140. Kaiken loppu

Das absolute Ende (13:5, 25.4.1986) - Es. pe 12.6.2009 klo 13.00
Kuvagalleria
Kitaransoittoa opiskeleva Herta Kolka löytyy ammuttuna autonsa vierestä. Derrick ja Klein ryhtyvät etsimään syyllistä uhrin tuttavapiiristä. Sitten tapahtuu toinen murha. (Yle.fi.)

Soita se "Vähän ennen kuolemaa", jooko. (Kuva: ZDF.)

Hippioloasuun pukeutunut Marion Kracht (s. 1962) haluaa oppia soittamaan kitaraa. Jakson alkukuvissa hän on juuri päättelemässä soittotuntiaan leppoisan soitonopettajansa lämminhenkisessä huomassa.

Krachtin lähtiessä opettaja vielä toivottaa: ”Turvallista kotimatkaa”, mistä voimme melkoisen ilmeisesti ennakoida, että nuori nainen tulee ammutuksi ennen kuin on ehtinyt edes istahtaa autoonsa.

Vainaja

”Ystävällinen, sydämellinen, rakastettava”, järkyttynyt kitaranopettaja luonnehtii menehtynyttä oppilastaan Derrickille, joten katsoja osaa jo ainakin pikkasen pelätä pahinta: ei kai taas yksi Reineckerin kirjoituskoneesta ulos putkahtanut huippulahjakas nuori nainen, joka ei elää saanut? Hirveän sympaattinenkin hän oli, kuten tuskaisa opettaja vielä muistaa peräkaneettina lisätä.

Siirrytään nuoren vainajan perhepiiriin. Leski-isä vaivaa kuumeisesti käsiään: ainut lapsi lähti. Järkkynyt isä ei kestä ilman pientä huilaustaukoa, mikä lienee tässä tilanteessa ihan ymmärrettävää. Niinpä Derrick saa turinakumppanikseen perheen taloudenhoitajattaren, Enzi Fuchsin, joka näkyy viime jaksoesittelyn jälkeen löytäneen uuden työpaikan, kun entinen isäntä Asmy tuupertui ammuttuna iljanteiselle nurmelle muuten ihan onnistuneen saunareissun päätteeksi.

Sitten Derrick päästää suustaan maagiset, katsojan kauhulla odottamat sanat: ”Kuvailkaa Marion Krachtia minulle.”

Taloudenhoitajatar ojentaa vainajan kuvan Derrickille oikein käteen sääliteltäväksi ja alkaa lausua litaniaansa kuin sarjatulella: ”Herttainen, hyväntahtoinen, eläväinen ja lahjakas kaikessa mahdollisessa. Hän maalasi, kirjoitti runoja, rakasti musiikkia, halusi soittaa kitaraa ja oli firmassa töissä.”

Ystäviäkin oli aivan jumalattomasti!

Onneksi isä on jo toipunut, niin että hän voi jatkaa siitä mihin taloudenhoitajatar hengästyksissään joutui lopettamaan: ”Hän oli hyvin avoin ihminen. Kaikki pitivät hänestä.” Sitten isä jatkaa raottamalla Derrickille ovea tyttären valaistuneeseen käsitykseen rakkauden perimmäisestä olemuksesta.

Suku ja ystävät

Vainajan serkku J. Vilén ja tämän tiukka argentiinalaisvaimo. (Kuva: ZDF.)

Seuraavaksi Derrick alkaa käydä läpi muuta lähipiiriä: äveriäitä sukulaisia, joita yhteinen paperitarviketehdas kiinteästi sitoo yhteen, ja toinen toistaan hulppeammin eläviä ystäviä, joista vain yhtenä esimerkkinä ”miljonääri jonka raha tekee surulliseksi”.

Kun näitten yksilöitten pintaa vähän raaputtaa, kaikista heistä tuntuu paljastuvan epäuskottava yhdistelmä äärimmäistä pinnallisuutta ja äärimmäistä syvällisyyttä. Juuri tuollaisia ihmisiä sairaalloisen täydellinen Marion Kracht ihan takuulla ympärilleen ansaitsikin!

Vainajan serkku on kuin Vilénin Juhana, joka on väkisin raahattu perheen huoltoasemalta ja puettu tweedkankaiseen puvuntakkiin ja solmioon. Derrick kysyy Harry Kleinilta mielipidettä serkusta, ja tämä toteaa: ”Hän ei käyttäydy kuin normaali ihminen.”

Katsoja voi vain levottomana uumoilla, millainen olio mahtaa olla vainajan setä, jota oma velikin luonnehtii ”henkisesti sairaaksi”. Piinaavan odotuksen jälkeen minuutilla 27 lukot - aivan välttämätön varotoimi - viimein avataan ja Derrick päästetään tuon nojatuolissaan nuokkuvan mielipuolen (Konrad Georg; 1914 - 1987) ylelliseen selliin.

Vainajan ekstramielisairasta setää yritetään epätoivoisesti saada aisoihin. (Kuva: ZDF.)

Viimeistään tästä kohdasta lähtien suurin piirtein kaikki menee jaksossa pieleen, valitettavasti; katsojan on pakko kieltäytyä uskomasta tapahtumien ja yhteyksien logiikkaa. Herättäkää minut tästä painajaisesta sitten kun lopputekstit alkavat!

Sairaanhoitajana toimiva miniä on raivoissaan Derrickille, kun tämän yleissivistykseen ei kuulu katatonisen, puheeseen reagoimattoman, hauraan ukkelin tilan tajuaminen: ”Hän kuulee kaiken, mutta aivot eivät ota mitään vastaan.”

Derrick ja Harry Klein ovat silti edelleen sitä mieltä, että hermostunut Juhana-poika ja jäätävä miniä ovat vielä hämärämpiä kuin yläkertaan teljetty, puhekykynsä menettänyt mielipuoli. Tässä perhepiirissä taitaa jokin olla pahasti pielessä…

Mielipuolen hoituriminiää muuten näyttelee Reinhild Solf (s. 1940) ja tämän tarjoilijana työskentelevää veljeä Wolfgang Müller (s. 1953). Sisaruspari on tullut pakolaisina Argentiinasta, jossa vietetyt yltäkylläiset nuoruusvuodet he ovat joutuneet sotilasvallankumouksen myötä jättämään taakseen.

Derrick-kaavaa rikkoen jakso tarjoaa katsojalle bonuksena toisenkin surmatyön: Minuutilla 39 ammutaan uudet laukaukset, jotka Derrickkin kuulee suorana lähetyksenä avoimeksi jätetyn puhelinlinjan kautta. Viikate on jälleen heilunut Marion Krachtin perhepiirissä.

Tuomio

Kaiken loppu on haalittu täyteen epäuskottavuuksia: toinen toistaan tasapainottomampia ihmisparkoja, kaikkein pahimpia Derrick-kliseitä, silkkaa järjettömyyttä. Lopulta kaikki tahaton komiikkakaan ei kerta kaikkiaan enää jaksa naurattaa.

Pahinta on, että Derrick itsekin yltyy mukaan jakson kyllästämään psykoottiseen ajatuskarkeloon ja kehtaa epäillä ullakolle vangittua dementis-seniiliä setää sattuneista veriteoista. Onneksi jaksossa on Harry Kleinin lisäksi edes yksi täysipäinen hahmo – ullakkovangin lääkäri, joka torppaa ylitarkastajan spekulaatiot.

Jakso kiikkuu epätoivoisen farssin ja Ed Wood -tyylisen suhteellisuudentajuttoman melodraaman välillä. Kysyä sopii: entä jos Reinecker onkin luonut tarinan parodiaksi painajaismaisimmista maneereistaan? Sehän natsaisi jälkiviisauden näkökulmasta vallan mainiosti, sillä Kaiken loppu sijoittuu sarjan lineaarilla jokseenkin tarkalleen 281 jakson puoliväliin. Toisaalta parodianakin kooste ampuu ehdottomasti yli.

Jakson pahimpana kompastuskivenä pidän uskottavuusrakennelman täysin romuttavaa yläkertaan salvattua mielisairasta. Katsojan silmissä hän näyttää vain pahasti dementoituneelta vanhukselta. Eikö muka 1980-luvun Länsi-Saksassa tunnettu muistisairauksia, vaikka niitä on sentään esiintynyt vuosisatojen ajan, kun sairaasta pitää suvun ajatusrakennelmissa vääntää kammottava mielipuoli?

Pelastusyritys

Käsillä taitaa olla murskaavin kaikista Derrick-arvioinneistani, ja siksi yritän epätoivoisesti löytää jaksolle mieltä. Löytyykö vapauttavaa tulkintaa?

Jospa siis hullu setä ullakolla (+ kaikki muut jakson älyvapaat vipeltäjät) onkin hahmo Reineckerin kauhusirkuksessa ja Kaiken loppu kauhutarina vallitsevasta lopun aikojen rappiosta? Tätä tulkintaa jopa tukee jakson nimeen liittyvä analyysi, jonka Derrick tekee Harry Kleinille. Tai jospa hullu setä ullakolla sittenkin on äärimmäinen Derrick-poikkeusyksilö, jonka perimmäistä persoonaa en katsojana pysty tavoittamaan dementisen ilmiasun takaa?

Onneksi edes jakson perimmäinen filosofia on kestävä: kun moraali ei enää sanele tekojen logiikkaa, on päädytty kaiken loppuun, ehdottomaan loppuun. Silti hiukan jää harmittamaan, kun loppukohtauksen yllättävä itsemurha panee sekin epäröimään, ettei vain arvon ylitarkastaja olisi erehtynyt henkilöstä murhaajan nimetessään...

Lohdullista on edes se, että kamarille käsiraudoissa talutetaan sentään joku muu kuin yläkerran hullu.

Lisäys: Kameroitten sammuttua

Kaiken lopun ohjannut Alfred Vohrer (1914 - 1986) kuoli pari kuukautta ennen kuin jakso sai ensi-iltansa Saksan televisiossa. Hänen uraansa sisältyy kaikkiaan 28 derrickiä.

Kuten hyvin tiedetään, jakson jälkeen Marion Kracht tekee näyttävän kuolleista heräämisen, hakeutuu yliopistoon opiskelemaan psykologiaa ja taistelee itsensä takaisin Derrickin kelkkaan enemmän tai vähemmän vakuuttavan rikospsykologi Sophie Lauerin ominaisuudessa.

• Niin uskomattomalta kuin se saattaakin kuulostaa, olen kopioinut Kaiken lopun repliikkisitaatit sellaisenaan ja liioittelematta jakson suomennostekstityksestä.
• Tämä ja kolme aiempaa jaksoesittelyä olen kirjoittanut vuonna 2005 ilmestyneen Derrick-dvd-julkaisun avulla (ks. lisätietoja julkaisusta DVDPlazan sivuilta). Julkaisu sisältää kuusi jaksoa, joista ainoastaan yhden esittely puuttuu enää Derrickeriasta. Se ilmestyy tammikuussa, kun on ensin ehtinyt tulla ulos kolme jaksoesittelyä, jotka teen itse varastoimistani jaksoista.
• Seuraava esittely ilmestyy jälleen viikon kuluttua, torstaina 15. joulukuuta ennen iltaviittä. Sen myötä teemme huikean hypyn ajassa eteenpäin, kauas 1990-luvun puolelle. Käsittelyssä olevassa jaksossa ”nuorelle, viattomalle ihmiselle näytetään maailman saasta", kuten eräs traaginen hahmo tarinassa toteaa. Itse pidän jaksoa yhtenä kaikkein upeimmista sarjan historiassa.
• Derricks großer Freundin uudessa Derrick-blogissa on ilmestynyt viimeksi jaksoesittely Anna Lakowskista (1998). Blogi on ehdottomasti tutustumisen arvoinen! 
• (Olen julkaissut jaksoesittelyiden ja vastaavien yhteydessä jo lähes 200 linkkiä Tian1806:n Derrick-blogin kuvakoosteisiin, joita olen nimittänyt "kuvagallerioiksi", vaikka oikeellisempi nimitys taitaisi olla kuvakollaasi. Rupesin miettimään asiaa vasta eilen.)