasen liian pitkän tukan. Onneksi hänen osakkeitaan korjaa se, että hän on hyvässä ammatissa asianajajana.

Muutenkin jakso on yhtä vakionäyttelijöitten esiinmarssia. Aloitetaan vaikka Moogin kollegoista: Tavallisesti niin epävakainen Walter Renneisen on tänään jämerässä kunnossa asianajotoimiston johtajana. Vanha kunnon Udo Vioff puolestaan äkkisairastuu vakavasti, joten hän ei voi nyt puolustaa tärkeää asiakasta. Onneksi hän silti jaksaa sairasvuoteeltaan lausua oikeasti viisaita viisauksia nuoremmalle kollegalleen.

Tärkeä asiakas on Jürgen Hentsch (s. 1936), jo mainittu määrätietoinen ja jääkylmän luja kiinteistökeinottelija. Häntäpä ei murhatakaan vaan hän joutuu itse syytetyksi nuoren miehen ampumisesta talonsa kotiportaille. Tamperetukka-Moog saa jutun hoitaakseen ensimmäisenä isona juttunaan, mistä hän on isosti ylpeä ja innoissaan.

Gaby Dohm (s. 1943) eli tuttavallisemmin Vuoristosairaalan Christa tekee jäähyväis-Derrickinsä pianonsoitonopettaja Irmgard Trenkinä, joka joutuu tapauksen päätodistajaksi nähtyään  ampumisen autolla ohi ajaessaan.

Christalla on tosin varjonsa ja jopa luurankonsa kaapissa. Derrick luonnehtii häntä näin: "Hän on hermostunut ja hieman epävakaa." Ja kun Moog käy haastattelemassa hänen toista aviomiestään Dirk Galubaa, tämä toteaa lonkalta: "Luulin, että hän yritti taas itsemurhaa."

Christan todistus käy vähän epäilyksenalaiseksi, sillä osoittautuu, että hänellä saattaa olla omakin lehmä hampaankolossa: hän on yksi syytetyn kiinteistökeinottelijan monista uhreista, joka on saanut häädön kodistaan. Derrickin tehtäväksi tulee nyt pitää huolta, ettei kova vastapuoli pelota häntä todistamasta. Ja parhaansa keltanokka Moog tekeekin yrittäessään manipuloida Christan luopumaan todistuksestaan.

Vaikka Moog on päivän kuosissaan näennäisen pinnallinen nuori mies, ei murhaajan silti olisi kannattanut leuhkien tunnustaa hänelle syyllisyyttään edes menestyksellisesti päättyneen prosessin jälkeen. Tässä Moogissa nimittäin on kuin onkin ainesta, vaikka hänen lopullinen ratkaisunsa varsin omamoraalinen onkin. Siitä vain kypsymään edelleen! Mutta ensin parturiin... (Uskoakseni hänellä taas runsaan kuukauden kuluttua on siisti kuontalo, kun hän viimeisen kerran astuu vieraaksemme olohuoneisiimme, sillä vanhan polven herrasmies Derrick on itse ohjannut tuon jakson.)
 
Derrickiin elimellisesti kuuluvat erityispersoonallisuudet on tänään suljettu ulkopuolelle, sillä Christakin on hermoherkkä suhteellisen normaalilla tavalla. Silti Puolustus on kekseliäällä tavalla sujuva, jännittävä, viihdyttävä ja monivivahteinen synkeässä tarinassaan siitä, miten Christa murretaan. Asianajotoiminnan moraalikin saa kiitosta ansaitsevan pohdinnan. Tästä jaksosta varmasti moni pitää.

255. Toinen luoti

Die zweite Kugel (23:1, 5.1.1996) - Es. pe 17.9.2010
Kuvagalleria
Olutkapakan omistaja ammutaan puolenyön aikaan. Derrick joukkoineen saa pian selville, että mafia on kiristänyt italialaista uhria. (Yle.fi.)

Niille joka-anopeille, jotka ovat odottaneet vesi kielellä saadakseen taas kohdata toivevävynsä Philipp Moogin, jakso luultavimmin tuottaa pettymyksen. Moog on nimittäin tänään katolinen pappi, täysin ulkona vävykaavailuista.

Moogin lisäksi meillä on ilo kohdata monta muuta vanhaa tuttua. Toivottavasti pidätte tai mieluummin rakastatte Dirk Galubaa, sillä hänen mittava Derrick-uransa ei ole vielä lähelläkään loppua. Galuba esittää tällä kerralla mafiapomoa, joka kerää Baijerin italialaisilta suojelurahoja miestensä avulla. Oliver Hasenfratz (1966 - 2001) on Galuban samanaikaisesti nynny ja paha poika, joka tahtoo välttämättä seurata isänsä palkollista tämän yölliselle pelottelukäynnille ”Veronan miehenä” tunnetun ravintoloitsijan oluttupaan. Myöhemmin kuvioihin astuu myös yksi omista suosikeistani, Lambert Hamel (s. 1940), jykevänä maalaistohtorina, joka joutuu vastentahtoisesti paikkailemaan nynnyn Hasenfratzin käsivartta, johon on osunut ilkeä luoti.

Toinen luoti on hieno moraalitarina, ja loistavasti käsikirjoitettu. Pienet epärealistisuudet, kuten tutkimusten äärimmäisen nopea eteneminen rikosyönä, eivät saa antaa häiritä, sillä Derrick-sarjan loisto piilee jossain aivan muualla kuin saivartelevissa yksityiskohdissa.

Hasenfratz siis lähtee isänsä palkollisen mukana pelottelukäynnille Veronan miehen kapakkaan. Ravintoloitsija kuitenkin yllättää sisään murtautuneet nuorukaiset, ja Hasenfratz ampuu tämän. Nuorukaisen odottamaton pahuutta huokuva ilme ratkaisevalla hetkellä ennen liipasimen painamista on mieleen jäävä.

Nynny-paha Hasenfratz keksii oivan keinon saada apua mahdollisesti kuolettavaan käsivarsiosumaan, jonka Veronan mies häneen ampui: hän menee ripittäytymään katoliselle papille, mutta perimmäinen motiivi ei ole saada sielulle pelastusta vaan papin välityksellä lääkärinapua, joka olisi yhtä vaikenevaista.

Moog ja Hamel ovat melko mainio pari katolisen opin kahlitsemana pappina ja kyynisempänä lääkärinä. Moogin hahmo popularisoi hienosti Derrickille katolisen ripin periaatetta. Sen sijaan Derrickin hautuumaalla Moogille esittämä luento yhteiskuntamoraalista ei ole yhtä vakuuttava. Harmillista, että Derrickin syvemmät ajatukset tuntuvat aina olevan jotenkin latteita.

Muutoin jakso kyllä on Derrickin karisman juhlaa. Loppumetreillä hän järjestää Hasenfratzille hienon hamletlainen näytelmän näytelmässä, Veronan mieskin kaksoisolentona paikalla, ja freskomaalarin huolettomuudella toteutettu psykodraama huipentuu Moogin kotikirkkoon, jossa Hasenfratz vihdoin on valmis tunnustamaan syntinsä. Päätös on sielunhoidollisestikin mitä motivoitunein; jakso ei turhaan pääty sakraaliseen musiikkiin.

Jakso aloittaa 23. tuotantokauden tasokkaasti, ja ylitarkastaja Derrick on sen itse ohjannut. Derrickillä on 281 jakson joukossa itsellään yhteensä noin 11 ohjausta, ja niistä vielä kaksi on odottamassa ennen sarjan päättymistä.

253. Nuhteeton herra Widanje

Herr Widanje träumt schlecht (22:11, 17.11.1995) - Es. pe 10.9.2010
Kuvagalleria
Rouva Widanjea odottaa järkyttävä yllätys kotiovellaan, kun hän palaa terapiaistunnostaan. Derrickin tutkimuksissa selviää, että monet ovat olleet tietoisia herra Widanjen kaksoiselämästä. (Yle.fi.)

Herra Widanje eli Henry van Lyck (s. 1941) on nuhteeton vain ironisessa merkityksessä. Lähipiiri tuntee hänet seksimaanikkona, joka fantasioittensa ajamana ei epäröi raiskata 18-vuotiasta talouskoululaista. Koska hän on äveriäs, välttää hän syytteen pestaamalla talouskoululaisen isän, Edwin Noelin (1944 - 2004) Derrick-jäähyväisroolissaan, yritykseensä konttoristiksi. Mutta tämä on vain taustaa ja menneisyyttä. Jakso alkaa sillä, että Widanje löytyy ammuttuna asuntonsa edestä.

Jakson psykologinen keskus on raiskatun tytön perheessä: tytär ei anna isälleen ja veljelleen anteeksi, että nämä ovat myyneet hänen oikeutensa konttoristin paikasta ja hienosta vaihdepyörästä. Lopulta isä tyttärensä anteeksiannon saadakseen tunnustautuu Widanjen ampujaksi, ja tunnustus saa rutkasti lisävakuuttavuutta siitä, että oikeat murhaajat osaavat viskata pyssyn isän mainitsemaan paikkaan, kun Derrick on paikan heille tuottamuksellisena virkavirheenä tullut paljastaneeksi.

Juttuun liittyy loppua kohti yhä elimellisemmin rouva Widanje-raukan terapeutti Gudrun Landgrebe (s. 1950), Derrickin ystävä jotakin kautta, jonka ikääntyvää klassista kauneutta emme enää viimeisissä Derrickeissä ole tapaava. Kirkasotsaista syyttäjää esittää Philipp Moog (s. 1961), ja tähän joka-anopin toivevävyyn törmäämme vielä kahdesti. Dirk Galuba (s. 1940) nuhteetooman herra Widanjen melkein yhtä nuhteettomana yhtiökumppanina ilahduttaa meitä jälleen jo tulevana perjantaina (jakso 255).

Jakso on teknisesti moitteeton, mutta ei tuo mitään uutta. Siksi katsoin jaksosta suurimman osan pikakelaus päälle asetettuna.