Der Mord, der ein Irrtum war (24:8, 17.10.1997) - Es. to 25.11.2010
Kuvagalleria
Rouva Beck löytää miehensä ammuttuna olohuoneen lattialta. Derrickin saavuttua paikalle rouva pystyy heti nimeämään epäillyn. Voiko tapauksella olla mitään yhteistä nuoren opiskelijan kohtalon kanssa? (Yle.fi.)
Rouva Anneliese Beck (Angela Hobrig, s. 1964) palaa pahaa aavistamatta ostoksilta ja löytää miehensä luoti rinnassa olohuoneen lattialta. Kun Derrick saapuu paikalle ja kysyy "Mitä tapahtui?", rouva Beck ohjaa hänet hetimiten seurustelemaan Waldhausien perhettä, jolla oli kana kynimättä hampaankolossa herra Beckin kanssa.
Friedrich von Thunin (s. 1942) tunnemme Suomessa paremmin vuosien 1998 - 2004 professori Capellarina, mutta tänään hän saa olla taatto Waldhaus. Vaimoa Erikaa esittää Gila von Weitershausen (s. 1944).
Avioliitosta on hedelmänä tytär Katja Woywood, joka on omaksunut kulkupelikseen pyörätuolin sitten viime näkemän. Istunut siinä kuulemma viimeiset viisi vuotta... Hänkö muka on riistänyt hengen rouva Beckin ainoalta mieheltä? Ainakin hän on uhannut niin onnettomuudesta asti, jossa rattijuoppo herra Beck vammautti hänet.
Äveriäässä kodissa seinät on päällystetty tyttärestä otetuilla, lavastetuilla mallikuvilla, ettei varmasti unohtuisi, millaisen elämän Woywood on menettänyt. Tunnelmat talossa ovat varsin traagiset edelleen; ei ihme, vaikka kostolla olisi herkuteltu perhepiirissä kokopäivätoimisesti, kahdessa vuorossa koko herra Beckin rattijuoppotuomion ajan. Katsojan epäilyksiä yritetään kasata myös tyttären ylihuolehtivaisen autonkuljettajan (Veit Stübner, s. 1954) ylle. Taloudenhoitajattarena hääräilee Inge Schulz.
Derrick ja Woywood alkavat seurustella. Tosin ailahtelevaisen pyörätuolipotilaan osalta suhde vaikuttaa joltain lapselliselta viha-rakkaussuhteelta. Ylitarkastaja jopa paljastaa tytölle tärkeän elämänohjeensa: "Tee mahdollisimman vähän virheitä." Ja minuutilla 27 Woywood tunnustaa olevansa herra Beckin murhan takana, tavalla tai toisella... "Ottakaa selvää, miten."
Erehdyksenä murha keskittyy täysin psykologiaan ja samalla viljelee sarjan kliseitä. Derrick esimerkiksi tutusti vierailee keskustelemassa valokuvausstudiossa, jossa Woywood lavastettiin tervejäseniseksi kaksi vuotta aiemmin. Klaustrofobinen poikkeustunnelmakaan invalidiperheessä ei saa erityisen voimakasta ilmaisua.
Odotin jaksolta enemmän. Derrick analysoi nuorta naisseuralaistaan oivaltavasti mutta kovin rutinoituneesti. Kypsymättömän uhmakkaasta pyörätuolipotilaasta on vaikea pitää. Jaksossa ei tapahdu erityisen paljon, ei varsinkaan erityisiä, kunnes...
Viimeisellä neljänneksellä Woywoodin muistoista kaivautuu esiin jotain uutta ja ainutlaatuista: vankilasta vapautunut herra Beck on syyllisyydentuntoineen ottanut yhteyttä uhriinsa. Yhteinen tragedia yhdistää näitä kahta oudolla tavalla, sillä kummallakin on oma pyörätuolinsa sielussaan, ja he löytävät toisensa. Suudelma rikkojan ja rikotun välillä on avain uuteen maailmaan. Muistoissa Woywood kykenee jälleen kävelemään, juoksemaan, lentämään - Love Story à la Woywood ja herra Beck, tosin ehkä vähän enemmän rujosti kuin runollisesti. (Tässä vaiheessa jakso on jo siirtynyt arkirealismista kauas sielun surrealistisiin sfääreihin.)
Ja murha olikin tietämättömyydessä tehty erehdys, jotain jota vammauttajansa uudella tasolla kohdannut Woywood vähiten toivoi.
Lopun yllätyksellinen asetelma pelasti jakson, vaikka ei se muutenkaan nyt niin huono ollut, vaikka toki mainitsemiasi kliseitä siinä oli.
VastaaPoistaTytön jalat muuten näyttivät valokuvissa turhan hyviltä, kun kerta oli ollut halvaantuneena jo vuosia. Vaikeahan se olisi saada näyttämään rooliin sopivalta, mutta pisti kuitenkin silmään.
Pervo faija kyylää parikymppistä tytärtään suihkussa.
VastaaPoistaEN NÄHNYT TÄTÄ MUTTA KUKA TÄSSÄ OLI SE TEKIJÄ..ITSE PIDÄN ENEMMÄN 1980-L DERRICK JAKSOISTA JA EHKÄ 1970-LUVUN
VastaaPoistaKiitos kaikille kolmelle kommentoijalle! Vastaan tällä kommentilla pari sanaa teille kaikille.
VastaaPoistaOlet oikeassa, TS, en minäkään jaksoa minään katastrofina pitänyt, en edes ennen lopun "iltapäivärakkausonnelaa". Varmaankin poikkeuksellisen koviin sanoihini vaikutti se, että tiesin Derrick-bloggari Tian1806:n arvioineen sen 1990-luvun kahdeksanneksi parhaaksi jaksoksi, joten odotukset olivat sen mukaiset.
Kun jälkeenpäin luen tuoreeltaan kirjoittamiani jaksokommentteja, aina joskus huomaa, että tekstistä tuli liian positiivinen tai liian ankara.
Olen myös ajatellut, että minun olisi ollut syytä jo ajat sitten kirjoittaa kokonainen teksti, jossa kerron tavoistani katsoa Derrickiä ja arvioida jaksoja.
Olen huomannut, että en kiinnitä paljoakaan huomiota jaksojen varsinaiseen uskottavuuteen. Sen sijaan minuun tekevät helposti vaikutuksen esimerkiksi voimakkaat ilmapiirit (jakson 258. "Aamiainen murhaajan kanssa?" "vampyyrilinna"), vahvat luonneroolit ("wanharouva" Maria Beckerin pari viimeisintä hahmoa), onnistuneet tyylikokeilut (jakson 261. "Tyhjä huone" pelkistetyn ekspressionistis-absurdistisesti kuvattu vaimonvuokrauskuvio työpaikalla) ja yleensäkin käsikirjoittajan luomat täysin uudet valtaukset Derrick-kaavaan. Luonnollisesti myös hyvä perustarina (kuten varsinkin joissain niissä harvoista 1970-luvun Derrickeissä jotka olen nähnyt) tai monipolvinen juoni kohottaa kurssia.
Monipolvisesta juonesta hyvä esimerkki on 263. "Puolustus", jonka moraalipohdintaakin pidän ansiokkaana. Viimeviikkoinen "Kappalaisen yöt" kokeili mielestäni onnistuneesti tahallista huumoria.
Sen sijaan Derrickin tiettyä kotikutoisuutta, joka joskus ilmenee suoranaisena kömpelyytenä, en noteeraa puoleen enkä toiseen. Se kuuluu tavaramerkkiin.
Derrickiä katsotaan monella eri tavalla ja monesta eri näkökulmasta. Siksi on luonnollista, että sama jakso herättää katsojissa erilaisia ajatuksia ja pitämyksiä. Luulen, että aika moni blogini lukija käy täällä verratakseen omaa kokemustaan siihen, mitä olen tänne kirjoittanut. Turhan harva on kommentoinut tekstiäni omasta näkökulmastaan.
Mainitsemasi Woywoodin jalat panin minäkin merkille kuvagalleriasta jo ennen jakson ulostuloa. Luulin siinä vaiheessa, että kuvien on tarkoitus olla ajalta ennen onnettomuutta.
Anonyymi, huomiosi pervosta faijasta on kyllä hyvä. Minäkin miltei kirjoitin siitä, mutta päätin sittenkin sivuuttaa asian. Se kohtaus on jotenkin ahdistavan kömpelö ja siksikin varmasti pomppaa silmään. Eivätkö he olisi keksineet hienovaraisempaa tapaa ilmaista isän ja tyttären suhteen erityispiirrettä?
Kuka tässä sitten oli se tekijä? Jakson murhaaja on rullatuolityttären isä, jota esittää Friedrich von Thun. Rakastava isä luuli, että tytär yhä janoaa vammauttajansa henkeä, mikä luulo sitten osoittautuukin traagiseksi erehdykseksi. Siitä jakson nimi "Erehdyksenä murha".
Tieto luultavasti kaikkien jaksojen murhaajista ja uhreista muuten löytyy Tian1806:n ylläpitämältä Derrick-sivustolta. Esimerkiksi tämän jakson tiedot ovat katsottavissa täältä: http://derrick-fan.blogspot.com/2009/09/episode-274.html (Täter: ARMIN WALDHAUS Friedrich von Thun; Opfer: ARNO BECK Georg Schuchter). Tosin ainakin yhden jakson suhteen olen huomannut murhaajatiedon virheelliseksi.
JEPS..NIIN ARVELINKIN
VastaaPoistaTässä taas yksi 1990-luvun laatu-Derrick. "Erehdyksenä maurha" on hyvin ohjattu ja sen erikoisominaisuus on se, ettei tälläista juonta ole ennen nähty. Kokonaisuudessaan hieno toteutus.
VastaaPoista